Saa­gan kah­dek­sas osa pa­laa ta­ri­naan kym­me­ni­sen vuot­ta edel­li­so­san ta­pah­tu­mien jäl­keen. Ava­ruus­seik­kai­lu 2001:­sen pit­ki­tet­tyä al­ku­koh­taus­ta muis­tut­ta­vis­ta tun­nel­mis­ta al­ka­va elo­ku­va va­lot­taa an­tau­muk­sel­la ih­mis­ten jättämässä tyh­jiössä ke­hit­ty­neen al­ku­kan­tai­sen api­nayh­teis­kun­nan elämää. Ih­mis­ten vä­hi­tel­len pa­la­tes­sa ku­vaan ei törmäys­kurs­si yllättäen ole­kaan lain­kaan niin it­sestään selvä kuin sar­jan aiem­mis­sa osis­sa on ole­tet­tu. Nyt api­noi­den ku­nin­kaak­si nous­sut Cae­sar (An­dy Ser­kis) ja ih­mis­ten siir­to­kun­nan kak­kos­mies (Ja­son Clar­ke) pää­sevät tun­nus­te­le­maan la­jien vä­li­sen rau­han mah­dol­li­suut­ta, vaik­ka aiem­mat osat näh­nyt kat­so­ja tietää­kin, että tu­li­lan­ka jo pa­laa.

Cae­sa­rin api­nae­lei­den ta­kaa löy­tyvä An­dy Ser­kis to­teaa le­vyn ekst­rois­sa elo­ku­van pe­rimmäi­sen ky­sy­myk­sen ole­van se pitäi­sikö yh­den la­jin ol­la tois­ta la­jia tär­keäm­pi. Tämä fi­lo­so­fi­nen poh­din­to osuu na­luan kan­taan, ja on poh­jim­mil­taan se syy mik­si tämä so­dan kans­sa pai­ni­va pa­si­fis­ti­nen näytös toi­mii viih­dyttäväs­ti. Jos ky­sy­myk­seen vas­taa yk­sioi­koi­ses­ti kyllä jäävät tämän elo­ku­van vai­heet ih­mis­ten kan­nal­ta par­haim­mil­laan tur­haut­ta­vak­si vä­linäytök­sek­si ja pa­him­mil­laan vi­hol­li­sen vah­vis­ta­mi­sek­si, mut­ta elo­ku­val­li­ses­ti päin­vas­tai­nen vas­taus on huo­mat­ta­vas­ti kiin­nos­ta­vam­pi.

Jän­nittävä ja omin­ta­kei­sen eri­lai­nen osa rif­fai­lee hy­vin saa­gan tee­mo­jen ympä­rillä ja saat­taa nyt sekä ih­mi­set että api­nat te­hok­kaas­ti sa­mal­le vii­val­le. Tästä ase­tel­mas­ta voi var­mas­ti vielä jat­kaa lu­ke­mat­to­mien jat­ko-o­sien ver­ran. Ny­kyi­nen tuo­tan­to­tii­mi myös selväs­ti­kin hal­lit­see re­sep­tin, sillä kak­si vii­mei­sintä osaa ovat mo­lem­mat ol­leet myös kes­kenään vir­kistävän eri­lai­sia seik­kai­lui­ta, jot­ka luo­vat en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti uut­ta yrittämättä vain api­noi­da al­ku­peräistä ta­ri­naa. Elo­ku­van lop­pu­ka­neet­ti so­dan väistämättö­myy­destä tun­tuu tässä ehkä läpsäi­syltä vas­ten kas­vo­ja kai­ken elo­ku­van ai­ka­na koe­tun jäl­keen, mut­ta sa­mal­la elo­ku­va jättää ta­ri­nan­sa avoi­mek­si uu­sil­le seik­kai­luil­le.