Tun­nel­mal­li­set kau­hu­fil­mit Kis­saih­mi­set (1942) ja Yö voo­doo­saa­rel­la (1943) ovat Jac­ques Tour­neu­rin klas­sik­ko­ja. Nii­den ver­tai­sia ovat myös Leo­par­di­mies (1943), Lie­keh­tivä erä­maa (Ca­nyon Pas­sa­ge, 1946), pam­pawes­tern Gauc­ho­jen ku­nin­gas (1952) ja myöhäis­teos Pa­ho­lai­sen pal­ve­li­ja (Night of the De­mon, 1957). Mo­net oh­jaa­jan vä­hemmän tun­ne­tut wes­ter­nit, his­to­ria­seik­kai­lut ja jän­ni­tys­fil­mit nou­se­vat jat­ku­vas­ti ar­vos­saan. Usein pie­nillä bud­je­teil­la tuo­tet­tu­jen ja B-fil­meik­si­kin miel­let­ty­jen fil­mien uu­del­leen löytä­mi­nen ta­kaa Tour­neu­ril­le kun­nia­pai­kan yh­tenä hie­no­va­rai­sim­mis­ta, mo­ni­puo­li­sim­mis­ta ja tai­dok­kaim­mis­ta Hol­lywoo­din kul­ta-a­jan elo­ku­van­luo­jis­ta.

Tour­neur ha­lu­si välttämättä oh­ja­ta Nai­sen men­nei­syy­destä (Out of the Past, 1947), yh­den tär­keim­mistä film noi­reis­ta, ja suos­tui sen vuok­si mi­ni­mi­palk­kioon. Sen jäl­keen stu­dioi­den sil­missä oh­jaa­ja luo­ki­tel­tiin jat­kos­sa­kin hal­vak­si työ­voi­mak­si. Niinpä Tour­neu­rin oh­jaa­ja­nu­ra ku­lui pien­ten tuo­tan­to­jen mer­keissä. Mut­ta juu­ri niissä Tour­neur te­ki par­haat tai­kan­sa. Nyt War­ner jul­kai­see On de­mand –dvd-sar­jas­saan res­tau­roi­tua, har­voin näh­tyä, mut­ta ai­van pa­ras­ta Tour­neu­ria.

S­tars in My Crown (Sa­nan voi­mal­la, 1950) on rans­ka­lais­syn­tyi­sen oh­jaa­jan au­teu­rin kruu­nun kirk­kain täh­ti. Joel McC­rea, ”­Man in Black”, esittää omin­ta­keis­ta län­nen pas­to­ria, jon­ka sil­min pik­ku­kau­pun­gin yh­teisö nou­see var­si­nai­seen pääo­saan. Osin to­si­ta­ri­na­kin us­kos­ta, epäus­kos­ta ja vähän tai­kaus­kos­ta­kin on sa­lat­tu mes­ta­ri­teos. Siinä ta­pah­tuu ih­meitä kym­me­nen mi­nuu­tin vä­lein, niin ta­ri­nal­li­sia kuin elo­ku­val­li­sia­kin.

Wa­les­bur­gin kau­pun­kia, ker­to­ja John Ke­nyo­nin ”­kul­tais­ta kau­pun­kia, nuo­ruu­tem­me kau­pun­kia”, joh­taa käytännössä pas­to­ri Gray ”­Sa­nan voi­mal­la”. Konf­lik­ti us­kon­non ja tie­teen vä­lillä konk­re­ti­soi­tuu, kun kau­pun­kiin lääkä­rik­si tu­lee nuo­ri toh­to­ri Har­ris. Puh­kea­va la­van­tau­ti kär­jistää mies­ten vä­lit, kun kum­pi­kaan ei an­na pe­rik­si toi­sen me­to­deil­le. Tau­din ku­lun ja al­ku­syyn et­sinnän lisäk­si juo­neen tuo jän­ni­tystä kaup­pias Bac­ket­tin yri­tys anas­taa mus­tal­ta Unc­le Fa­mou­sil­ta tämän pie­ni mök­ki­tont­ti. Alueel­le suun­ni­tel­laan kai­vos­toi­min­taa. Fa­mou­sia ryh­dytään pe­lot­te­le­maan Ku Klux Kla­nin me­ne­tel­min. Ta­ri­nan huu­mo­ris­ta pitää huo­len hen­kilöi­den kes­kinäi­nen kiu­soit­te­lu ja lä­pi­kul­ku­mat­kal­la ole­van show­mie­hen, ”p­ro­fes­so­ri” Jo­ne­sin Me­di­ci­ne Show.

