Ja­mes Dean on jäl­leen ajan­koh­tai­nen, kos­ka War­ner kun­nioit­taa le­gen­daa kol­mel­la uu­del­leen­mas­te­roi­dul­la lai­tok­sel­la ja en­si ker­taa BD:llä. Kol­mi­kos­ta kaik­kein mer­kittä­vin on Ee­de­nistä itään. Tätä se on sik­si, että on har­vim­min näh­ty te­le­vi­sios­sa saa­ti vi­deo­na. Sa­mal­la on se on kestä­nyt ai­kaa kol­mi­kos­ta par­hai­ten.

Sinänsä se ei ole yllättävää, kos­ka oi­kea-ai­kai­suus on yk­si tämän klas­si­kon kes­kei­siä piir­teitä. Kir­jai­li­ja John Stein­beck siir­tyi toi­sen maail­man­so­dan jäl­keen so­siaa­li­ses­ta draa­mas­ta yk­si­tyi­sempään. Kun elo­ku­va­ver­sio il­mes­tyi, se ta­pah­tui sart­re­lai­sen ek­sis­ten­tia­lis­min va­na­ve­dessä ja ame­rik­ka­lai­sen nuo­ri­so­kult­tuu­rin aat­to­na en­nen rock ‘n rol­lin luo­maa mul­lis­tus­ta. Stein­beck pro­ji­soi kir­jas­saan ja Elia Ka­zan elo­ku­vas­saan nuo­ri­son ko­ke­man angs­tin vuo­den 1917 Mon­te­rey­hin ja Sa­li­na­siin.

Ku­kaan ei ih­met­te­le vel­jes­pa­rin ku­kon­helt­ta­kam­paus­ta kuin ali­ta­jui­ses­ti. Näin luo­daan ku­va ajat­to­mas­ta ai­hees­ta.

Ta­ri­nan taus­tal­la on ai­kan­sa ku­pon­ginkää­rijöi­den spe­ku­loin­ti elin­tar­vik­kei­den hin­noil­la, jot­ka Yh­dys­val­tain mu­kaan­tu­lo eu­roop­pa­lai­sel­le so­ta­tan­te­reel­le mo­nin­ker­tais­tui­si pa­tou­tu­van ky­synnän ta­kia.

Ta­ri­na ete­nee wes­ter­neistä tut­tu mur­ros pon­ti­me­naan. Kak­sos­poi­kien isä edus­taa 1800-lu­vun vil­je­lijä­mo­raa­lia ja us­kon­nol­lis­ta oi­kea­mie­li­syyttä, juu­ri sitä, mitä Grant Woo­din kuu­lui­sa maa­laus Ame­ri­can Got­hic (1930) ku­va­si.

Uu­si ai­ka on tu­los­sa (mai­nio “au­to­kou­lu­koh­taus”, pa­kas­te­vi­han­nes­ko­kei­lut). Poi­kien äi­din on ker­rot­tu kuol­leen, mut­ta Kai­nin roo­lia vetävä Cal saa sel­vil­le per­heen elä­neen val­hees­sa. Äi­ti pitää Ka­li­for­nian lah­del­la me­nes­tyvää ilo­ta­loa.

Lo­pul­ta ky­se on kreik­ka­lai­ses­ta draa­mas­ta, jo­ka Raa­ma­tus­sa­kin pe­rus­tuu rak­kau­det­to­muu­den tee­maan. Jos lap­si ei tun­ne ole­van ra­kas­tet­tu, hän rea­goi omal­la ta­val­laan.

Vel­jes­ku­vauk­se­na tämä pa­nee miet­timään, et­tei ole sat­tu­maa, mik­si kai­kil­la lap­sil­la tun­tuu ole­van oma roo­li per­heissä. On hyvät ja huo­not puo­let. Van­hem­pien pitäi­si osa­ta kan­nus­taa hy­viä ja lie­vittää huo­no­ja.

Kir­jan ni­mi pe­rus­tuu Moo­sek­sen en­simmäi­seen kir­jaan, jos­sa Ju­ma­la loi pa­ra­tii­sin Ee­de­nin itä­puo­lel­le. Tämä on suo­ra viit­taus ih­mi­sen koh­ta­loon, kun hä­net vis­ka­taan Ee­de­nistä (äi­din koh­tu) itään (maail­maan), paik­kaan jo­ka ei välttämättä ole otol­li­nen ky­sei­sel­le yk­silöl­le.

Jos pa­la­taan ajoi­tus­tee­maan, niin mo­ni lap­si eli yk­sin­huol­ta­jao­lois­sa so­tien ai­kaan (isät rin­ta­mal­la) ja nii­den jäl­keen (isät se­kai­sin). Ny­kypäivän län­si­mais­sa syynä ei ole so­ta, mut­ta rik­kinäi­siä per­heitä riittää. Ee­de­nistä itään osaa jäl­leen ajoi­tuk­sen tai­don.