Po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin kaa­no­niin on vai­kea ujut­taa uut­ta ark­ki­hah­moa. Dra­cu­la, Fran­kens­tein, Tar­zan, Co­nan, King Kong, Ja­mes Bond ja lee­gio su­per­san­ka­rei­ta syn­tyivät sa­dan vuo­den sisällä ja jo 1960-lu­vul­la al­koi tuo­rei­den kek­sintö­jen kekä­le hii­pua.

T­ho­mas Har­ri­sin Han­ni­bal Lec­ter on tässä kat­san­to­kan­nas­sa pe­rin har­vi­nai­nen san­ka­ri ja var­sin­kin sik­si, että kan­ni­ba­lis­mia har­joit­ta­va psy­kiat­ri ei ole niitä luon­tai­sim­pia sa­mais­tu­mi­sen koh­tei­ta. Toi­saal­ta on­ko mikään uut­ta. Tämä­kin ta­ri­na on hie­no muun­nel­ma Kau­no­tar ja hir­viö -sa­dus­ta. Sen vuon­na 1756 jul­kais­sut kir­joit­ta­ja on jo unoh­tu­nut: Jean­ne-Ma­rie Lep­rin­ce de Beau­mont.

Har­ri­sin pa­ras ro­maa­ni sai ar­voi­sen­sa adap­tion: kaik­ki tär­keimmät Os­ca­rit tu­li­vat syystä, ja vieläpä har­vi­nai­sel­la ta­val­la gro­tes­ke­ja sä­vyjä sisältäväl­le tril­le­ri/­kan­ni­baa­li-e­lo­ku­val­le.

E­lo­ku­va on myös kestä­nyt ai­kaa hy­vin. Klas­sik­ko an­sait­see kat­se­lu­ker­ran muu­ta­man vuo­den vä­lein. Tämän jäl­keen syn­ty­nei­den pro­lo­gi- ja jat­ko-o­sien osal­ta mie­len­kiin­to on jo hii­pu­nut, mut­ta kaik­kein en­simmäi­nen Lec­ter-fil­mi, Mic­hael Man­nin Psy­ko­paa­tin jäl­jillä, kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti hank­kia ko­koel­miin­sa.