E­lo­ku­va poh­jau­tuu Joe Da­vid Brow­nin kir­jaan, jo­ka taas pe­rus­tui kir­jai­li­jan muis­toi­hin omas­ta isoisästään. Kä­si­kir­joi­tuk­sen muok­ka­si Mar­ga­ret Fitts, jo­ka muu­ta­ma vuo­si myö­hem­min te­ki kä­si­kir­joi­tuk­sen myös toi­seen lap­sen sil­min ai­kuis­ten maail­maa kat­so­vaan klas­sik­koon, Fritz Lan­gin Kät­ket­tyyn aar­tee­seen (Moonf­leet, 1955). Lois­ta­vas­ta mus­ta­val­ko­ku­vauk­ses­ta, jo­ka viehättävän tun­nel­mal­li­sel­la ta­val­la ja sau­mat­to­mas­ti yh­distää ul­ko­mai­se­maa stu­dio­ku­vaan, vas­ta­si Char­les Sc­hoen­baum, jon­ka toi­sek­si vii­mei­sek­si elo­ku­vak­si Stars in My Crown jäi, sillä ku­vaa­ja kuo­li en­nen en­si-il­taa.

Ta­ri­na kuul­laan ai­kuis­ta kir­jai­li­jaa edus­ta­van John Ke­nyo­nin suul­la. Ta­pah­tu­ma-ai­kaan län­nessä Wa­les­bur­gin pik­ku­kau­pun­gis­sa John on vielä toi­sel­la kym­me­nellä ole­va pik­ku­poi­ka ja ker­to­muk­sen pää­hen­kilön, pas­to­ri J.D. Grayn kas­vat­ti­lap­si. Pik­ku-John on jää­nyt or­vok­si, mut­ta hä­nen äi­tinsä si­sar Har­riet on ot­ta­nut po­jan huos­taan­sa, ja nyt, pas­to­rin men­tyä tä­din kans­sa nai­mi­siin, poi­ka ihai­lee miestä yli kai­ken – ja te­kee kai­ken isä­hah­mon perässä, ku­ten jo fil­min alus­sa nähdään.

Jous­ta­vas­ti, mel­kein huo­maa­mat­ta oh­jaa­ja Jac­ques Tour­neur kul­jet­taa ker­to­mus­ta ai­ka­ker­ros­ten lä­pi ke­vyes­ti kuin aja­tus – ja ai­kui­sen Joh­nin aja­tuk­sia­han kat­so­ja seu­raa. En­simmäi­nen otos al­ku­teks­tien ai­ka­na on pas­to­rin ko­mean kir­kon ul­ko­puo­lel­ta, jon­ne kuu­lem­me kirk­koväen lau­la­van elo­ku­van tun­net­tua tee­ma­virttä Stars in My Crown. Vi­reän ja veh­reän pik­ku­kau­pun­gin rait­tia ja vä­keä vil­kais­tuam­me ku­va vaih­tuu ka­rui­hin nä­ky­miin ajal­ta, jol­loin Jo­siah Do­ziah Gray – niin kuin pas­to­rin ko­ko ni­mi kuu­luu – tu­li Wa­les­bur­giin pitkässä mus­tas­sa ta­kis­saan ja rat­suväen hou­suis­saan. Saa­pu­mi­nen on näyttävä siinä­kin mie­lessä, että tuot­ta­ja Val Lew­to­nin ja Tour­neu­rin aiem­mis­sa yh­tei­se­lo­ku­vis­sa näh­ty ta­va­ra­merk­ki, ”­Lew­to­nin bus­si” (yllättäen ku­vaan il­mes­tyvä, hen­kilö­hah­mot nä­ky­vistä peittävä, heidät tai kat­so­jan säikäyttävä ma­sii­na) esiin­tyy myös Stars in my Crow­nin alus­sa, kun höy­ry­ju­nan pil­li ul­voo.

