En­si­kuu­le­mal­ta uu­sin­ta­ver­sio Ar­nold Sc­hwar­ze­neg­ge­rin ja Paul Ver­hoe­ve­nin "To­tal Re­call":is­ta ei sa­not­ta­vas­ti säväytä, vaik­ka Phi­lip K. Dic­kin ro­maa­nis­ta kuu­lem­ma jäi vielä yli ai­nek­sia useam­paan­kin elo­ku­vaan. Toi­sin kui­ten­kin käy, sillä oh­jaa­ja Len Wi­se­man on­nis­tuu pol­ke­maan fu­tu­ris­ti­sen toi­min­tajännä­rinsä ker­ras­saan ko­meaan vauh­tiin. Ta­ri­na lai­naa al­kui­dean­sa edel­li­sestä elo­ku­vas­ta, mut­ta missään vai­hees­sa me­no ei tun­nu van­han tois­tol­ta. Elo­ku­van ai­nek­sis­ta ehkä noin 20% ja­kaa DNA:n­sa aiem­man elo­ku­van kans­sa, mut­ta tästä­kin iso osa on mauk­kaas­ti to­teu­tet­tu­ja ha­tun­no­nos­to­ja edeltäjäl­le.

Myön­nettävä on että ta­ri­na on pe­rin suo­ra­vii­vai­nen, mut­ta sel­lai­se­naan­kin ku­jan­juok­sun pi­ti­menä hy­vin tehtä­viensä ta­sal­la. Elo­ku­van vah­vin osa-a­lue puo­les­taan on lu­moa­van ri­kas miljöö, jo­ka lei­poo yh­teen Chi­na­tow­nit, Star War­sien kuo­lontäh­det, tu­le­vai­suu­den ubi-tie­to­tek­nii­kan ja ni­hi­lis­ti­set be­to­nilä­hiöt ko­meak­si ja yh­tenäi­sek­si ko­ko­nai­suu­dek­si, jo­ka pait­si toi­mii myös tun­tuu uu­dis­ta­van gen­ren ku­vas­toa oi­val­taen. Tässä ympä­ristössä Co­lin Far­rel­lin, Ka­te Bec­kin­sa­len ja Jes­si­ca Bie­lin hah­mo­jen hän­nyk­sillä on help­po viih­tyä. Vas­ta elo­ku­van jäl­kinäytös me­nee ö­ve­rik­si.

Le­vy sisältää sekä elo­ku­van al­ku­peräi­sen teat­te­ri­ver­sion että uu­den oh­jaa­jan ver­sion. Ha­lu­tun ver­sion va­lin­nas­sa kan­nat­taa ol­la tark­ka­na, sillä va­lik­ko­suun­nit­te­lu ei tältä osin ole sel­vin mah­dol­li­nen.