Hou­kut­te­lee­ko Un­na & Nuuk pilt­tejäm­me luon­no­nus­kon­to­jen ja muun huu­haan pa­riin? Po­vaan Mie­li­pi­de-si­vul­le van­hem­pien huo­les­tu­nei­ta yleisö­no­sas­to­kir­joi­tuk­sia. Löy­tyi­sikö apuun ketään asian­tun­ti­jaa kom­men­toi­maan, on­ko noi­ta­rum­mun tah­dis­sa teh­ty ai­ka­mat­ka ol­len­kaan lap­sil­le so­pi­vaa sa­tu­viih­dettä? Un­na-tyttö­nenhän on il­mi­selvä sha­maa­ni ties kuin­ka mo­nen­nes­sa pol­ves­sa!

Saa­ra Can­tel­lin oh­jaa­ma Un­na & Nuuk on rai­kas ko­ko per­heen elo­ku­va, jo­ka vetää oi­keis­ta na­ruis­ta. Sen ta­ri­nas­sa on tai­kaa kuin Pot­te­ris­sa, mui­nais­ta seik­kai­lua Sor­mus­ten ta­run ta­paan, ja löy­tyypä vielä port­ti­kin toi­seen maail­maan. Ul­la­kol­ta tie­tys­ti, ihan kuin Nar­nias­sa.

Un­na & Nuuk on kui­ten­kin suo­ma­lai­sit­tain ar­ki­sem­pi kuin suu­ren maail­man fan­ta­sias­pek­taak­ke­lit. Sen kos­ke­tus on vä­littömäm­pi ja las­ten to­del­lis­ta elin­pii­riä hei­jas­ta­va.

11-vuo­tias Un­na huo­les­tuu isoisästään, jon­ka sydän reis­tai­lee. Uk­ki on van­haa pa­ran­ta­ja­su­kua ja us­koo lap­sen­lap­sen hal­tuun van­han rum­mun ja ki­vi­rii­puk­sen. Ne mu­ka­naan Un­na voi siir­tyä mui­nai­sai­kaan et­simään lää­ke­kas­via ukin sydän­vai­voi­hin.

E­le­kieltä

Ki­vi­kau­del­la Un­na koh­taa Nuu­kin ja tämän hei­moväen. Po­jan pu­he kuu­los­taa tu­tul­ta, mut­ta ei siitä tyttö sil­ti selvää saa. Ele­kie­lellä vies­tivät lap­set jou­tu­vat koh­ta metsään tun­keu­tu­van va­sa­ra­kir­ves­kan­san kaap­paa­mik­si. Neu­vo­kas Nuuk kat­koo si­teet ja pa­ko­mat­ka al­kaa. Mut­ta pää­sevätkö lap­set ko­tiin, Nuuk hei­mon­sa luo ja Un­na ta­kai­sin ny­kyai­kaan uk­kia aut­ta­maan? Tai­ka­rum­pu on ryös­tet­ty ja roh­to­kin löytämättä.

En oi­kein ihas­tu­nut MC Pö­lyn ”­juu­re­vaan” lop­pu­lau­luun, mut­ta Her­man Rech­ber­ge­rin sä­veltämät rum­mun­lyön­nit vi­rit­tivät al­ku­voi­mai­sen tun­nel­man jo al­ku­teks­tien ai­ka­na. Heik­ki Fär­min ka­me­ra hi­ve­lee pi­laan­tu­ma­ton­ta luon­toa. Kos­ke­mat­to­mat metsät ja puh­taat ve­sistöt ku­kois­ta­vat kesän yltä­kylläi­sessä va­los­sa.