Tuo­hon ai­kaan Wa­les­burg oli vielä yh­den he­vo­sen ja yh­den ka­dun kau­pun­ki, mut­ta Gray pa­ni sen ku­kois­ta­maan ”­sa­nan voi­mal­la”, mikä on an­ta­nut elo­ku­val­le sen Suo­mes­sa tun­ne­tun ni­men. En­si­koh­tauk­ses­sa pas­to­ri as­tuu suo­raan sa­luu­naan va­li­ten sen en­simmäi­sen saar­nan­sa pai­kak­si. Juot­to­lan vä­ki baa­ri­tis­killä nau­raa vain sii­hen saak­ka, kun­nes Gray vetää re­vol­ve­rin­sa esiin. Sen jäl­keen on taas Raa­ma­tun vuo­ro pu­hua.

Tour­neur joh­taa fil­minsä avaus­koh­tauk­sen ajas­sa zoo­maa­vis­ta ta­kau­mis­ta ja etuu­mis­ta tai­ta­vas­ti ker­to­muk­sen ny­kypäivään. Ai­ka pu­nou­tuu vin­jet­tinä eteenpäin ja kie­li­ku­vat ja konk­reet­ti­suus liittävät mer­ki­tys­ker­rok­sia kä­teväs­ti yh­teen. Kun ker­to­ja sa­noo, mi­ten mo­ni ”kä­si tart­tui kir­kon­ra­ken­nus­puu­hiin”, näem­me ku­vas­sa pas­to­rin ja tämän tu­le­van vai­mon Har­rie­tin kä­sien tart­tu­van toi­siin­sa hie­man toi­ses­sa mer­ki­tyk­sessä se­los­tuk­seen rim­ma­ten.

S­tars in My Crown juh­lii yh­teisöl­li­syyttä, jo­ka on teh­nyt kylä­pa­ha­ses­ta si­vis­tyk­sen pesän. Wa­les­bur­gis­sa kans­saih­mistä kun­nioi­te­taan eri­lai­sis­ta nä­ke­myk­sistä tai ihonvä­reistä huo­li­mat­ta. Brow­nin kir­jaa lu­ke­mat­ta voi ar­vel­la, että kir­jai­li­ja ha­luaa juh­lia juu­ri tuo­ta piir­rettä isoisässään, tai­toa yh­distää ih­mi­set toi­nen tois­ten­sa hy­vin­voin­nis­ta huo­leh­ti­vak­si yh­teisök­si.

Ja millä ta­val­la Jo­siah Do­ziah sen te­keekään! Puo­livä­lissä elo­ku­vaa kau­pun­kiin saa­puu vank­ku­rei­neen ja kah­den nuo­ren mus­tai­hoi­sen kump­pa­nin­sa kans­sa ”p­ro­fes­so­ri” Sam Hous­ton Jo­nes, mo­ni­toi­mi­mies. Vank­ku­rien kyl­jessä lu­kee ”Ar­tist – Con­ju­rer – Hyp­no­tist”. Pro­fes­so­ri Jo­ne­sil­la on kiertävä ”­me­di­ci­ne show”, jon­ka it­seoi­keu­tet­tu­na täh­tenä hän toi­mii. Jo­ne­sis­sa on ”­tai­tei­li­jaa, silmänkääntäjää, hyp­no­ti­soi­jaa” yh­dessä pa­ke­tis­sa. Hän myös osaa nau­raa it­sel­leen, ku­ten tul­les­saan Wa­les­bur­gin en­si-il­taan­sa la­val­le pu­keu­tu­nee­na rii­kin­kuk­ko­mai­ses­ti kuin pul­lu­kam­pi ver­sio Buf­fa­lo Bil­listä.

