Saksalainen kauhuelokuva on ryöminyt pohjamudissa ja pienillä budjeteilla aina toisesta maailmansodasta alkaen.
Saksalainen kauhuelokuva on ryöminyt pohjamudissa ja pienillä budjeteilla aina toisesta maailmansodasta alkaen. Aihe on helppo selittää, sakemannien itse järjestämät kauhukokemukset ovat edelleen koneen välimuistissa. Pienen budjetin kellarielokuvia tehdään toki, mutta television ja valtiollisten tahojen rahoittamaa suurta kauhuelokuvaa nähdään todella harvakseltaan.
Yhteisrahoitteinen German Angst onnistuu näyttämään suuren kokoluokan elokuvalta, jota se toki onkin. Verta ja erikoistehostetta käytetään kerrakseen, kuvat ovat hallitun kaukana kellarielokuvien visuaalisesta ilmeestä. Valitettavasti monilla muilla osa-alueilla German Angst putoaa auttamatta lähtötilanteensa ja tavoitteensa välimaastoon. Kellaripätkien intohimo ja huumori uupuvat. Valmistustavan ammattimaisuus muokkaa fantasiakauhuelokuvasta väkinäisen.
Kolmeen episodin jaettu kolmen ohjaajan elokuva ei sitoudu lopullisesti yhteen, ei edes löyhästi tulkittavissa olevan nimikkeensä alle. Jaksoissa toistuva pelon teema on toki läsnä kaikessa kauhuelokuvassa, Kaikissa palasissa toistuvat sumuiset uni- ja takaumakuvat eivät poista tosiseikkaa, että katsoja näkee kolme lyhytelokuvaa. Kuvaaja Sven-Jakob Engelmann tosin onnistuu ponnistamaan komeaa jälkeä jokaiseen palaseen.
Kellarikauhun supersankari Jörg Buttgereitin avausjakso Final Girl näyttää vertaus- ja verikuvallisesti teini-ikäisen tytön koston isälleen. Ohjaajalle tyypillisen verkkaisesti kasvava ahdistus on jälleen käsillä. Juoni on loppuun kaluttu, Buttgereit tekee siitä oman raaistavan näkemyksensä – poikkeuksellisen kauniilla kuvilla tosin.
Elokuvan tuottajan Michal Kosakowskin ohjaama toinen, äärimmäisen väkivaltainen Make a Wish -episodi käsittelee Natsi-Saksan muistojen ja toimintamallien suoraa periytymistä tämänpäiväiseen katukuvaan. Sodan virheiden toistumista muokataan yliluonnollisella väliintulolla. Ainainen haave roolien vaihtamisesta kiduttajan ja kidutetun välillä herätetään, se tuo kuitenkin uusia ongelmia. Jakso on mieleenpainuva, mutta raakilemainen.
Päätösjakson eroottinen mysteeri esittää kiellettyjen intohimojen kavalkadin, sattuman mahdollisuuden, sekä ihmisen totaalisen pakkomielteisen toiminnan äärimmäisten tunteiden edessä. Andreas Marschallin osuus Alraune on hallituin, mutta ei elokuvaa yhteen sitova. Vapauttavana elementtinä kahden edeltäjänsä totaalisen vääryyden kuvaamisesta se toimii.
Night Visions –festivaali esittää elokuvan vielä Maximin kakkossalissa lauantain myöhäisillassa 18.4. Ohjaajat ovat paikalla näytöksessä. (VA)