Vieläkään ei ole se het­ki, jol­loin Pe­ter Jack­so­nin Ho­bit­ti-t­ri­lo­gian voi­si kat­soa ko­ko­nai­suu­te­na, täy­simääräi­senä pi­den­net­tyi­ne ver­sioi­neen. Mel­kein huu­lil­la kui­ten­kin ol­laan, sillä nyt il­mes­ty­nyttä 3D-ver­sio­ta seu­raa jon­kin ajan ku­lut­tua kol­man­nen osan en­ten­ded-lai­tos.

Vä­li­huo­mio­na voin ker­toa, että pe­tyin ko­ko­nai­suu­te­na, vaik­ka vii­mei­nen osa nos­taa ta­soa. Se en­nen kaik­kea osoit­taa oi­keaa tun­nel­maa, eikä tie­to­ko­ne­pe­laa­mi­nen tu­le jo­ka toi­ses­sa koh­tauk­ses­sa mie­leen.

Las­ten sa­tu­kir­ja­na ai­koi­naan il­mes­ty­nyt Ho­bit­ti (tai en­simmäi­sen suom­men­nok­sen mu­kai­ses­ti Lo­hikäär­me­vuo­ri) ei suin­kaan tar­jon­nut tar­peek­si pai­no­kas­ta sisältöä kol­men pitkän elo­ku­van tar­pei­siin. Ja kun ei tar­jon­nut, on pitä­nyt lisätä. Tässä työssä on sit­ten on­nis­tut­tu kak­si­ja­koi­ses­ti.

Hy­viä puo­lia kol­man­nes­sa osas­sa on ih­meen ve­rettömän Tho­rin Tam­mi­kil­ven (Ric­hard Ar­mi­ta­ge) hie­noi­nen pi­ris­ty­mi­nen. Edel­leen kaik­kein vai­kein on­nis­tuu: Smaug oli jo aiem­min hy­vin to­teu­tet­tu, ja kää­piö­jou­kon per­soo­nat erot­tu­vat hy­vin toi­sis­taan.

Dol Gul­du­rin koh­taus kuu­luu ko­ho­koh­tiin ja on pe­rus­tel­tu kaa­no­nin kan­nal­ta. Sau­ro­nia ja sor­mu­saa­vei­ta kat­soo ai­na mie­lellään. Sa­ru­ma­nis­ta ja Ga­lad­rie­lis­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Jo­pa Ra­da­gast al­kaa tun­tua on­nis­tu­neel­ta, to­ki vei­keältä hah­mol­ta.

Ör­kit eivät näissä kar­ke­lois­sa ole teh­neet Sor­mus­ten her­ra -t­ri­lo­giaan ver­rat­taes­sa juu­ri­kaan myön­teistä vai­ku­tus­ta. Eikä heidän vas­ta­pai­non­sa, imelä ro­man­tiik­ka ja pääl­le­lii­mat­tu, an­ti­ra­sis­ti­nen, su­vait­se­vai­suu­den sym­bo­liik­ka.

Kol­miu­lot­tei­nen ver­sio toi­mi teat­te­ris­sa eri­no­mai­ses­ti, eikä ko­ti­teat­te­ris­sa­kaan ole moit­ti­mis­ta. Siitä huo­li­mat­ta va­lit­si­sin mo­lem­mis­sa ta­pauk­sis­sa 2D:n. Se vä­hentää ko­ke­muk­sen fyy­sistä ra­sit­ta­vuut­ta. On­nek­si mo­lem­mat ver­siot löy­tyvät kan­sien sisältä.

Kol­miu­lot­tei­suus syö lisäk­si ka­pa­si­teet­tia. Elo­ku­va on 3D:nä tal­len­net­tu kah­del­le le­vyl­le, jo­ten soh­val­ta on vä­lillä nous­ta­va. Ta­val­laan pa­ra­dok­saa­li­ses­ti pa­la­taan DVD-a­jan al­kuun 1990-lu­vun lo­pul­le, jol­loin flip­pe­ri-le­vyt tun­tui­vat niin ka­ma­lan kam­mot­ta­vil­ta.