P­ro­fes­so­ria näyt­te­levä Char­les Kem­per te­kee yh­den mie­hen show’s­taan hui­man stand up –e­si­tyk­sen. Hämmäs­tyttäväs­ti Kem­per muis­tut­taa sekä ul­koi­ses­ti että hie­man myös ko­mii­kas­saan Ben­ny Hil­liä, myhäil­len ila­koi­vaa brit­ti­hu­mo­ris­tia. Pää­nu­me­roon­sa pro­fes­so­ri ot­taa avus­ta­jak­seen yleisön jou­kos­ta pas­to­rin kas­vat­ti­po­jan, Joh­nin. Silmänkääntö­tem­puin Jo­nes tai­koo esiin ih­meitä, jot­ka sat­tu­vat yleensä ole­maan jo­tain suu­hun­pan­ta­vaa. Pro­fes­so­ri te­kee fil­min kes­kel­le lois­ta­van soo­lon, jo­ka kui­ten­kin tar­kem­mal­la kat­so­mi­sel­la osoit­tau­tuu hy­vin eli­mel­li­sek­si osak­si Stars in My Crow­nin hiot­tua ko­ko­nai­suut­ta. Näyt­te­lijä Char­les Kem­per­kin kuo­li fil­min il­mes­ty­mi­sen ai­koi­hin, 49-vuo­tiaa­na, vain päivä Stars in My Crow­nin Yh­dys­val­tain en­si-il­lan jäl­keen.

A­lan Ha­le — jo­ka kuo­li neljä kuu­kaut­ta en­nen elo­ku­van en­si-il­taa! — esittää yh­dessä pää­roo­leis­ta far­ma­ri Jed Is­bel­liä. Jed on ta­ri­nas­sa yk­si pas­to­rin seu­ra­kun­nan mus­tis­ta lam­pais­ta. Gray ja Is­bell ovat ver­rat­to­mia ystä­viä, joi­den eri­pa­ri­suus vain ko­ros­taa sy­vempää hen­kistä yh­teyttä. Jo­siah ja Jed naut­ti­vat hyvän­tuu­li­ses­ta ki­nas­te­lus­ta, mut­ta kun he nos­ta­va yh­dessä kai­vos­ta vettä ja ja­ka­vat sen sa­mas­ta ki­pos­ta kes­kenään ja pik­ku-Joh­nin kans­sa, ky­se on yhtäk­kiä pyhästä toi­mi­tuk­ses­ta ar­jen kes­kellä. (Eikä yhtään hait­taa sekään, että Tour­neur sa­mal­la ylevän rin­nal­la osoit­taa käytännöl­li­sen ha­vain­nol­li­ses­ti, mi­ten ta­ri­nas myö­hem­pi ja kes­kei­nen yh­teisöl­li­syy­den uh­ka, la­van­tau­ti, pää­see niin no­peas­ti le­viämään kau­pun­ki­lais­ten kes­kuu­teen.)

Kau­pun­kiin tul­les­saan­kin pas­to­ril­la oli vielä ja­las­sa rat­suväen hou­sun­sa. Poh­joi­sen ja Etelän vä­li­sen so­dan konf­lik­tin rat­kea­mis­ta ja so­vin­to­pyr­ki­mystä ku­vaa­vat myös pro­fes­so­ri Jo­ne­sin me­di­ci­ne show’n mu­ka­na kul­ke­vat nuo­ret mus­tat, jot­ka en­si ker­taa näem­me pas­to­rin pi­hal­la pu­keu­tu­nei­na so­ti­las­pu­kui­hin. Il­lan tai­kae­si­tyk­sessä taas mus­tat nuo­ru­kai­set ovat ot­ta­neet yl­leen hy­vin eri­kois­laa­tuis­ta rek­vi­siit­taa. Toi­nen lyö taus­tal­la rum­pua ja toi­nen soit­taa trum­pet­tia täy­dessä in­tiaa­nin asus­sa ko­mei­ne sul­kapää­hi­nei­neen. Yh­dis­telmä on us­ko­mat­to­man vä­kevä, eikä vas­taa­vaan me­di­ci­ne show –e­si­tyk­seen ole yl­let­ty myö­hem­missäkään uu­swes­ter­neissä — Art­hur Pen­nin Pie­ni suu­ri mies (1971) mu­kaan lu­kien.

