Ja­son Stat­ham ei to­siaan­kaan ole mikään Sean Con­ne­ry, eikä edes Ro­ger Moo­re, mut­ta hä­nessä al­kaa ol­la ka­ris­maa. Mie­hen ni­mi le­vyn kan­nes­sa pa­nee ko­haut­ta­maan ol­kapäitä: mik­senpä voi­si kat­soa, vaik­ka toi­min­tae­lo­ku­vat tun­tu­vat tois­ta­van sa­maa kaa­vaa tuo­tan­nos­ta toi­seen.

Tällä ker­taa ase­tel­mat ovat jo­pa her­kul­li­sen eri­lai­set. San­ka­ri­na on so­ta­ri­kol­li­nen, ja nais­kau­neut­ta edus­taa silmä­la­sipäi­nen nun­na. Ei tämäkään mitään, mut­ta kai­ken hui­puk­si toi­min­tae­lo­ku­va ot­taa pon­ti­men­sa Bri­tan­nian ny­ky­hal­lin­non ku­ris­tus­toi­mis­ta, jot­ka osu­vay ki­peim­min asun­not­to­miin ja syrjä­ty­nei­siin. Juon­ta enempää avaa­mat­ta tätä kan­nat­taa suo­si­tel­la, jos ha­luaa nähdä ajat­te­le­mi­sen ai­het­ta an­ta­van toi­min­tae­lo­ku­van.

Mi­nul­le tämä loi miel­leyh­tymän Hu­go Prat­tin klas­sik­ko­sar­ja­ku­vaan Cor­to Mal­te­se. Fii­lis on to­ki toi­nen, mut­ta myös viih­teessä voi ol­la yh­tymä­koh­tia yh­teis­kun­nal­li­siin ta­pah­tu­miin ja elämän­fi­lo­so­fiaan.

Te­kijät ovat myös kuul­leet kli­seen puo­la­lai­sis­ta nai­sis­ta ja ymmärtä­neet sen oi­kein. Kli­see on se, että he ovat pit­kiä ja kau­nii­ta. He voi­vat ol­la sitä­kin, mut­ta mi­nun­kin työ­ta­paa­mi­sis­sa saa­ma­ni nä­ke­mys ker­too siitä, että he ovat en­nen kaik­kea sym­paat­ti­sia, so­pi­van it­se­var­mo­ja ja hy­viä kes­kus­te­le­maan. Puo­lan his­to­ria lie­nee joh­ta­nut ti­lan­tee­seen, jos­sa nais­ten on pitä­nyt pärjätä hy­vin pitkäl­le omil­laan. Mie­hiä kun on ta­pet­tu, alis­tet­tu ja pai­nos­tet­tu sak­sa­lais­ten tai venäläis­ten ta­hol­ta. Aga­ta Bu­ze­kin hyvä nais­roo­li on tästä hyvä osoi­tus.