Ruotsalaisohjaaja Kjell Sundvall on filmannut jatko-osan menestykseensä Metsästäjät.
Ruotsalaisohjaaja Kjell Sundvall on filmannut jatko-osan menestykseensä Metsästäjät (1996). Se kannatti, sillä Jägarna 2 pysyi pitkään Ruotsin katsotuimpana elokuvana. Rannikkoseudulle se saatiin ennen marraskuista Suomen ensi-iltaa, tosin ilman tekstitystä. Mutta mikä kielikylpy!
Metsästäjissä poliisi Erik Bäckström (Rolf Lassgård) tuli Tukholmasta Norrlantiin isän hautajaisiin ja joutui keskelle salametsästyksen tutkintaa. Pahimmaksi rikolliseksi paljastui oma veli Leif. Jägarna 2:ssa (Pedon jäljillä) Erik joutuu palaamaan kotiseudulleen setvimään nuoren naisen katoamistapausta. Johtolankana ovat metsästä löytyneet verijäljet.
Paikkakunnan omavaltainen poliisipäällikkö Torsten (Peter Stormare) panee kapuloita tukholmalaispoliisin rattaisiin. Torstenin mielestä ilmeinen syyllinen murhaan on ”en finne igen” — pikkukonnaksi havaittu ja väkivaltaiseksi tiedetty Lipposen Jari (Eero Milonoff). Kaiken kukkuraksi Torsten on aviossa Erikin kuolleen veljen lesken kanssa. Leifin 16-vuotias Peter-poika on nyt Torstenin kasvatti.
Sundvall taitaa vetävän ja elämänmakuisen jännärinteon. Metsästäjien rosotunnelmaa vertasin 90-luvulla Boormanin Syvään jokeen ja Peckinpahin Olkikoiriin. Tarinassa oli ilmeisiä yhtäläisyyksiä vanhoihin westerneihin. Pedon jäljillä on siistimpi, virtaviivaisempi päivitys. Ruotsalaisen rikoselokuvan ja poliisisarjojen kehitys näkyy hyvässä realistisena uskottavuutena ja pahassa kaavamaisena osaamisena.
Näyttelijätyön hienovaraisuus saa pitkälle tukea kerronnan yksityiskohdista. Tuppukylän ahtaus ja synkät salaisuudet tulevat silmille suvun kirouksena. Pohjimmiltaan Pedon jäljillä on perhetarina, elokuva valinnoista ja pahuuden kierron katkaisemisesta.
Alkuperäistarinasta on kulunut jo viisitoista vuotta, mutta ihailtavasti Sundvall onnistuu luomaan jatkuvuutta. Pysäyttävimmässä kohtauksessa nuoren Peterin laulu tuo Erikin mieleen edesmenneen veljen ja oopperasankari Jussi Björlingin.
Uuswesternin John Wayne
Jägarna 2 on puolisen tuntia liian pitkä. Jännittävä ja viihdyttävä se on loppuun saakka. Pääosissa kiehtovuuden takaavat Rolf Lassgård ja Peter Stormare, nuo Ruotsin elokuvan suurmiehet. Edellisen voi käsittää kirjaimellisesti, sillä molemmat ovat yli 190-senttisiä korstoja ja osaavat käyttää jykevyyttään hyväksi.
Metsästäjissä Lassgårdia saattoi näyttelijänä verrata koomisenkarheaan John Goodmaniin. Kakkososassa kaikki pehmeys on karsiutunut roolista pois. Ohjaaja Sundvallin ja kuvaaja Jallo Faberin näkemänä sheriffimme on karkaistunut ja menettänyt illuusionsa kuin Ethan-setä John Fordin Etsijöissä. Silti herkkyys pilkahtelee kuoren alta. John Waynen tavoin Lassgård huojuu norrlantilaisen uuswesternin kylämaisemissa kuin jalustansa jättänyt patsas.
Lassgårdin, 56, ura ei taidoista huolimatta ole juuri kansainvälistynyt. Coenin veljesten, Terry Gilliamin ja Lars von Trierin ohjauksissa pätevöitynyt Stormare, 58, sen sijaan tekee useimmat roolinsa Yhdysvalloissa. Pelon jäljillä ruotsalaistähdet syöttelevät toisilleen tasaväkisesti. Elokuva on näyttelijätyön juhlaa, vaikka sankareihinsa ihastunut ohjaaja antaa Stormarelle liikaa köyttä. Torstenin tulkinta lähtee loppukohtauksissa raiteiltaan näyttelijästä riippumattomista syistä.
Alkuperäisessä Metsästäjissä Jarmo Mäkinen ja Åke Lindman tekivät vaikuttavat roolit. Sundvall jatkaa pohjoismaista yhteistyötä antamalla tärkeät sivuosat Suomen ylpeyksille, Elina Knihtilälle ja Eero Milonoffille. Myös Juho Milonoff on näkyvästi esillä. Finnet ovat kylän pohjasakkaa, mutta filmeissä varjopuolen hahmot pääsevät aina esille, niin nytkin. Eero Milonoff Lipposena nousee poliisien ja koko tarinan silmätikuksi. Milonoff pureutuu katkeraan ketkuunsa verikoiran raivolla. Osa on esittäjänsä paras sitten Ganes-filmin Remun. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä Milonoff hurjana häjynä JP Siilin Härmä-filmissä alkuvuodesta 2012. (HB)