Pas­to­ri Grayn ja pro­fes­so­ri Jo­ne­sin yhtäläi­syys nä­kyy jo näi­den yhtäläi­sessä työ- ja esiin­ty­mi­sa­sus­sa. Mo­lem­mat käyttävät hat­tua ja pitkä­lie­peistä mus­taa tak­kia. Eikä kum­pi­kaan ota it­seään va­ka­vas­ti. He osaa­vat esittää asian­sa ja myyvät kum­pi­kin edus­ta­man­sa ”­tuot­teen” ih­mi­sil­le niin tai­ta­vas­ti, että ky­seessä on tar­jous, jos­ta ei edes huo­ma­ta kieltäy­tyä.

Yh­tei­nen ta­pa kat­sel­la maail­maa nä­kyy jo en­si­koh­taa­mi­sel­la ta­pah­tu­vas­sa kau­pan­teos­sa ja tin­ki­mi­sessä. Pro­fes­so­ri tar­joaa Grayl­le mah­dol­li­suut­ta saa­da kym­me­nys il­lan tu­lois­ta kir­kol­le, mikä­li pas­to­ri per­hei­neen su­vait­see tul­la kat­so­maan hä­nen esi­tystään. Pro­fes­so­ri tun­nis­taa mie­li­pi­de­joh­ta­jan: jos pas­to­ri tu­lee pai­kal­le, niin muut­kin kau­pun­ki­lai­set tu­le­vat. Pas­to­ri on yhtä ove­la. Hän kieltäy­tyy tar­jouk­ses­ta, mut­ta vain näennäi­ses­ti. ”En voi suos­tua tar­jouk­seen­ne, mut­ta jos en­si sun­nun­tai­na sa­tut­te tu­le­maan kirk­koo­ni ja päätät­te tehdä lah­joi­tuk­sen ko­leh­tiim­me, niin sehän on täy­sin teidän asian­ne. Ja jos minä taas päätän il­lal­la tul­la kat­so­maan teidän esi­tystän­ne, se on mi­nun asia­ni.” Mo­lem­mat ko­mel­jant­ta­rit saa­vat mitä ha­lua­vat su­las­sa yh­tei­symmär­ryk­sessä.

Oh­jaa­ja­na Tour­neur oli ”vä­ri­so­kea” Hän käyt­ti tum­ma­pin­tai­sia näyt­te­lijöitä ar­vok­kais­sa roo­leis­sa jo var­hai­sis­sa fil­meissään. Stars in My Crow­nin pää­konf­lik­ti on­kin ta­ri­nal­le kes­kei­sen la­van­tau­din ta­voin pa­nii­ki­no­mai­ses­ti le­viävä ra­sis­mi. To­sin pas­to­ri Grayn ja pik­ku-Joh­nin mus­tan ystävän, Unc­le Fa­mou­sin vai­non var­si­nai­se­na (tai näennäi­senä) syynä on se­ka­ta­va­ra­kaup­pias Lon Bac­ket­tin — jol­la on ”­sor­mi jo­ka pii­ra­kas­sa” – ah­neus. Bac­ket tah­too val­la­ta van­huk­sen maaplän­tin oman kai­vos­val­tauk­sen­sa tieltä. Tätä taus­taa vas­ten myös tai­kap­ro­fes­so­ri Jo­ne­sin nuo­ret, ink­ka­reik­si pu­keu­tu­vat apu­lai­set ovat ker­to­mas­sa val­kois­ten epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den ja ah­neu­den ai­heut­ta­mas­ta et­ni­sestä sor­ros­ta niin mus­tia kuin Ame­ri­kan al­ku­peräisväestöä, in­tiaa­ne­ja, koh­taan.

