Iranin shaahin kukistanut vallankumous tiivistyi yli vuoden kestäneeseen panttivankikiistaan, kun Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunta joutui kokemaan diplomaattisen koskemattomuuden huonomman laidan.
Iranin shaahin kukistanut vallankumous tiivistyi yli vuoden kestäneeseen panttivankikiistaan, kun Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunta joutui kokemaan diplomaattisen koskemattomuuden huonomman laidan. Koko episodi jäi monen mieleen elämään Stray Catsin ”Storm the Embassy”-kannanottoon, jota Brian Setzer ja kumppanit saattoivat suorasukaisuutensa sokaisemina ehkä katua jälkeenpäin.
Ihme kyllä klassikkobiisiä ei Ben Affleckin ohjauksessa kuulla, vaikka monenlaista mieli- ja ajnkuvaa herätellään Dire Straitsin ”Sultans of Swingistä” Van Halen II:n siirappisimpiin säveliin. Muuten Affleck pyrkii suoraviivaiseen, psykologisesti kestävään ja hyvin jännittävään tarinankerrontaan. Kertaakaan ei tunnu siltä, että tämä ei ole totta.
Elokuva ei itse asiassa kerro panttivangeista, vaan salaa Kanadan suurlähettilään residenssiin paenneesta kuusikosta. Heidän keskinäistä draamaansa kuvataan samalla intensiteetillä kuin jossain Walking Dead –sarjakuvassa, Tulen ja jään laulu –romaaneissa tai varhaisissa Stephen Kingin kirjoissa.
Makaaberia sävyä ja aihepiirin laajennusta saadaan CIA-agentti Tony Mendezin (Affleck) hurjasta ideasta luoda iranilaisille Hollywood-konkarien avulla illuusio Argo-tieteiselokuvasta, jonka tekijöiksi kuusikko roolitetaan ja pyritään viemään Swissairin koneeseen. Avioerossa liki menetetyn poikansa Star Wars –innoitus johti lopulta lopputulokseen. Tämä on kaiken huipuksi totta.
Presidentti Carterin haastattelu lopettaa tyylikkäästi elokuvan. Tämäkin luo uuden tason, koska demokraattijohtoisen valtakoneiston avulla otetaan etäisyyttä Bushien valtakauteen ja vältetään jo vuosikymmeniä aihepiirin elokuvia häiritsevä puolin ja toisin propagandistinen ote. Pienellä väkisellä tekijät pystyvät myös kertomaan vastahakoisillekin punaniskoille, että USA niitti mitä kylvi. Kolmannessa maailmassa terroristin merkkinä pidetään aivan eri näköisiä vaateparsia kuin Arafat-huiveja.
Kuva ja ääniraita pyrkivät tiettyyn pisteeseen saakka realistiseen dokumentaari-imagoon, joten audiovisuaalista briljeerausta ei kaivata. Kaikki toimii hyvin. Ekstroihin on tallennettu elokuvan pituinen kuva kuvassa –toiminto, kommenttiraita, 17 min. Jimmy Carterin ja todellisten sankarien seurassa ja peräti 64 minuutin dokumentit. (PS)