Aust­ra­lia­lai­sen Nick Ca­ven uran ete­ne­mi­nen mu­siik­ki­maail­man val­ta­vir­ran reu­nal­la on su­ju­nut il­man suu­rem­paa jul­ki­suu­den kans­sa flirt­tai­lua. Ko­ko rei­lun kol­mi­kym­men­vuo­ti­sen uran­sa ajan hän on on­nis­tu­nut ko­haut­ta­maan pääa­sias­sa mu­sii­kil­li­sil­la teoil­laan. Kos­ka on tie­det­ty Ca­ven kir­joit­ta­jan­lah­jois­ta sekä mu­siik­ki­ly­rii­kan, että ro­maa­ni­tai­teen sa­ral­la, viih­de­maail­mal­le tu­li­kin mel­koi­se­na yllä­tyk­senä mie­hen päättäessä raot­taa vih­doin elämäänsä suu­ren mit­ta­kaa­van do­ku­ment­tie­lo­ku­van muo­dos­sa.

Ka­me­ra seu­raa Nick Ca­vea yh­den ku­vit­teel­li­sen päivän ajan ko­ti­mai­se­mis­saan Brigh­to­nis­sa. Ky­seessä on mie­hen kah­des­kym­me­nes­tu­han­nes vuo­ro­kau­si maan päällä, ker­ras­saan eri­no­mai­nen syy uran yh­teen­ve­toon ja do­ku­men­toin­tiin. Ar­ki­ru­tii­nien vä­lei­hin lisäillään ly­hyitä muis­to­ja mat­kan var­rel­ta sekä pie­niä poi­min­to­ja yk­si­tyi­selämästä. Mu­siik­ki­tal­len­tei­ta näy­tetään kii­tettävän sääs­te­liääs­ti.

Ca­ve on kir­joit­ta­nut ta­ri­naa it­se, päättäen selväs­ti, mitä ha­luaa yleisöl­le pal­jas­taa. Ta­ri­na­tuo­kiot te­ra­peu­tin ja au­to­mat­kal­la mu­ka­na is­tu­vien työ­ka­ve­rei­den kans­sa ovat näennäi­sen va­ka­via, pal­jon jä­tetään sil­ti ar­vai­lu­jen va­raan. Elo­ku­van pää­hen­kilön mo­niu­lot­tei­suu­den tietäen, ”20,000 Days on Earth” on elämä­ker­ta­do­ku­men­tik­si vain pin­ta­raa­pai­su. Lu­paa­vas­ti al­ka­via kes­kus­te­lu­ja oli­si mie­li­hy­vin kuun­nel­lut sy­ven­net­tyinä. Ca­ven aloit­taes­sa pu­het­taan luo­vuu­des­ta, tai muis­to­jen mer­ki­tyk­sestä ih­mi­syk­silön lo­pul­li­seen ke­hi­tyk­seen, kat­so­ja ha­luai­si kuul­la enemmän. Osin näi­den täyt­tymättö­mien lu­paus­ten kaut­ta, ei elo­ku­va tem­paa sa­mal­la ta­val­la mu­kaan­sa kuin hou­kut­te­le­va trai­le­rin­sa an­toi lu­van olet­taa.

Nick Ca­ven ka­ris­ma on kiistämätön. 57-vuo­tiaa­na hän on yk­si vii­mei­sistä oi­keis­ta rocktäh­distä. Vaik­ka mie­len­kiin­toa Ca­ven per­soo­naa ja te­ke­mi­siä koh­taan ei oli­si­kaan, kan­taa ka­ris­ma lä­pi puo­li­tois­ta­tun­ti­sen. Pie­niä elo­ku­val­li­sia not­kah­duk­sia se ei sil­ti ky­ke­ne ko­ko­naan täyttämään. (VA)