Tim Burt­to­nin luot­saa­ma kak­ko­so­sa kie­put­taa sor­men­sa ympä­ril­le uni­ses­ti ete­nevän ta­ri­nan Ping­vii­nistä (Dan­ny De­Vi­to) ja Kis­sa­nai­ses­ta (Mic­hel­le Pfeif­fer), jot­ka pää­sevät ot­ta­maan mat­sia le­pak­ko­mie­hen (Mic­hael Kea­ton) kans­sa.

Tiu­kal­le vi­ri­te­tyn ykkö­so­san jäl­keen tämä tun­tuu ko­vin peh­moi­sel­ta tv-d­raa­mal­ta, jon­ka ku­vas­to on sa­tu­mai­sen synkkä, mut­ta per­for­mans­si jää har­mil­li­sen ha­ja­nai­sek­si ja ir­ral­li­sis­ta koh­tauk­sis­ta ra­ken­tu­vak­si seik­kai­luk­si. Vääjäämätöntä yh­tee­not­toa pe­da­taan an­tau­muk­sel­la, mut­ta sekä pa­kot­ta­va syy sii­hen että ta­pah­tu­mien mo­ment­ti ovat pitkäl­ti hu­kas­sa. Hah­mot saa­vat sitä vas­toin ai­kaa hen­gittää, ja näi­den vuo­ro­vai­ku­tus toi­mii kiin­nos­ta­vas­ti, mut­ta toi­min­ta ja su­van­not eivät nyt yh­dis­ty yh­dek­si kou­kut­ta­vak­si kel­lo­pe­lik­si. Lo­pul­ta ko­ko­nai­suus ei mais­tu niinkään elo­ku­val­ta kuin yh­deltä jak­sol­ta tv-sar­jan tuo­tan­to­kau­des­sa — tai oi­keas­taan kak­sio­sai­sen jak­son en­simmäi­seltä puo­lik­kaal­ta il­man cliff­han­ge­ria.

Mic­hel­le Pfeif­fer ja Dan­ny De­Vi­to pää­sevät ver­ryt­te­lemään ir­vis­tyk­siään, ja Ch­ris­top­her Wal­ken yrittää ve­dellä lan­ko­ja pe­rus­pa­hik­se­na, mut­ta Mic­hael Kea­ton pää­see nyt yllättävän vähällä le­pak­ko­mie­henä. Le­pik­sen roo­li tässä tun­tuu ole­van tar­kis­taa, että kai­kil­la on riittäväs­ti suo­lapäh­kinöitä ja an­taa sir­kuk­sen edetä.