P­ro­fes­so­ri Jo­ne­sin hil­littömäl­le me­di­ci­ne show’l­le nähdään va­ka­va­na, elo­ku­van sa­no­maa ko­ros­ta­va­na kai­ku­na lop­pu­koh­taus, jos­sa silmänkääntäjän hen­gel­li­nen vas­ti­ne, pas­to­ri Gray esittää oman, ei yhtään vä­hemmän ar­tis­ti­sen ja hyp­no­ti­soi­van esi­tyk­sensä tar­koi­tuk­se­naan pe­las­taa Unc­le Fa­mous ros­ka­jou­kon mie­li­val­lal­ta. Kei­non­sa pas­to­ri va­lit­see niin vii­saas­ti, että hän van­huk­sen pe­las­taes­saan tu­lee pe­las­ta­neek­si myös tämän vi­hol­li­sen omal­ta it­seltään, ri­kok­sen teiltä ta­kai­sin yh­teisön täy­si­val­tai­sik­si ja kun­nial­li­sik­si jä­se­nik­si.

Niin kuin pro­fes­so­ri tai­koi lin­nun tyhjästä, myös pas­to­ri rat­kai­see Unc­le Fa­mou­sin koh­ta­lon nyhjäi­semällä tyhjästä – silmänkääntö­tem­pul­la hup­pupäis­ten, soih­tu­ja ja hirt­toköyttä hei­lut­te­le­vien mies­ten edessä. Elo­ku­vas­sa nähdään kol­me eri­lais­ta tie­do­tus­ta pa­pe­ri­lap­pu­sil­la. En­simmäi­nen on pas­to­rin kir­kon oves­sa, kun tämä jou­tuu ai­noan ker­ran sul­ke­maan pal­ve­lus­pai­kan la­van­tau­tie­pi­de­mian vuok­si. Toi­sen hup­pupäi­set ros­vot – Ku Klux Kla­nin elo­ku­val­li­nen vas­ti­ne ”­night ri­ders” — kiin­nittävät Unc­le Fa­mou­sin rin­taan vii­mei­senä uh­kauk­se­na. Kol­mas pa­pe­ri on tyhjä, mut­ta pas­to­rin kä­dessä siitä muo­dos­tuu kuu­li­ja­kun­nan sil­missä mitä pai­na­vin to­dis­tus­kap­pa­le.

John nä­kee Fa­mou­sin mö­kin kyn­nyk­seltä, että pa­pe­ri on tyhjä, mut­ta Gray on lu­ke­vi­naan siitä Fa­mou­sin vii­mei­sen tah­don ja tes­ta­men­tin. Kos­ka ros­vo­jouk­ko on läh­te­nyt liik­keel­le saa­dak­seen van­huk­sen myymään maan­sa, he ovat luon­nol­li­ses­ti kiin­nos­tu­nei­ta tietämään, ke­nel­le Fa­mous on omai­suu­ten­sa tes­ta­men­tan­nut. Olem­me elo­ku­van alus­sa kuul­leet, että Unc­le Fa­mous on opet­ta­nut kau­pun­gin jo­kai­sen pik­ku­po­jan on­ki­maan ja metsästämään, jo­ten an­te­lias tes­ta­ment­ti huo­mioi täsmäl­li­ses­ti jo­kai­sen nyt en­tistä opet­ta­jaan­sa roi­kot­ta­van ai­kui­sek­si venähtä­neen hup­pupään.

Pas­to­rin rat­kai­su on jo ker­ron­nal­li­ses­ti ne­ro­kas – var­sin­kin suh­tees­sa pro­fes­so­rin esi­tyk­seen – mut­ta Tour­neu­rin kä­sit­te­lyssä jak­so on päätä­hui­maa­va. Yh­teisöl­li­syy­den ylis­tyk­senä Stars in My Crown on su­kua toi­sel­le yhtä täy­del­li­sel­le ame­rik­ka­lai­sel­le pik­ku­kau­pun­ki­ku­vauk­sel­le, jou­lue­lo­ku­val­le Ih­meel­li­nen on elämä (F­rank Cap­ra, 1946). Mo­lem­mat ovat sydä­mel­li­siä, toi­veik­kai­ta ja au­rin­koi­sia. Ja mo­lem­mat syök­syvät yhtä syväl­le ih­mis­sie­lun synk­kyy­teen mus­tan elo­ku­van tin­kimättö­mimmällä heh­kul­la.

