Na­pa­kas­ti kynäil­ty sket­si­ko­koel­ma neljää­kymp­piä lä­hes­tyvästä pa­ris­kun­nas­ta (Paul Rudd ja Les­lie Mann), jo­ka kamp­pai­lee kaik­kien nii­den asioi­den kans­sa jois­ta tei­ni-iän epä­var­muu­des­ta sel­vin­nei­den tu­lee ol­la huo­lis­saan en­nen sees­tei­sen elä­keiän koit­toa. Agen­dal­la ovat kaik­ki tu­tut pul­mat pai­no­voi­man voit­ta­mi­ses­ta viag­ral­la, pa­ri­suh­teen vaa­li­mi­ses­ta las­ten hoi­don lo­mas­sa ja etäis­ten tai muu­ten vain on­gel­mal­lis­ten su­ku­lais­ten kans­sa luo­vi­mi­nen, mut­ta kaik­kea tätä pyö­ri­tellään ta­va­no­mais­ta vet­reäm­min.

Na­pa­kal­la tah­dil­la pus­ke­va huu­mo­ri kuk­kii ki­vas­ti, eivätkä nau­rut jää teennäi­sik­si. Yllättävän pitkän al­ku­ty­ki­tyk­sen jäl­keen elo­ku­va päästää yhtä yllättäen vaih­teen va­paal­le ja heittäy­tyy jok­seen­kin epäämäräi­sel­le odot­te­lu­lin­jal­le kat­so­maan mikä lu­kui­sis­ta po­ten­tiaa­li­sis­ta krii­seistä to­teu­tuu. Vit­sin vääntö jää vaih­dok­sen myötä vä­hemmäl­le, mut­ta sen vas­ti­neek­si saa­daan ko­me­dioi­den sa­ral­la poik­keuk­sel­li­sen elämän­ma­kuis­ta draa­maa — ja edel­leen koh­taus ker­ral­laan on­nis­tuu pait­si yllättämään myös hy­ker­ryttämään. Se että ku­vaus pu­ree näin hy­vin tar­koit­ta­nee, että ne­li­kymp­pi­syys lä­hes­tyy omal­la­kin koh­dal­la vääjäämättä.

Ah­det­tu, mut­ta ei tu­keh­tu­nut, ja määrä­tie­toi­nen, mut­ta va­paas­ti hen­gittävä — var­sin omin­ta­kei­nen, elämän­ma­kui­nen ja haus­ka ko­me­dia siis. Ko­me­diak­si tämä on myös poik­keuk­sel­li­sen pitkä, vaik­ka tätä ei juu­ri tie­dos­ta­kaan en­nen kuin ta­ka­kant­ta lu­kies­sa.