Vic­tor Hu­gon kuu­lui­saan ro­maa­niin ja siitä teh­tyyn me­nes­tys­mu­si­kaa­liin poh­jau­tu­va elo­ku­va­ver­sio on ker­ras­saan va­loit­ta­va ta­paus. Oh­jaa­ja Tom Hoo­per (mm. HBO:n upea mi­ni­sar­ja "John Adams" ja "Ku­nin­kaan pu­he") luot­saa eep­pistä ta­ri­naa var­mal­la kä­dellä ja tar­kal­la silmällä. Vah­va ta­ri­na saa tässä tuek­seen upean rik­kaan pe­rio­di-il­meen ja elävän au­dio­vi­suaa­li­sen kuo­sin, jo­ka täyttää vai­vat­ta saa­man­sa pe­rinnön aset­ta­mat odo­tuk­set. Ilah­dut­ta­vin­ta kui­ten­kin on että ko­ko­nai­suus ei jää kaa­van mu­kai­sek­si mam­mut­ti­mai­sek­si pat­sas­te­luk­si, vaan te­kijät ovat on­nis­tu­neet luo­maan elävän mo­der­nin mu­si­kaa­lin, jo­ka pien­ten nyans­sien joh­dos­ta kestää myös lä­hemmän tar­kas­te­lun.

Käytännössä kaik­ki elo­ku­van dia­lo­gi kuul­laan lau­let­tu­na, mikä vaa­tii aluk­si pal­jon to­tut­te­lua, mut­ta hymäh­dyk­set vaih­tu­vat vääjäämättä ar­vos­tuk­sek­si kun näyt­te­lijä toi­sen­sa perään on­nis­tuu vä­littämään ko­mean tun­ne­la­tauk­sen lau­lun kaut­ta. Te­kijät ovat­kin yl­peitä pait­si siitä että kaik­ki näyt­te­lijät lau­loi­vat omat osuu­ten­sa, myös eri­tyi­ses­ti siitä että lau­lu tal­tioi­tiin ku­vaus­ti­lan­teis­sa li­venä — eikä play­bac­kiin luot­taen. Hugh Jack­man vaa­tii res­pek­tiä he­ti alun "Look Down" -or­ja­ka­lee­ri­taon­nal­la ja myös Rus­sell Crowe pää­see vauh­tiin mies­ten hie­non yh­tei­sen kak­sin­tais­te­lun "T­he Conf­ron­ta­tion" myötä. An­ne Hat­haway puo­les­taan pal­kit­tiin perä­ti si­vuo­sa-Os­ca­ril­la käytännössä yh­destä koh­tauk­ses­ta, jos­sa hän esittää vah­van oma­peräi­seen ja roh­kean tul­kin­nan kap­pa­lees­ta "I Drea­med a Dream". Kun tähän vielä lisätään Colm Wil­kin­so­nin, Sa­mant­ha Bank­sin ja Ed­die Red­may­nen vuo­da­tuk­set, jouk­ko­koh­tauk­set, sekä Sac­ha Ba­ron Co­he­nin ja He­le­na Bon­ham Car­te­rin huu­mo­ri­pi­toi­set lu­ri­tuk­set on koos­sa pe­rin va­kuut­ta­va elo­ku­va­mu­si­kaa­li.

Mu­si­kaa­lei­hin tot­tu­mat­to­mil­le kat­so­jil­le, joi­hin it­se­ni­kin las­ken, lä­peensä lau­let­tu dia­lo­gi voi osoit­tau­tua vai­keas­ti yli­tettäväk­si es­teek­si, mut­ta nau­res­ke­lun si­jaan il­mai­su­muo­dol­le kan­nat­taa an­taa mah­dol­li­suus. Lo­pul­ta lyy­ri­nen dia­lo­gi ja hah­mo­jen sie­lun­maail­man avoi­mek­si kir­jak­si muut­ta­va for­maat­ti tar­joa­vat vä­kevän elo­ku­val­li­sen elä­myk­sen. Sa­not­ta­va myös on että mo­neen ää­neen ete­nevät koh­tauk­set, ku­ten ra­kas­ta­vais­ten duet­to tai Val­jea­nin lähtö, toi­mi­vat hämmäs­tyttävän hy­vin ja usein mo­neen eri suun­taan: yh­del­le ti­lan­ne on ilon ja toi­sel­le su­run het­ki. Tämä elo­ku­va on tästä eteenpäin se mit­ta­tik­ku, jo­ta vas­ten kaik­kia pe­rio­di­mu­si­kaa­le­ja ver­ra­taan. Bra­vo.