Ku­kaan on tus­kin voi­nut vält­tyä kuu­le­mas­ta elo­ku­vas­ta ni­meltä "Tuu­len viemää". Jos mie­li­ku­va ker­too roi­hua­vas­ta rak­kaus­ta­ri­nas­ta Rhet­tin ja Scar­let­tin vä­lillä Yh­dys­val­to­jen sisäl­lis­so­dan tyk­kien pau­haes­sa taus­tal­la kan­nat­taa tämä kui­ten­kin kat­soa uu­del­leen. Etelän ja poh­joi­sen vä­li­nen so­ta on pientä Scar­le­tin syö­dessä mie­hiä omien — ja vähän mui­den­kin — tar­pei­den alt­ta­ril­la.

Val­ko­kan­kaan ken­ties suu­rin pa­ri, Rhett ja Scar­lett, kiertävät toi­siaan kuin pla­nee­tat au­rin­koa, mut­ta kier­to­ra­to­jen lo­pul­ta lä­hes­tyessä toi­siaan on ti­lan­ne tu­le­na­rem­pi kuin kos­kaan. Asu­mu­se­ro ei ole se en­simmäi­nen luon­neh­din­ta mikä tämän elo­ku­van koh­dal­la tu­lee mie­leen, mut­ta ei lo­pul­ta edes sen kään­teistä ka­ma­lin. Tämä on jul­ma elo­ku­va.

Kylmä, kolk­ko ja las­kel­moi­va ovat pääl­limmäi­set ad­jek­tii­vit tämän pääo­san san­ka­rit­ta­res­ta, mut­ta tästä huo­li­mat­ta syn­tyvä eep­pi­nen ta­ri­na on ten­hoa­va, si­su­kas ja kaik­kea muu­ta kuin kli­sei­nen. Rhett on Scar­let­tin rin­nal­la oman tiensä kul­ki­ja, mut­ta sa­mal­la vain ta­ri­nan­sa sta­tis­ti. Ai­ka oli var­mas­ti­kin eri­lai­nen kuin nyt, ja tämä nä­kyy­kin mo­nes­sa eri asias­sa elo­ku­vas­sa.

Mam­mut­ti­mai­nen 4 tun­nin kes­to te­kee tästä jo mel­keinpä mi­ni­sar­jan tai vä­hintään kak­sio­sai­sen elo­ku­van, mitä vä­li­soit­to tu­kee­kin. Kes­tos­taan huo­li­mat­ta ker­ron­ta lauk­kaa eteenpäin hur­jaa tah­tia, kai­ken eh­ti kä­si­tellä, mut­ta ko­ko ajan ta­pah­tuu.