Kuu­den­nen ais­tin ja Kylän oh­jaa­jan uu­sin elo­ku­va on koo­mi­nen sa­tu ve­si­nym­feistä, ruo­ho­koi­ris­ta, tuo­ma­ria­pi­nois­ta ja jät­ti­kot­kas­ta ker­ros­ta­loyh­teisöön is­tu­tet­tu­na. Ai­nek­set sinällään ovat hyvät ja idea kau­hu­ta­ri­nan ja il­ta­sa­dun yh­teen­so­vit­ta­mi­ses­ta mie­len­kiin­toi­nen, mut­ta lop­pu­tu­los tuo lä­hinnä mie­leen sak­sa­lai­sen fan­ta­sia­pe­lin sääntö­kir­jan ta­vaa­mi­sen.

Jän­nittävä tai mie­len­kiin­toi­nen tämä ei ole, mut­ta het­kittäin kai­kes­sa omi­tui­suu­des­saan var­sin haus­ka. Paul Gia­mat­ti on san­ka­ril­li­se­na ta­lon­mie­henä ker­ras­saan hil­peä ta­paus, erään­lai­nen hie­nos­tu­mat­to­man Sher­lock Hol­me­sin ja kal­juun­tu­van Tar­za­nin pos­ke­ton yh­dis­telmä, jo­ka yrittää is­tut­taa ta­lon asuk­kai­ta mys­tee­rin roo­lei­hin eikä pelkää su­kel­taa ui­ma-al­taan al­ta löy­tyvään on­ka­loon yh­dessä elo­ku­van muis­tet­ta­vim­mis­ta koh­tauk­sis­ta. Sa­moin yh­teisöön muut­ta­va elo­ku­vak­rii­tik­ko ir­rot­taa pa­ri nau­rua tuo­mal­la elo­ku­vaan omi­tui­sen me­ta­ta­son, ja toi­mien kai sa­mal­la jon­kin­lai­se­na oh­jaa­jan yli­pai­ne­vent­tii­linä. Sen si­jaan usein elo­ku­vis­saan pii­pah­ta­val­la oh­jaa­jal­la it­sellään on tässä jo liian iso roo­li.