Mie­li­ku­vi­tus­hah­mo Sher­lock Hol­mes on ol­lut run­saan sa­dan vuo­den ai­ka­na enemmän elos­sa kuin muut kol­le­gan­sa Tar­za­nis­ta Ja­mes Bon­diin. Jo 1800-lu­vun lo­pul­la lu­ki­jat ha­lu­si­vat mie­luus­ti us­koa hä­nen ole­van to­del­li­nen hen­kilö. Jot­kut var­maan olet­ti­vat, mut­ta useim­mil­le fa­neil­le Hol­me­sin to­del­li­suus on mie­len­kiin­toi­nen leik­ki.

Par­hai­ten tätä ku­vaa Ar­voi­tus­ten ju­na, elo­ku­va ja sen poh­jal­la ole­va ro­maa­ni. Star Trek –kä­si­kir­joi­tuk­sis­taan tu­tun ame­rik­ka­lai­sen Nic­ho­las Meye­rin Sher­lock Hol­mes Wie­nissä –­ro­maa­ni (al­ku­teos 1974, Ka­ris­ton suo­men­nos 1977) nos­tet­tiin Ba­ker St­reet 221 B -har­ras­ta­jien kom­men­teis­sa kun­nia­sar­jaan he­ti il­mes­tyt­tyään. Lu­kuis­ten pas­tis­sien jou­kos­sa se on säi­lyttä­nyt ar­von­sa vuo­sien saa­tos­sa sen pe­rus­teel­la teh­dyn elo­ku­van ta­paan.

Ta­ri­na pe­laa mai­nios­ti Hol­me­sin to­del­li­suu­del­la, ja au­kai­see sa­mal­la usei­ta al­ku­peräis­ten no­vel­lien herättä­miä ky­sy­myk­siä.

Hol­me­sin jee­sus­mai­nen kuo­le­ma Reic­hen­bac­hin pu­touk­sil­la ja kol­men vuo­den päästä te­kemä ”ylös­nou­se­mus” kuu­lu­vat po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin suu­riin mys­tee­rei­hin. Kir­ja ja elo­ku­va ker­to­vat haus­kas­ti ja ä­lykkääs­ti, mitä to­del­la ta­pah­tui.

Nyt spoi­la­taan, jo­ten elo­ku­van nä­kemättömän kan­nat­taa jättää lu­ke­mi­nen tähän. Meye­rin lähtö­koh­ta oli, että ri­kok­sen na­po­leon, sa­la­po­lii­sin ark­ki­vi­hol­li­nen pro­fes­so­ri Mo­riar­ty oli san­ka­rin ma­te­ma­tii­kan opet­ta­ja. Ei sen enempää. Ko­ko reic­hen­bac­hin tais­te­lu oli toh­to­ri Wat­so­nin se­pi­tettä.

To­del­li­suu­des­sa pa­ri­val­jak­ko oli Wie­nissä, missä tähän ai­kaan kiis­tel­ty toh­to­ri Si­gis­mund Freud hoi­ti Hol­me­sin oo­piu­miad­dik­tio­ta. Tästä tu­lee ta­ri­nan ni­mi, jo­ka viit­taa huu­meen se­koi­tus­suh­tee­seen.

Ehkäpä haus­kin­ta ta­ri­nas­sa on se, että Hol­mes selväs­ti herättää Freu­dis­sa suu­ria aja­tuk­sia, jot­ka tu­le­vat myö­hem­min esil­le toh­to­rin teo­riois­sa muun muas­sa nai­sis­ta, unis­ta ja trau­mois­ta.

Ih­me kyllä elo­ku­val­le an­taa an­teek­si sen, että Hol­mes tun­tuu omaa­van silmää nais­kau­neu­del­le toi­sin kuin al­ku­peräi­sissä Doy­len no­vel­leis­sa ja Meye­rin kir­jois­sa. Meyer kui­ten­kin vas­ta­si myös kä­si­kir­joi­tuk­ses­ta.

Al­ku­peräi­nen kir­ja kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti hank­kia laa­jan va­li­koi­man an­tik­va­riaa­tis­ta. Täy­tyy myöntää kui­ten­kin, et­ten ole näh­nyt ro­maa­nia ko­vin usein myyn­nissä sen jäl­keen, kun han­kin sen 1970-lu­vul­la. Fa­nit pitävät kiin­ni omas­taan.