Kuinka ensimmäinen kunnon nuorisoelokuva voi olla edelleenkin teemoiltaan niin kestävä?
Kuinka ensimmäinen kunnon nuorisoelokuva voi olla edelleenkin teemoiltaan niin kestävä?
Tekijät ymmärsivät jo varhain, että nuorison ahdistus nousee hyvästä elintasosta huolimatta. Ratkaisu kuvata muita kuin slumminuoria oli onnistunut. Huomasin itsekin ilmiön 1970-luvulla Oulun Heinäpäässä. Lopulta eivät työläisperheiden Tikkasen nahkatakkeihin pukeutuneet "heinäpään hämpit" olleet niitä, joita piti varoa, vaan keskiluokkaista ahdistustaan purkavat teinit.
Elokuvan teemoja ovat nuorten rehellisyys ja vanhempien pako lasten ongelmien tieltä. Teema uppoaa tänäänkin. Jopa perheen 7-vuotias poika katsoi tätä DVD-laitoksen tultua aivan tattina. Nyt elokuva on julkaistu ensimmäistä kertaa teräväpiirtona.
Uusimmalla katselukerralla seurasin varsinkin Dennis Hopperin edesottamuksia, mutta eksyin aika äkkiä yksityiskohtiin. Ihmettelin, kuinka DVD- ja BD-kansiin Dean takki oli photoshopattu mustaan nylontakkiin, vaikka muoti-ikoniksi noussut windbreaker-takki oli kirkuvan punainen. Takin väri valittiin viisaasti tai sitten sattumalta. Kyseessa oli hieman sama ilmiö kuin 1800-luvun lopun Yellow Kid -sarjakuvassa. Kun elokuva päätettiin kesken kaiken tehdä värilliseksi, punainen oli hyvä tehokeino, koska nuoriso pukeutui edelleen aika värittömästi. Voimakkaat värit (vaaleansininen, pinkki jne) tulivat amerikkalaiseen nuorisomuotiin vasta rock 'n rollin eli toisin sanoen mustien r&b-artistien vaikutuksesta. Kuten Marlon Brandon pari vuotta varhaisemmassa Hurjapäät (Wild One) -klassikossa, rockmusiikki ei ehtinyt vielä mukaan ääniraidalle.
Suomessa tätä elokuvaa katsottiin tarkkaan teatterien uusintakierroksella ja satunnaisesti televisiosta vv. 1978-1980 rockabilly-villityksen noustua yleiseen muotiin. Biker-buutsit jäivät monelta tosin hankkimatta ja niiden aika tuli vasta 2000-luvulle siirryttäessä, koska diinarit tyytyivät cowboy-saappaisiin. Ironista oli se, että niistä oli tehnyt kulttikamaa jo Hurriganes seuraajineen. Lahkeet sentään käärittiin Levi's-farkuista, vaikka Dean tyytyi Lee-vaihtoehtoon, joka jäi meillä aika lailla paitsioon.
Jo Sandrew Metronomen DVD-laitos antoi erinomaisesti restauroidun kuvan klassikosta, jota on harva nähnyt alkuperäisessä kuvasuhteesssaan tai ainakaan kunnon kopiosta. Tämä onkin sitten tosiwide. CinemaScopen juhlaa on kohtaus, jossa James Dean juo maitoa. Warnerin tuore BD on luonnollisesti entistä tarkempi, mutta tunnelma on silti edelleen ehtaa 1950-lukua. Ero ei ole kovin suuri. Näin vanhassa elokuvassa ei luonnollisesti ole juurikaan äänitehosteita, mutta uudestaan digitalisoitu ääniraita on selvä parannus. Puhe tulee keskikaiuttimesta luonnollisesti. DVD-laitoksen ekstrapätkää, jossa Jimmy Dean varoittaa liikenteen vaaroista (sic), ei nyt nähdä. Muita kuitenkin riittää: 125 min. dokumentit, 6 min. koe-esiintymisiä, 5 min. pukukoe, kommenttiraita, traileri, 13 min. värillisiä poistettuja kohtauksia ja 11 min. poistettuja, mustavalkoisia äänettömiä kohtauksia. Elokuvaa ehdittiin kuvata muutama päivä mustavalkoisena. Mukana on jopa vaikuttava vaihtoehtoloppu, jossa Sal Mineo tippuu observatorion katolta. Kuvaaja panoroi The Endin sulkeutuvan torniaukon avulla. (PS)