Hur­japäät löytää vii­tos­vaih­teen ja pääs­te­lee tal­la poh­jas­sa ympä­ri Rio De Ja­nei­ron ka­tu­ja, joi­ta pai­kal­li­nen huu­me­pa­ro­ni luu­lee hal­lit­se­van­sa. Kol­men epä­ta­sai­sen jat­ko-o­san jäl­keen tämä vii­des osa on hämmäs­tyttävän su­la­va, mie­lekäs ja näyttävä ad­re­na­lii­ni­seik­kai­lu, jos­sa jo­pa us­ko­mat­to­mim­mat ja räi­keim­min jär­jen vas­tai­set vai­heet tun­tu­vat säi­lyttävän pi­ton­sa moit­teit­ta. Ehkä ky­seessä on liial­li­sen al­tis­tuk­sen ai­heut­ta­ma ai­vo­vau­rio, mut­ta tämän ite­raa­tion myötä yh­destä hyvästä elo­ku­vas­ta aloit­ta­nut saa­ga on vih­doin saa­vut­ta­mas­sa jat­ku­vuu­teen vaa­dit­tua elin­voi­maa.

B­ra­si­lia on USA:n ja Ja­pa­nin jo näh­neel­le saa­gal­le mai­nio uu­si näyttämö, ja elo­ku­va hyö­tyy­kin suu­res­ti suur­kau­pun­gin vils­keen ja rän­sis­ty­nei­den hök­ke­li­ky­lien tuo­mas­ta rik­kaas­ta teks­tuu­ris­ta. Yhtä­lail­la on­nis­tu­nut va­lin­ta on tuo­da ta­kai­sin aiem­pien elo­ku­vien kes­kei­sim­piä hah­mo­ja yh­tei­sel­le hui­mapäi­sel­le kei­kal­le, mikä si­too mu­ka­vas­ti aiem­pia ta­pah­tu­mia yh­teen. Van­ho­jen suo­sik­kien mu­kaan ot­ta­mi­sen ohel­la eri­tyis­mai­nin­nan ar­voi­nen on­nis­tu­mi­nen roo­li­tuk­ses­sa on Dway­ne "T­he Rock" John­so­nin il­mes­ty­mi­nen en­simmäi­sek­si Vin Die­se­lin ve­roi­sek­si vas­tus­ta­jak­si — ste­roi­di­kors­tot ot­ta­vat tässä toi­sis­taan mit­taa kuin Trans­for­mer­sit kon­sa­naan, mut­ta mas­sa on us­kot­ta­vaa eikä mättö me­ne tylsäk­si. To­del­li­nen mas­sa­ry­mis­te­ly on­kin it­se asias­sa vas­ta edessä.

Pi­ka­vii­to­set ei ole elo­ku­va­na ruu­din­kek­sijä, mut­ta mik­si kek­siä uu­del­leen kun sitä saa myös kau­pas­ta, jol­loin voi kes­kit­tyä it­se pääa­siaan eli ruu­din kylvä­mi­seen? Räjähtävän no­pea­liik­kei­nen elo­ku­va pak­kaa­kin ruu­tia ai­na­kin pie­nen eteläa­me­rik­ka­lai­sen yk­si­tyi­sar­mei­jan ver­ran, eikä vauh­ti­ral­lia käy moit­ti­mi­nen. Mie­li­ku­vi­tuk­sek­kaan len­nok­kaat stun­tit ovat us­ko­mat­to­mia, mut­ta luon­tai­nen reak­tio on sil­ti ai­na vau eikä pöh — ehkä osit­tain sik­si että stun­tit on to­teu­tet­tu isol­ta osin old skool -hen­gessä. Kun tähän vielä lisätään pas­se­li ta­ri­na ja toi­mi­vaa läppää on vai­kea ol­la ylistämättä tätä Mic­hael Bayn Pa­ho­jen poi­kien ja Clark John­so­nin S.W.A.T.:in mant­te­lin­pe­rijäk­si.