Kevin Costnerin rakkausprojekti kertoo tukun tarinoita Amerikan synnyinajoilta lehimipoikien ja intiaanien kautta.
Kevin Costnerin rakkausprojekti kertoo tukun tarinoita Amerikan synnyinajoilta lehimipoikien ja intiaanien kautta. Yellowstone-sarjan nosteen myötä kaiketi aina kytenyt kipinä löytää tässä tiensä eeppisiä mittakaavoja hakevaksi draamaksi, jossa lukemattomat tarinan langat singahtelevat valtoimenaan kuin lännenelokuvien arokierijät konsanaan sillä lupauksella, että kokonaisuus päätellään viimeistään myöhemmän jatko-osan myötä. Moni tarinoista ihastuttaa ottamalla keskiöönsä verrattain tuoreen tai genressään vähän kolutun säikeen, mutta koheesio näiden välillä jää harmillisesti vielä pelkkien odotusten tasolle.
Viipyilevästi tallaava elokuva on itsevarma painoarvostaan ja kuvastoltaan täynnä lännen romantiikkaa. Ote on teatraalinen ja pyrkimyksiltään eeppinen, mutta maistuu tarinana oikeudenkäynnin todistusaineiston esittelyltä. Elokuvana tämä on nätti, mutta kömpelösti leikattu vaellus Amerikan alkuperäiskansojen ja eurooppalaisten tulokkaiden kohtaamisten läpi. Yksittäiset kohtaukset vetovat uskottavina ja elävinä, mutta niistä muodostuva kokonaisuus on kuin haaveiden muistikirja, jonka kapellimestarina Costner yksin on puikoissa. Costner lapioi tähän sielunsa, unelmansa ja tarinoiden mukaan myös omat rahansa, mutta kokonaisuus on kaunis, kömpelö pannukakku. Lisää on luvassa kolmen uuden osan verran mikäli rahat eivät lopu kesken.
Kokonaisuus jää suoratoisto-mittaan leikatun minisarjan tasolle, jossa jokainen käänne tuntuu meanderoivan hallitsemattomasti. Costner itse ratsastaa mukaan tapahtumiin vasta tunnin kohdalla, mitä ennen tapahtumat tuntuvat soljuvan äänettömänä esisoittona. Dialogin vähitellen lisäännyttyä myös tarinan ote alkaa purra paremmin, mutta tällöinkään tarinalla ei tunnu olevan kiire mihinkään. Napakammalla leikkauksella ja tarinan rohkeammalla kuratoinnilla tästä olisi voinut saada mainion modernin länkkärin. Nyt tapahtumien raadollisuus iskee viitteellisesti ja kerronta laahaa saappaitaan jatko-osia odottaen.
Komea kuva on tomuinen, paahteinen ja väritoistoaan myöten maalauksellinen. Varjot eivät verota toiston seikkaperäisyyttä vaan anti on ilmeikästä niin päivällä kuin yöllä - ja silti kokonaisuus maistuu enemmän elokuvalta kuin sarjalta. Elokuvan leikkaus jää poikkeuksellisen hitaalle kytkimelle näyttäen liki jokaisesta otoksesta enemmän kuin olisi tarpeen ja lopulta kokonaisuudesta vähemmän kuin olisi ollut paikallaan.
Tunnin verran liki ilman dialogia kulkeva elokuva on äänimaailmaltaan hartaasti punottu. Ylidramaattinen musiikkiraita tapailee lännen melodioita ja paikkaa dialogin puutetta, mutta pettää elokuvan. Kliseiseltä ja alleviivalta maistuva musiikkiraita yhdistettynä hitaaseen visuaaliseen kerrontaan luo mielikuvaa harrasteprojektista, jossa palaset ovat menneet kokonaisuuden edelle. Tunnelma jää tässä kaikin puolin puolitiehen, mutta taistelut iskevät silti äänimaailmaltaan asiallisesti.