Ki­vi­kau­den asut on elo­ku­vaan om­mel­tu kä­sin ja niistä on fil­min­teon jäl­keen koot­tu näyt­te­ly Kan­sal­lis­mu­seoon. Var­hais­kan­ta­suo­men ke­hit­te­lyssä on avus­ta­nut Jou­ko Koi­vis­to Jyväs­kylän ylio­pis­tos­ta. Ai­don­kuu­loi­ses­ti Nuuk kut­suu pop­pa­mie­sisäänsä Tom­mi Kor­pe­laa ”itsäk­si”. Hyvät vi­hol­li­set pu­hu­vat ta­ri­nas­sa var­haiss­kan­di­na­viaa, jo­ka suo­men­ruot­sin kai­kui­neen so­pii mai­nios­ti va­sa­ra­kir­ves­kan­san edus­ta­jan, kar­hu­mai­sen Frank Sko­gin suu­hun.

Ystä­vyy­den al­ku

Las­te­ne­lo­ku­van tuo­tan­nos­sa ei ole vai­vo­ja sääs­tet­ty. Oh­jaa­ja Can­tell on aiem­min­kin te­roit­ta­nut kyn­siään las­ten­fil­mien pa­ris­sa. Te­le­vi­sio­no­vel­li To­ve Jans­so­nin Suu­res­ta mat­kas­ta näyt­ti Can­tel­lin jous­ta­vuu­den myös ai­kui­sen ai­heen kä­sit­te­lyssä.

Puit­teet elo­ku­vas­sa ovat siis kun­nos­sa. Näyt­te­lijöistä eri­tyi­ses­ti Skog, Kor­pe­la ja Jen­ni Ba­ner­jee ovat kieh­to­van in­tiaa­ni­mai­sia. Ja lap­sia seu­raa tie­tys­ti mie­lik­seen. Ro­sa Sa­lo­maa us­ka­liaa­na Un­na­na ja To­ni Lep­pe ke­syttömänä metsän poi­ka­na ovat mo­lem­mat ku­vauk­sel­li­sia nuo­ria, eivätkä ujos­te­le ka­me­raa.

Liekö sit­ten ta­ri­na vai to­teu­tus han­kaa­mas­sa, kun seik­kai­lu ei heh­ku, vaan jää kä­denlämpöi­sek­si? Esi­tys pitäi­si saa­da hou­ku­tel­luk­si lap­sinäyt­te­lijän omas­ta per­soo­nas­ta, tai hen­kilöoh­jaa­jan oli­si ol­ta­va to­del­li­nen sha­maa­ni tai­vut­te­le­mi­ses­sa. Nyt lap­set jäävät nuk­ke­mai­sik­si. Ai­kui­sil­la­kin on te­ke­mi­sen puu­te eikä hei­mo­kylä vai­ku­ta asu­tul­ta. Sup­pea ku­va-a­la vai­keut­taa toi­min­nal­lis­ten koh­taus­ten seu­raa­mis­ta. Ku­viin ikään kuin tup­sah­del­laan.

E­lo­ku­va on ly­hyt, mut­ta siinä on sil­ti osia, jot­ka ke­hit­te­lemättö­minä oli­si voi­tu jättää pois. Tar­koi­tan tak­si­kus­kia, jon­ka Mik­ko Kou­ki jou­tuu näyt­te­lemään tyhjän pääl­le ja pan­tik­si. Fil­min vä­rejä on il­mei­ses­ti kä­si­tel­ty di­gi­taa­li­ses­ti. Jos­tain syystä metsän vih­reään se­koit­tuu si­nertävää sä­vyä.

Man­dart Pro­duc­tion­sil­la on vank­ka ko­ke­mus luon­to­fil­meistä. Il­man­kos Un­nas­sa ja Nuu­kis­sa­kin nähdään hir­viä, su­sia, jout­se­nia ja kar­hu­ja. Luon­non­tun­ne fil­missä on­kin vas­tus­ta­ma­ton. Myös koh­tauk­ses­sa, jos­sa Nuuk ri­ta­ril­li­se­na eleenä puh­dis­taa Un­nan ja­lan haa­van omal­la virt­sal­laan. Luu­len, että tämä on al­ku­na kau­niil­le ystä­vyy­del­le, jo­ka uh­maa ai­ko­ja ja etäi­syyk­siä. (HB)