”You have earned it”.
”You have earned it”.
Tämä tarkoittaa tekijöitä ja yhtä lailla katsojia. Punainen virta on yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä lännenelokuvista, jollei jopa tärkein. Ainakin John Wayne –kaanonissa se pysyy korkeimmalla siinä missä Etsijät.
Periaatteessa taustana on myyttinen Chisholmin reitti, jolla Teksasin ylijäämäkarjaa pyrittiin viemään hyvin maksavaan Missouriin 1850-luvulla. Reitti merkitsi 1500 kilometrin vaikeuksia, joiden jälkeen osavaltiorajan takana odottivat rosvojoukot.
Elokuvan alkuteksteissä on ensi-iltavuodeksi merkittu 1947 eli vuotta aikaisempi kuin virallisissa historiikeissa. Toisin sanoen se kuvattiin heti liittoutuneiden raskaan koettelemuksen, toisen maailmansodan jälkeen.
Punainen virta onkin ilmiselvä allegoria sodasta. Jo ensimmäinen draama, jossa nuoren Tom Dunsonin morsian jää intiaanien armoille, kuvaa sodan alusta irti pysytellyttä Yhdysvaltoja. Samoin amerikkalaisten edelliset sodat, Meksikoa ja intiaaneja vastaan, saavat alkupuolella taustoittaa tulevaa.
Pitkin elokuvaa nähdään viittauksia sotaan, upseerien ja miehistön välistä käskysuhdetta myöten. Kaatuneita katsellaan kuin sotatantereella. Nautakarja edustaa kotirintaman väestöä, poliitikkoja tai miehistöä, jota on hanakala pitää kurissa. Lopulta siirrytään kapinaan, sodanjälkeiseen levottomuuteen, jossa yhteiskunnasta irralliseksi itsensä kokoavat yksilöt tempoilevat. Jopa vihjauksia kylmään sotaan ja kommunismin vaihtoehtoon voi halutessaan nähdä.
Puolenvälin jälkeen yleinen vaihtuu yksityiseksi. Valtion tai upseerin mielivalta kohtaa vastustusta. Siirrytään odysseiaan ja sen klassisen perillisen, Moby Dick –pakkomielteen aiheuttamaan väkivaltaiseen kierteeseen, joka kulminoituu kapinaan. Vanhat miehet haluavat sotaa, koska alitajuisesti he haluavat tapattaa hedelmällisemmät kilpailijansa, nuoret miehet. Isät ja pojat joutuvat kotirintamalla vastakkain.
Tällainen tarina ei lopu koskaan, koska maailman historia jaksottuu sotaan ja rauhaan. Alussa mennään Red Riverin yli Teksasiin, sitten palataan takaisin.
Toki elokuvan voi katsoa suoraviivaisena seikkailuna, jota värittävät miehen vastuu, ystävän petos ja anteeksianto. Tutut raamatulliset aiheet. Raamatusta on peräisin myös elokuvan tarve palata samojen symbolien kautta toistettaviin aiheisiin. Tämä on kuin propagandan opaskirjasta, mikä pätee myös uskontoihin.
Tarina perustuu Borden Chasen Saturday Evening Post –sanomalehteen kirjoittamaan juttuun. Se olisi mielenkiintoista lukea elokuvan jälkeen.
Ja kaiken lopuksi. Loppu olisi suorastaan siirappisen ällöttävä, jollei Wayne sanoisi viimeistä toistoista repliikkiään, jonka voi lukea tämän arvostelun alusta.
Laadukas kuva kärsii varsinkin alkupuolella vertikaaleista kuvan rajoistaan, mutta on joka tapauksessa katsottavaa tasoa. Ääniraita on selkeä. Levy on brittiläinen R0. Suomalaista levyä ei ole ainakaan vielä tullut vastaan. (PS)