Komisario Palmun erehdys oli muutama vuosi sitten kaikkein innokkaimmin odotettu suomalaisen elokuvan DVD-laitos ainakin klassikkokeräilijöiden keskuudessa.
Komisario Palmun erehdys oli muutama vuosi sitten kaikkein innokkaimmin odotettu suomalaisen elokuvan DVD-laitos ainakin klassikkokeräilijöiden keskuudessa. Fennadan tuottamat Palmut tulivat jo aiemmin, joten ainoa SF-filmi jäi hännänpääksi.
Mika Waltarin kaikkien aikojen kuuluisimman Palmu-dekkarin (1940) filmatisointi tarjoaa täysiverisen annoksen dekkari/poliisi-genren parasta antia. Elokuva on monista yksityiskohdistaan muistettu, aina yhtä jännittävä ja hauska. Leo Jokelan silloisen Kämpin kabinetissa laulama ”Silimät tummat” –tango ei unohdu helposti.
Ohjaaja siirsi elokuvan tapahtumat 1930-luvulle, mikä näkyy ennen kaikkea autoista. Helsingin vanhat näkymät innostavat edelleen ryhmiä seuraamaan elokuvan kronologiaa autenttisiin ympäristöihin ja ihmettelemään muutoksia katukuvassa.
Toivottavasti Palmu-elokuvien myötä myös Waltari saa uutta lukijakuntaa. Nykypolvella ei ole vasemmistolaisuuden ja modernismin painolastia välissä. Waltari on nykyään pelkästään yleisinhimillinen kirjailija, vaikka sattuikin erehtymään Weimarin kirjailijakokoukseen. Äänioikeistolaiset hahmot eivät lopulta päässeet helpolla hänen töissään.
Kassilaa ja Waltaria yhdisti myös naiskauneuden ihailu: elokuvasta löytyy ainakin kolme kertaa otos naisen häpykarvoituksesta, kerran jopa ihan livenä.
Mustavalkoisessa kokokuvassa on paljon vertikaalisia printtivikoja ja roskaa, mutta rakeisuus ja kohina pysyvät kohtuuden rajoissa. Huomattavasti paremmalta tämä näyttää kuin tv:ssä, joten tekninen taso ei luultavasti haittaa faneja. Monoraita on kohinainen vain alkupuolella, myöhemmin se ei juuri häiritse. Levylle ei ole tallennettu ekstroja. (PS)