Hau­dan­va­ka­val­la ot­teel­la ja kol­kon us­kot­ta­val­la il­meellä ete­nevä länkkä­ri ker­too mykän nai­sen (Da­ko­ta Fan­ning) ka­run ta­ri­nan. Nai­sen it­sel­leen ja uu­sio­per­heel­leen luo­ma ar­ki­nen on­ni järk­kyy kun näi­den syrjäi­sil­le ko­ti­seu­duil­le saa­puu kos­ton en­ke­lin viit­taa kan­ta­va pas­to­ri (Guy Pear­ce). Kär­si­myk­sellä on sy­vemmät juu­ret kuin en­sial­kuun us­koi­si.

Kylmäävä tril­le­ri ei kaih­da vä­ki­val­taa ja vat­saavääntä­viä ti­lan­tei­ta, jot­ka on is­tu­tet­tu ko­mean kylmään län­nen miljöö­seen. Hol­lan­ti­lais­tuo­tan­to­na syn­ty­nyt elo­ku­va on ja­ka­nut maail­mal­la mie­liä kerä­ten sekä ke­hu­ja elo­ku­va­juh­lil­ta että hau­ko­tuk­sia krii­ti­koil­ta. Verk­kai­ses­ti ete­nevä ta­ri­na tun­tuu yli­luon­nol­li­sen kau­hu­ta­ri­nan ja Ca­pe Fea­rin pe­rio­di­tul­kin­nal­ta, jo­ka kylmää yhtä hel­pos­ti nis­ka­vil­lo­ja kuin sydä­miä.

Vi­suaa­li­ses­ti vir­keä elo­ku­va jää lo­pul­ta tiuk­kaot­tei­sek­si, mut­ta sa­mal­la teat­raa­li­sen köm­pelök­si ja tar­koi­tus­ha­kui­sen vas­ten­mie­li­sek­si esi­tyk­sek­si. Me­men­to­mai­sel­la ta­kau­tu­vien näytös­ten ra­ken­teel­la avau­tu­van ta­ri­nan kään­teissä ei tun­nu ole­van sen enempää aja­tus­ta kuin vat­san­poh­jan se­koit­ta­mi­nen, eikä avau­tu­va vyyh­ti lo­pul­ta ole eri­tyi­sen kou­kut­ta­va. Ko­ko­nai­suus on me­kaa­ni­nen ja yli­pitkä ee­pos, jo­ka kieh­too ko­meal­la miljööllään ja ar­voi­tuk­sel­li­sel­la asen­teel­laan, mut­ta ei kan­na ko­ko pai­no­las­tiaan kun­nial­la. Jo­kai­nen ta­ri­nan näytös on edeltäjäänsä vas­ten­mie­li­sem­pi, ja kol­mas kai­ken taus­toit­ta­va osa suo­ras­taan ku­vot­ta­va. Vii­mei­nen sur­ku­hu­pai­sak­si kään­tyvä näytös ei on­nis­tu val­ko­pe­semään ont­toa ja tyhjää te­ke­lettä. Lo­pul­ta tätä voi­si luon­neh­tia tai­dok­kaas­ti teh­dyk­si ir­vok­kaak­si län­nen­lo­ruk­si, jo­ka jättää li­kai­sen jäl­ki­maun. Ke­si­ver­to länkkä­ri tämä ei ole sen enempää hyvässä kuin pa­has­sa­kaan.