Tämä saat­taa ol­la kaik­kien ai­ko­jen fik­suin kau­hue­lo­ku­va, jo­ka pu­noo ele­gan­tin no­vel­li­mai­sen tut­kiel­man hyvästä ja pa­has­ta. Nyt ky­se on yön ja päivän toi­siin­sa kyt­key­ty­neestä ole­mas­sao­los­ta, päivänsä­teen ja men­ninkäi­sen kar­meas­ta pi­rue­tis­ta, jos­sa jo­kais­ta ar­kis­ta on­nen­kan­ta­mois­ta koh­ti tu­lee lo­pul­ta myös pesä­pal­lo­mai­la ni­vu­siin.

O­ve­la idea kul­kee tah­dik­kaas­ti pu­re­vas­ta ar­ki­suu­des­ta sur­reaa­liin ki­du­tuk­seen, vuo­ron perään nis­ka­vil­lo­ja ja ai­vo­nys­tyröitä si­li­tel­len. Ohuet hah­mot tun­tu­vat elä­viltä, ja jos ei ai­van kou­kut­ta­vil­ta niin ai­na­kin viih­dyttävän ar­ki­sil­ta. Ky­se tun­tuu sil­ti ole­van en­nen kaik­kea kau­hue­lo­ku­vas­ta siinä missä oh­jaa­jan edel­li­nen elo­ku­va, ”­Get Out” oli hy­ker­ryttävän pos­ke­ton ja sa­mal­la viiltävän skarp­pi mus­ta­ko­me­dia. Nyt ai­nek­set ovat va­ka­vail­meistä säi­kyt­te­lyä ja täy­si­ve­ristä draa­maa yli­luon­nol­li­sen vink­sah­ta­neel­la ju­jul­la maus­tet­tu­na. Jos peh­mo­kau­hu up­poaa on tämä nek­ta­ria, ja jos kau­hu on ai­na si­littä­nyt hi­ve­nen vas­ta­kar­vaan on tämä pe­rin sa­lon­ki­kel­pois­ta siedä­tys­hoi­toa. Sil­ti ky­se on kau­hue­lo­ku­vas­ta.