Nuori aatelispoika seuraa vanhempiensa mukana vaarojen täyttämälle aavikkoplaneetalle, jonka dyyneillä on tuleva ratkeamaan taistelu galaksin herruudesta.
Nuori aatelispoika (Timothée Chalamet) seuraa vanhempiensa mukana vaarojen täyttämälle aavikkoplaneetalle, jonka dyyneillä on tuleva ratkeamaan taistelu galaksin herruudesta. Keisarin tahto pyörittää piruettia, jonka kierroksia on väännetty kylmäverisesti jo vuosisatoja etukäteen.
Frank Herbertin scifi-romaanien klassikko (1965) on osoittautunut melkoiseksi mustekalaksi levylautasella. David Lynch teki tarinasta oman krumelurein koristellun sekopäisen ritarilorunsa vuonna 1984. Sci-Fi -kanava yritti kammeta tarinan tv-sarjaksi vuonna 2000. Nyt on Denis Villeneuven vuoro ottaa kiehtovasta tarinasta niskalenkkiä kahden elokuvan muodossa.
Dyynin uusi filmatisointi jakaa sekin mielipiteitä polarisoivasti. Alkuperäisiä kirjoja lukematta, ja Lynchin ektoplasmahörhöilyä kavahtaen, on tästä helppo pitää. Satumaisen iskevä miljöö, ajatuksella punottu salaliitto ja arkisesta kokemuksesta täysin poikkeavat muutokset elämän pelisääntöihin tekevät kaikki tästä avaruusoopperaa parhaimmillaan. Kun vielä elokuvan audiovisuaalinen kuosi on kestämättömän komea on vaikea tietää kuinka lähellä pakahtumista ollaan kaikilla rintamilla.
Elokuvan heikko kohta ovat alkuperäistekstien jättämät odotukset, ja se että tässä kyse on vasta kahden elokuvan seikkailun ensimmäisestä osasta. Taival on huikea, mutta väliajan myötä saavutettu etappi kaikkea muuta kuin päätepiste. Kirjansa lukeneet katsojat ovat myös ärsyyntyneet joidenkin keskeisten seikkojen pimittämisestä, mutta ehkä näiltä osin kyse on toisen elokuvan petaamisesta. Turhalle jappasulle tai Lynchin hassunhauskalle kirmailulle tässä ei ole aikaa sillä ajatuksella etenevä seikkailu kirii sellaisen sykkeen päälle, että yhdestä satumaisesta tilanteesta on hädin tuskin selvitty ennen kuin uusi ärsyke odottaa jo piipussa. Ähkyn sijaan päällimmäinen tunne on kuitenkin pakahdus ja ihastus.
Voi vain toivoa, että toinen osa lunastaa kaikki lupaukset kun se kahden vuoden päästä nähdään. Tässä intergalaktinen poliittinen kieroilu on ladannut shakkilaudan herkullisesti, mutta sitä miten ja miksi voidaan vasta arvuutella.
Upea aito 4K-kuva on fantastisen dynaaminen, vakaa ja kaikessa vieraudessaan luonteva. Kuva ei ole hätkähdyttävän terävä, mutta anti on kauniin huoliteltua, mielikuvituksekkaan ihastuttavaa ja aina moitteettoman vakaata. Elokuva kuvattiin 4.5k IMAX-kameroilla, mutta ajettiin sittemmin 35mm filmille ennen uudelleen digitointointia. Epätavallisen prosessin tavoitteena oli toismaailmallisen filmimäinen kuosi, jossa on myös onnistuttu. Samalla kuitenkin on luovuttu pienestä määrästä yksityiskohtia kuvan erottelukyvyssä. Parhaimmillaan jälki on kyllä upean erottelevaa, ja kauttaaltaan upean ilmeikästä, mutta vastoin klassista hokemaa filmi - eikä varsinkaan 35mm filmi - ei ole resoluutioltaan ääretön.
Päheä ääniraita takoo tieteisfiktiolle sellaisen tribaalitunnelman, että olohuone tärisee. Energisen tilava ja tilaisuuden tullen hurjan yrmeä ääniraita on dialogiltaan eleetön, musiikiltaan iskevän originelli ja tehosteiltaan suorastaan anteeksipyytelemättömän vihainen. Äänimaisema on periksiantamaton, mutta kiehtovasti sorvattu ja niin nyanssipitoinen ettei puutumiselle olle sijaa.
4K-levy on ekstraton. Boksin HD-levyllä noin 78 minuutin edestä koosteita elokuvan synnystä, sen hahmoista, suvuista ja erityispiirteistä. Hahmojen välisiä suhteita varovasti avaavat koosteet voivat olla hyvä apu elokuvan maailmaan, mutta ne voivat myös hitusen spoilata. Valikko tuntuu tarjoavan samoja koosteita useammassa eri kohdassa, mutta kattaus on sinällään hyvä joskin turhan silputtu. (IJ)