Manserock on mielenkiintoinen käsite, sillä Juice tuli itäisestä Savosta, Ismo Alanko läntisestä Karjalasta ja Eputkin Ylöjärveltä sentään.
Manserock on mielenkiintoinen käsite, sillä Juice tuli itäisestä Savosta, Ismo Alanko läntisestä Karjalasta ja Eputkin Ylöjärveltä sentään.
Suljetussa järjestelmässä erilaisuus lisääntyy ja outojen vaikutteiden aiheuttama dynaamisuus korostuu.
Tosin henkilökohtaisesti koen, että kyseisen lajityypin viimeiseksi loisteliaaksi todisteeksi jäi Eppu Normaalin Maximum Jee & Jee, joka teki Ramonesista, The Whosta ja vaikkapa surfmusiikista oman synteesinsä. Seuraava levy olikin Dire Straitsia, Juicen luovuus alkoi kärsiä terveysongelmista ja Hassisen Kone oli vain komea välisoitto Sielun veljille, jota pidin jostain syystä stadilaishenkisenä, itseriittoisuutensa kunnialla kantavana bändinä. Tampereen hegemonia oli jotenkin hauskan junttia jopa Oulun samanaikaiseen r & b –menoon verrattuna.
Saimaa-ilmiö sijoittuu tässä näkökulmassa taitekohtaan, kun kaikki alkaa mennä musiikkidiggarin mielestä heikommin ja suuren yleisön suhteen paremmin.
Dokumentin arvo on aikalaiskuvauksessa bändeistä yleisöön. Tekninen rosoisuus sopii tyyliin. Kamerakalustoa olisi voinut olla enemmän käytössä. Kun leikattavaa materiaalia eri kuvakulmista on vähän käytössä soittajien välisiä dynamiikanvaihteluita ei hyödynnetä. Kun Jari Yliaho vetää sooloa, kuvaa leikataan kompista.
Keskitason kuva ja ääni luovat dokumentinomaisuutta jopa liian kanssa. Ekstroissa kuvagalleria. (PS)