Sodan järjettömyyttä kuvataan elokuvissa monenlaisin näkökulmin ja tarkoitusperin, riippuen vähän kuka tarinaa kertoo, ja missä sodassa milloinkin painitaan.
Sodan järjettömyyttä kuvataan elokuvissa monenlaisin näkökulmin ja tarkoitusperin, riippuen vähän kuka tarinaa kertoo, ja missä sodassa milloinkin painitaan. 1990-luvun alun Abhasian sotaa kuvaava virolais-georgialainen Tangerines elävöittää lajityyppiä. Rakkautta & Anarkiaa –festivaalien Baltian ketju –sarjassa esitetty Zaza Urushadzen realistinen mikrohistoria kuvaa arkea sodan keskellä poikkeuksellisen koskettavasti. Se vaihtaa sodan mielettömyydet todelliseen ihmisyyteen, kaivaen katsojan tunteiden kirjon esiin sen koko laajuudella.
Puuseppä Ivo (Lembit Ulfsak) asustelee abhasialaisella vuorenrinteellä valmistaen mandariinilaatikoita naapurilleen, hedelmätarhuri Margukselle (Elmo Nüganen). Sota on syttynyt, sato happanee laatikoissa. Ikääntyvät miehet ovat jääneet osaksi vuorenrinnettä, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen moni on palannut. Näiden miesten menneisyydestä jää jokin ovi avaamattomaksi, ratkaisupala puuttumaan. Epäonniset sattumat ja luotien oikeat lentoradat ajavat virolaiskaksikon yhteyteen kaksi sotilasta, yhden sodan molemmilta osapuolilta. Rauhansovittelulle ilmapiiri ei ole suotuisa, vaikka yritys siihen suuntaan Ivon ja Marguksen haaveissa onkin.
Maa-alaa symboloivat mandariinit eivät lopulta kiinnosta ketään. Käsikirjoitukseen piiloutuu paikallistietämyksen piirin ulkopuolisia asioita, syystäkin elokuvan esittäminen esimerkiksi Venäjällä on todettu mahdottomaksi. Käsikirjoituksen syvyyttä ihailee mykistyneenä. Tarinan kohottaa omiin sfääreihinsä miehinen näyttelijänelikko, kärkenään herkkä virolainen Lembit Ulfsak, jonka karisma toimii yhdistävänä tekijänä tässä synkän dramatiikan ja piilokomedian yhtälössä. Näyttelijäntyön ryhmädynamiikka on saavutettu totaalisimmassa muodossaan.
Elokuva lepää koko puolitoistatuntisen kestonsa, se käy kuin vedetty taskukello kohti odotettua loppuaan. Kun näyttää liian hyvältä, osaa ennustaa pahaa. Juoni kasvaa loppuaan kohti kiehtovan moniulotteiseksi, ostosotilaat taistelevat kuka kenenkin puolella. Aina ei edes tiedä, ammutaanko omia vai vieraita. Sotilaiden rujon kuoren sisäistä ihmisyyttä tutkaillaan tämän käänteen kautta. Kun sodasta viedään sen perinteinen vastapuoliasettelu, paljastuu alta ihminen. (VA)