Nuoruusmuistoja kaivellessaan, rippileiriin liittyvät tapahtumat nousevat esiin.
Nuoruusmuistoja kaivellessaan, rippileiriin liittyvät tapahtumat nousevat esiin. Kovin harva suomalainen voi tuota viikkoa elämästään olankohautuksin ohittaa.
Ulla Heikkilän esikoiselokuva Eden pureutuu rippileirijaksoon aikuisen tarkkailuasemista, näyttäen nuorten tuntemuksia herkimmillään. Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikkilä on tavoittanut kansallisen kollektiivikokemuksen kaikkine kommervenkkeineen. Mikä tärkeintä, unohtamatta leirin virallista sisältöä. Aikakautemme hengen vastaisesti Eden ei kritisoi — puhumattakaan halveksu — kristinuskoa. Päin vastoin, elokuva painottaa Raamatun pohjimmaisina pidettyjä arvoja.
Teini-ikään liittyvät tunnetilat ja erilaiset roolit saadaan täyslaidallisina. Nuorisoelokuvien alleviivaavuus on tiessään. Seksuaalinen vapautuminen ei enää ole tabu. Rikoksesta ei aina rangaista. Jokainen yksilö hakee paikkaansa ja rehtiä rooliaan osana ryhmää. Vähän kuten elämässä oikeasti.
Esiintyjäkaarti on täynnä energiaa. Nuorisojengi pyyhkii kaikenmaailman tommikorpeloilla lattiaa, sitä väkevää tulkinta on. Heikkilä on rakentanut stereotyyppisen hahmogallerian, mutta jaksanut keskittyä riittävästi luonteenpiirteiden esittelyyn. Pietari Peltolan kamera vie mukaan riparin yhteislaulurinkiin. Katsojassa herää kaipuu siihen paikkaan, johon ei jalkaisin voi palata. Nuoruuteen.
Ensi-illassa 7.8.2020. (VA)