Te­ko­haus­kak­si ni­mi­hu­pai­luk­si ty­pis­tyvä agent­ti­seik­kai­lu la­too pen­nit ri­viin ja yh­distää Tom Crui­sen ja Ca­me­ron Dia­zin val­ko­kan­kaal­la — har­mi vain et­tei lant­tia­kaan ole riittä­nyt kä­si­kir­joi­tuk­seen. Kesäe­lo­ku­vien odot­taa ehkä ole­van hie­man yk­sin­ker­tai­sia, mut­ta tässä sat­tu­man­va­rai­ses­sa ku­jan­juok­sus­sa, jos­sa kaik­ki­voi­pa Crui­se saa ker­ta toi­sen­sa jäl­keen pe­las­taa Dia­zin ah­din­gos­ta ei ole aja­tuk­sen häivääkään. Millään ei ole mitään mer­ki­tystä ja pää­pa­rin ke­mia on pil­le­ri­pur­kin ta­soa, jo­ten kesän haus­kim­mas­ta ro­mant­ti­ses­ta toi­min­ta­ko­me­dias­ta ei voi ol­la ky­se — jos ei nyt ai­van Gig­lin ve­roi­ses­ta mus­tas­ta au­kos­ta­kaan.

Yk­si sket­si toi­mii, ni­mittäin alun len­to­ko­ne­ka­hak­ka, mut­ta muu­toin vit­sit ja ta­ri­nan kään­teet ro­pi­se­vat ki­vu­liaas­ti Ö-map­piin. Elo­ku­van ylit­se­vuo­ta­va ja mer­ki­tyk­setön toi­min­ta käy se­kin hy­vin no­peas­ti ra­sit­ta­vak­si, vaik­ka tek­ni­ses­ti miljööt ja stun­tit ovat toi­mi­vaa kes­ki­kas­tia. To­ki Crui­se mui­kis­te­lee tut­tuun tyy­liinsä san­ka­ri­na ja Diaz kei­kis­te­lee nei­to­na hädässä useam­man­kin ite­raa­tion edestä, mut­ta kun edes jenk­ki­ko­ko­luo­kan mul­tip­lex-sa­li, os­tos­kas­sil­li­nen pop­cor­nia, ämpä­ri juo­maa ja New Yor­kin hel­lettä pa­ke­ne­mi­nen ei saa­nut tätä te­ke­lettä vai­kut­ta­maan haus­kal­ta ajan­viet­teeltä on se jo rank­ka ko­ti­kenttä­tap­pio. (IJ)