C­roo­dit ovat ns. tui­ki­ta­val­li­nen luo­la­mies­per­he, jon­ka eloa sää­te­levät lu­ke­mat­to­mat kiel­lot ja elämää lä­pi­leik­kaa­va pel­ko kaik­kea uut­ta koh­taan. Nämä opit — ja isän mus­ke­lit — ovat pitä­neet per­heen hen­gissä ki­va­kau­den koet­te­le­mus­ten kes­kellä, mut­ta nyt suu­ren luon­non­mul­lis­tuk­sen kyn­nyk­sellä kaik­ki pe­lisäännöt tun­tu­vat me­nevän uu­sik­si. Uu­dek­si joh­to­hah­mok­si nou­see per­heen en­nak­ko­luu­lo­ton tytär, jo­ka yh­dessä uu­den sa­moi­li­jaystävänsä kans­sa näyttää van­hoil­le jää­ril­le, et­tei kaik­ki uu­si ole­kaan ai­na vaa­ral­lis­ta ja väl­tettävää.

Ma­da­gas­car-t­ri­lo­gian te­kijöi­den uu­sin elo­ku­va on kuin las­ten Ava­tar-seik­kai­lu, jos­sa fan­tas­ti­set miljööt ja ka­ra­mel­livä­rit lyövät kättä sa­dun ker­to­mi­sen ni­missä. Me­no on vauh­di­kas­ta, haus­kaa ja huu­mo­riaan myö­ten vet­reämpää kuin vaik­ka­pa muu­toin sa­man­hen­ki­sissä Ice Age -seik­kai­luis­sa. Ai­van Ma­da­gas­ca­rien len­toon ei kui­ten­kaan nous­ta. Ai­kui­sy­leisöl­le on tar­jol­la hu­pia anop­pia ja toi­saal­ta ap­piuk­ko/vä­vy­ko­ke­las-a­se­tel­maa lem­peäs­ti töl­vi­vien tem­paus­ten muo­dos­sa, eikä me­no muu­toin­kaan tun­nu ikä­ra­sis­ti­sel­ta.