Harvey Milk valittiin 70-luvulla San Franciscon kaupunginvaltuustoon ensimmäisenä homoseksuaalina.
Harvey Milk (1930-1978) valittiin 70-luvulla San Franciscon kaupunginvaltuustoon ensimmäisenä homoseksuaalina. Castro Streetin kamerakauppias oli merkittävä muutoksen airut seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoistumisessa niin Amerikan mantereella kuin esimerkkinä maailmanlaajuisestikin.
Tuntuu uskomattomalta, että vain kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia pyrittiin kumoamaan kiihkomielisen Anita Bryantin aktivoimien kirkollisten piirien taholta, vieläpä selkeästi itsenäisyyden julistukseen hakattujen perusoikeuksien vastaisesti. Esimerkiksi pahamaineinen ”esitys numero 6” olisi kieltänyt homoilta oikeuden toimia opettajina ja jopa heitä tukeneet henkilöt olisi voitu erottaa.
Harvey Milkin ja hänen kaltaistensa pioneerityön ansiosta homot ovat saavuttaneet ihmisarvon siinä missä muutkin syrjityt: naiset, juutalaiset, tummaihoiset ja vasenkätiset. Eikä meillä Suomessakaan enää esiinny syrjintää, kun pienempienkin paikkakuntien saarnastuoleista kuulee nykyään vain piispan siunaamia lähimmäisenrakkauden sanoja.
Milk-elokuvassa kaupunginvaltuutettua esittää parhaan miesnäyttelijän Oscarin tulkinnastaan ansainnut Sean Penn. Toisenkin Oscarin Milk sai Dustin Lance Blackin käsikirjoituksesta, jota innoittivat Blackin omat kokemukset homona kasvamisesta mormoniyhteisössä Texasissa. Tarinassa tavataan useampiakin jopa itsemurhaa harkinneita nuorukaisia, joille Harvey Milk merkitsi toivonpilkahdusta.
Elokuvan lopputeksteissä kiitetään erityisesti vuoden 1984 Oscarilla palkittua dokumentaaria Ehdokkaana Harvey Milk, joka sopivasti esitettiin Teema-kanavalla helmikuun lopulla. Rob Epsteinin ohjaama dokkari kiteytti historian liikahduksen rakentaessaan uutis- ja arkistomateriaalista, mm. Milkin ja hänen vastustajansa Dan Whiten haastatteluista, vaikuttavan ajankuvan. Epsteinin filmi on ohittamaton, mutta Gus Van Santin ohjaama tositarina on sekin erinomainen muokatessaan fiktion vapauksin Milkin ja Castro Streetin asukkaiden elämäntilanteista ja kehityksestä elämänmakuisen kokonaisuuden.
Penn positiivisena
Raamit elokuvalle luo Harvey Milkin kotonaan nauhuriin sanelema aatteellinen testamentti, jonka hän kaukonäköisesti taltioi jälkipolville ennakoidessaan tulevansa murhatuksi. Avoimena homoaktivistina Milk oli saanut vihamiehiä ja tappouhkauksia. Vuonna 1978 hänet ammuttiin kaupungintalolla yhdessä lähimmän tukijansa, San Franciscon pormestarin George Mosconen kanssa. Ampuja oli valtuustokollega Dan White, Vietnam-veteraani, entinen poliisi ja palomies.
Van Sant ei pese Castro Streetin kasvatteja pulmusiksi. Kadulta pokaamisineen ja flirttailuineen Harveytä pidettäisiin heterokulttuurissa vastuuttomana häntäheikkinä ja sovinistina. Välttämällä sankarin sädekehää Van Sant sekä inhimillistää että vahvistaa muotokuvansa todistusvoimaa. Milk on Good Will Huntingin ohjaajan onnistunut valtavirran elokuva, joka ei tunnu kompromissilta avantgardistisempien töiden (Matkalla Idahoon, Elephant, Paranoid Park) rinnalla.
Epsteinin dokumentissa puhui sanavalmis, positiivinen ja neuvokas valtuutettu. Vaikutuksen teki Milkin retorinen lahjakkuus, jossa kiihtymättä ja pehmein äänenpainoin tuotiin näkökantoja esille terävästi perustellen ja värikkäin ilmaisuin. Kolminkertainen Oscar-ehdokas ja kaksinkertainen palkinnon voittaja Sean Penn on tehnyt poikkeuksellisen hienoja rooleja jo pitkään, mutta draamafilmin Milk on silti hämmästyttävä, jopa epätyypillinen suoritus. Näyttelijä mielletään usein kovapintaisten miesten tulkiksi, joka ei kaihda epämiellyttävien hahmojen esittämistä. Milkissä Pennistä heruu positiivisuutta ja lannistumatonta, elohopeamaista elämäniloa. (HB)