Vuo­si 1969 oli maa­gi­nen. Kun sar­ja­ku­va­nystävä oli tot­tu­nut ihas­te­le­maan vielä ano­nyy­minä esiin­ty­neen Carl Bark­sin Aku Ank­ko­ja, Russ Man­nin­gin Tar­za­nia ja sa­tun­nai­sia päivä­leh­ti­sar­jo­ja, kir­ja­kaup­poi­hin rum­mu­tet­tiin ko­val­la me­te­lillä rans­kan­kie­li­sen sar­ja­ku­van par­haim­mis­tos­ta Tint­ti, As­te­rix ja Luc­ky Lu­ke.

Lu­ke jäi ehkä vä­hemmäl­le huo­miol­le, mut­ta sen ystä­viä in­nos­ti­vat län­ne­ne­lo­ku­van osu­vat pa­ro­diat, René Gos­cin­nyn kir­joit­ta­ma haus­ka, mut­ta so­fis­ti­koi­tu­nut dia­lo­gi ja Mor­ri­sin per­soo­nal­li­nen kä­denjäl­ki.

Val­ko­kan­kaal­le ei ko­vas­ta kol­mi­kos­ta mikään kään­ty­nyt oi­kein su­ju­vas­ti. Ai­noa poik­keus oli kaik­kien Tint­ti-al­bu­mien ani­moin­ti 1990-lu­vul­la.

Toi­veet kui­ten­kin herä­sivät, mut­ta epäi­lys kal­voi, kun suu­ren bud­je­tin Lu­ke-e­lo­ku­vaa alet­tiin tehdä muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Lop­pu­tu­lok­se­na oli hah­mon ani­maa­tio­seik­kai­luis­ta kieltämättä par­hain, mut­ta edel­leen al­ku­peräi­sen sar­ja­ku­van hen­ki oli ka­teis­sa.

Luc­ky Lu­ken joh­dat­ta­man vank­ku­ri­ka­ra­vaa­nin tii­mel­lyk­siin mah­tuu to­ki haus­ko­ja­kin het­kiä, mut­ta jo­ten­kin tämä etään­tyy lii­kaa al­ku­peräi­sestä. Yk­si syy saat­taa ol­la siinä, et­tei sar­ja­ku­vaa lu­ke­va edes ko­ke­nut sar­jan taus­taa bel­gia­lai­sek­si. Kun kaik­ki siir­retään val­ko­kan­kaal­le ja vi­deol­le, rans­ka­lai­sen kie­lia­lueen ma­ne­ris­mit is­kevät suo­raan wes­tern-ka­no­nin pääl­le. Jo pu­hut­tu rans­kan kie­li, chan­so­neis­ta sun muis­ta lau­luis­ta pu­hu­mat­ta­kaan, vievät tun­nel­man hie­man kum­maan suun­taan. Luc­ky Lu­ke pitäi­si pan­na ani­maa­tios­sa seik­kai­le­maan vaik­ka­pa Ka­na­dan rat­su­po­lii­sien kans­sa. Sil­loin ei rans­ka­kaan tök­ki­si.