Trainspottingin esinäytös vuoteen 1964 sijoitettuna.
Trainspottingin esinäytös vuoteen 1964 sijoitettuna. Modit ja rokkarit ottavat yhteen ja pillerin popsijoiden posse elää kapinallista nuoruuttaan. Uhoa ja mieletöntä tuhoa omaisuudelle ja aivosoluille on luvassa, mutta samaan aikaan yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kuvassa on jotakin aitoa. Nykymittapuulla katsottuna pidättäytyneesti kuvatulla huumeiden käytöllä ja seksillä tämä ei enää herätä huomiota, hahmojen kuvaus on elävää.
Harvassa elokuvassa musiikkikappaleiden sanat liittyvät näin suoraan tapahtumiin tai kertovat päähenkilön sielunmaailmasta yhtä välittömästi — itse asiassa harvassa elokuvassa kappaleet edes saavat pitää sanansa elokuvan aikana. Tämä poikkeus selittyy elokuvan taustalla, joka on tukevasti The Who:n rockoopperassa. Ohjaajan esikoisohjaus syntyi viidessä viikossa ja osin kuvauspaikalla improvisoiden, mutta kokonaisuus pysyy siihen nähden hyvin kasassa. Kaksinkertaista skitsofreniaa tarkoittavan nimen selitys jää tässä puuttumaan ja draaman kaari myös varsin vapaamuotoiseksi palaksi elämää, mutta mielenkiintoinen tapaus tämä on yhtä kaikki.
Ikäisekseen erittäin hyvä ja ilmeikäs kuva on vakaa ja erotteleva, vaikka myös roskaa ja rakeisuutta esiintyy havaittavasti. Ääniraita on luonteva ja puhdas, joskin hyvästä musiikkiraidasta huolimatta hieman kolkko.
Ekstroissa Franc Roddamin, Phil Danielsin ja Leslie Ashin puhelias kommenttiraita (eroteltu häiritsevästi vasempaan ja oikeaan etukanavaan siten että ohjaaja vaimeasti oikeassa kanavassa ja Phil selkeämmin vasemmassa kanavassa ja erikseen äänitetty Leslie näiden keskellä), erinomainen retrospektiivinen dokumentti elokuvasta ja sen esittämästä ajasta (61 min.), hyvä ohjaajan vetämä kooste kuvauspaikoista (13 min.) ja traileri. (IJ)