Australialaisen Nick Caven uran eteneminen musiikkimaailman valtavirran reunalla on sujunut ilman suurempaa julkisuuden kanssa flirttailua.
Australialaisen Nick Caven uran eteneminen musiikkimaailman valtavirran reunalla on sujunut ilman suurempaa julkisuuden kanssa flirttailua. Koko reilun kolmikymmenvuotisen uransa ajan hän on onnistunut kohauttamaan pääasiassa musiikillisilla teoillaan. Koska on tiedetty Caven kirjoittajanlahjoista sekä musiikkilyriikan, että romaanitaiteen saralla, viihdemaailmalle tulikin melkoisena yllätyksenä miehen päättäessä raottaa vihdoin elämäänsä suuren mittakaavan dokumenttielokuvan muodossa.
Kamera seuraa Nick Cavea yhden kuvitteellisen päivän ajan kotimaisemissaan Brightonissa. Kyseessä on miehen kahdeskymmenestuhannes vuorokausi maan päällä, kerrassaan erinomainen syy uran yhteenvetoon ja dokumentointiin. Arkirutiinien väleihin lisäillään lyhyitä muistoja matkan varrelta sekä pieniä poimintoja yksityiselämästä. Musiikkitallenteita näytetään kiitettävän säästeliäästi.
Cave on kirjoittanut tarinaa itse, päättäen selvästi, mitä haluaa yleisölle paljastaa. Tarinatuokiot terapeutin ja automatkalla mukana istuvien työkavereiden kanssa ovat näennäisen vakavia, paljon jätetään silti arvailujen varaan. Elokuvan päähenkilön moniulotteisuuden tietäen, ”20,000 Days on Earth” on elämäkertadokumentiksi vain pintaraapaisu. Lupaavasti alkavia keskusteluja olisi mielihyvin kuunnellut syvennettyinä. Caven aloittaessa puhettaan luovuudesta, tai muistojen merkityksestä ihmisyksilön lopulliseen kehitykseen, katsoja haluaisi kuulla enemmän. Osin näiden täyttymättömien lupausten kautta, ei elokuva tempaa samalla tavalla mukaansa kuin houkutteleva trailerinsa antoi luvan olettaa.
Nick Caven karisma on kiistämätön. 57-vuotiaana hän on yksi viimeisistä oikeista rocktähdistä. Vaikka mielenkiintoa Caven persoonaa ja tekemisiä kohtaan ei olisikaan, kantaa karisma läpi puolitoistatuntisen. Pieniä elokuvallisia notkahduksia se ei silti kykene kokonaan täyttämään. (VA)