El Cid on his­to­rial­li­sen draa­man merk­ki­teok­sia, ee­pos­mai­nen ta­ri­na Es­pan­jan va­paut­ta­jas­ta Rod­ri­go Diaz de Bi­va­ris­ta (C­harl­ton Hes­ton), jo­ka val­loit­ti Va­len­cian ja aloit­ti mu­ha­met­ti­lais­ten val­lan mu­re­ne­mi­sen Ibe­rian nie­mi­maal­la vuo­den 1099 tie­noil­la.

E­lo­ku­va jäi mie­lee­ni kum­mal­li­sel­la ta­val­la 1960-lu­vul­la suo­si­tuis­ta Let­ra­set-siir­to­ku­vis­ta, mut­ta hy­vin se on tun­tu­nut kan­ta­van ny­kypäivään­kin. El Cid on erään­lai­nen kris­tu­sal­le­go­ria, sillä hän nou­si suu­ruu­teen ar­mah­ta­mal­la mus­li­mi ruh­ti­mas Mou­ta­mi­nin (Doug­las Wil­mer) maan­pe­tok­sen uhal­la. Ti­lan­ne ver­tau­tuu ny­kypäivän is­la­mi­lai­siin yh­teis­kun­tiin, joi­den kir­jo on suu­ri. Puo­let Es­pan­jaa val­loit­ta­neet mau­rit eivät välttämättä kat­so­neet hyvällä Af­ri­kas­ta saa­pu­vaa kiih­ko­mie­lis­ten jouk­ko­jen uh­kaa. El Cid yh­dis­ti poh­joi­sen voi­mat ja rau­han­tah­toi­sim­pien mau­rien jou­kot me­nes­tyk­sekkääs­ti.

E­lo­ku­va­na tätä voi kat­soa an­ti­ra­sis­ti­se­na kan­na­not­to­na. Ai­kan­sa suur­tuo­tan­nois­ta se eroaa myös välttämällä mus­ta­val­koi­sia ase­tel­mia. Ih­mi­set kas­va­vat ta­pah­tu­mien ede­tessä ja nii­den vai­ku­tuk­ses­ta, jo­ten hyvä ja pa­ha -a­se­tel­mat unoh­de­taan ilah­dut­ta­vas­ti.

Sa­mal­la ky­seessä on kreik­ka­lai­nen draa­ma, sillä kum­mois­ta rea­lis­mia ei edus­ta tämäkään rak­kaus­ta­ri­na. Sul­ha­nen tap­paa tu­le­van ap­piuk­kon­sa, mor­sian (Sop­hia Lo­ren) suun­nit­te­lee sul­ha­sen sa­la­ma­mur­haa ja lo­pul­ta he löytävät rak­kau­ten­sa uu­del­leen.

E­lo­ku­van lop­pu­koh­taus kuu­luu po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin merk­ki­ta­pauk­siin siinä missä Va­pau­den pat­sas Api­noi­den pla­nee­tas­sa tai Psy­kon no­ja­tuo­li­koh­taus. Pa­ro­dioi­ta ja lai­nauk­sia vi­li­see myö­hemmässä viih­teessä.