J-P Valkeapää sai vuoden 2014 parhaan elokuvan ja ohjauksen Jussit elokuvallaan He ovat paenneet.
J-P Valkeapää sai vuoden 2014 parhaan elokuvan ja ohjauksen Jussit elokuvallaan He ovat paenneet. Se on niin erikoinen ja jopa mielenkiintoinen työ, että se panee ihmettelemään, kuinka jury on päässyt yksimielisyyteen. Sen verran ristivetoa tämä saa aikaan.
Jo nimi viittaa lajityyppiin, ja niitä riittää. Elokuva alkaa koulukotikuvauksena, kun änkyttävä sivari (Teppo Manner) tutustuu viiltelyyn taipuvaiseen tyttöön (Roosa Söderholm). Tarina jatkuu angstisena nuorisokuvauksena ja päätyy keskivälillä uuden aallon pakokaahaukseen. Sitten savutaan salaperäiselle mökille, jossa tekijät pääsevät vauhtiin hippihenkisen ja hyvin kuvatun huumetripin myötä. Nykypäivän aatami ja eeva tempaistaan tämän jälkeen tutustumaan Westend-tyyppiseen perhehelvettiin, jossa kengät riisutaan jo terassilla. Kun sieltä on selvitty, tatuoitu ja lävistelty helppoheikki (mainio Pelle Heikkilä) ottaa parin merunsa huomaan ja tarjoaa empatiaa ainoana henkilönä koko elokuvassa. Kun meno muuttuu jo aikatavalla mielenkiintoiseksi, päädytään päätäpahkaa huumausaineliigan johdattamaan splatter-kauhuun.
Kaikki lajityypit käydään läpi, ja mieleen tulvii ohjaajia menneiltä vuosilta. Lopputulos tekee tavallaan vaikutuksen, mutta on perin sekava. Kuvaavaa on, että päähenkilöiden unet, kuvitelmat ja muistikuvat tuntuvat kokonaisuudessa selkeimmiltä ja ymmärrettävimmiltä. Tästä ansio kuuluu kuvaaja Pietari Peltolalle, jonka työn ansiosta elokuva on saanut suomalaiseksi elokuvaksi poikkeuksellista huomiota, muun muassa Göteborgin ja Venetsian elokuvajuhlilla.
Laadukas kuva käyttää paljon luonnonvaloa ja on rakeinen. Tyylikäs kuvaus pääsee aika hyvin oikeuksiinsa. Ääniraita painottaa musiiikkia. Ei ekstroja. (PS)