Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden vaikutusten laajuus valkenee paikallisväestölle vähän kerrassaan.
Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden vaikutusten laajuus valkenee paikallisväestölle vähän kerrassaan. Viisi vuotta tsunamin jälkeen, vapaaehtoismentaliteetilla työskentelevät terveysviranomaiset rapsuttelevat hammasharjoillaan ydinjätepölyä asfaltin pinnalta. Vaarallinen materia suljetaan mustiin jätesäkkeihin odottamaan loppusijoitustaan. Säteilymittarit vinkuvat korvia riivaavalla äänellä, evakuointialueella ei pitäisi kasvosuojitta asustaa.
Vanha kansa on tehnyt valintansa, kotia ja vuosisatojen alueellista juurtumista ei tuosta vain hylätä. Japanilaisen hillitty mieli ei vähästä järky, usko perinteisiin on vakaa. Fukushimaa ympäröivä ongelma on jätetty korkeamman haltuun, valtiollisen johdon ylimalkaiset ohjeistukset ovat jättäneet osittaisen turvallisuudentunteen, syöpäriskin itämisaika ilmoitetaan vuosikymmenissä.
Yleisilmapiiri on haikean toiveikas. Aika seisoo kaupungin tyhjillä, museoksi muuttuneilla kaduilla. Näennäisen normaali elämä jatkaa mateluaan, maskeilla tai maskeitta. Samaan laajaan maisemakuvaan mahtuu monenlaista tulkintaa tapahtumien etenemisestä.
Saksalaisdokumentti vangitsee kaupunkilaisten tunnelmia tarkkailuasemista. Ohjaaja Thorsten Trimpop näyttää nuorison osittaisen huolen huomisesta. Toisaalta, nuorten jos joidenkin ne päivittäiset työtkin olisi tehtävä. Energiayhtiö TEPCO:n turvallisuusvastaava tietää enemmän. Hikoileva, syyllisyyden kalvama, kameran tuijottavaa ja syyttävää katsetta välttelevä virkamies tuntee säteilyn vaarat selvästi muita paremmin.
Helsinkiläinen Docpoint esittää vangitsevaa teosta tammikuun lopun festivaaleillaan. (VA)