Vih­reä­tuk­kai­ses­sa po­jas­sa (1948) val­loit­ta­nut lap­sinäyt­te­lijä Dean Stoc­kwell on­nis­tuu taas eri­no­mai­ses­ti pik­ku-Joh­ni­na. Stoc­kwel­lil­ta ei vaa­di­ta roo­lis­sa ai­van sa­maa ää­ripäi­hin ve­ny­mistä ja soo­lo­suo­ri­tuk­sia ku­ten (myös liian vähäl­le huo­miol­le jää­neessä) Jo­seph Lo­seyn klas­si­kos­sa. Ihail­la sen si­jaan täy­tyy Tour­neu­rin tai­toa saa­da useam­pi­kin lap­si us­ko­mat­to­man hie­non en­semb­lensä täy­si­val­tai­sek­si jä­se­nek­si. Joh­nin yh­teis­pe­li niin McC­rean, Har­riet-tä­tiä näyt­te­levän El­len Drewn kuin Jua­no Her­nan­de­zin Unc­le Fa­mous –­hah­mon kans­sa on hie­no­va­rais­ta ja py­syy eros­sa hel­pos­ta sen­ti­men­taa­li­suu­des­ta.

Kos­ka John on ai­kuis­ker­to­ja, hän voi ol­la pai­kal­la to­dis­ta­ja­na useim­mis­sa koh­tauk­sis­sa. Avain­jak­sois­sa pro­fes­so­ri Jo­ne­sin me­di­ci­ne show’s­sa ja lo­pun tes­ta­men­tin­lu­vus­sa Fa­mou­sin ti­lal­la Joh­nin hah­mo pal­ve­lee koh­taus­ten toi­sis­taan ot­ta­maa kai­ku­vai­ku­tel­maa. Unc­le Fa­mou­sin ti­lal­le kas­vat­ti-isäänsä yössä seu­ran­nut­ta Joh­nia jär­kyttää pi­hal­la syn­tyvä lynk­kaus­mie­lia­la. Roh­keas­ti poi­ka kui­ten­kin as­tuu esiin, vaik­ka jää­kin nyyh­kyttämään van­huk­sen mö­kin kyn­nyk­sel­le. Pas­to­ri rau­hoit­taa poi­kaa ta­put­ta­mal­la Joh­nin päätä. Aiem­mas­sa koh­tauk­ses­sa poi­ka lyy­his­tyi pro­fes­so­rin esi­tys­ko­rok­keen por­tai­den al­le la­van­tau­din en­sioi­reis­sa. Pas­to­ri nos­ti hä­net sieltä kä­si­var­sil­leen.

Vaik­ka Stars in My Crown aset­tuu­kin eh­doit­ta pas­to­rin kan­nal­le, se rin­nas­taa us­kon mie­len­kiin­toi­ses­ti Har­ri­sin edus­ta­maan tie­tee­seen ja Jo­ne­sin kons­tai­luun. Jon­kin­lai­sek­si mys­ti­kok­si ole­tet­tu Tour­neur ta­voit­taa oh­jauk­ses­saan syn­tee­sin ke­hittämällä ar­tis­ti­suu­den ja osaa­van tek­nii­kan kaut­ta kat­so­jal­le vai­ku­tel­man ih­meestä ja us­kon voi­mas­ta. Pu­hu­taan­han elo­ku­vaan up­pou­tu­mi­ses­ta ame­rik­ka­lai­sit­tain ”epäus­kon pidät­te­lynä” – sus­pen­sion of dis­be­lief.

E­lo­ku­van mu­siik­ki­na kuul­laan pääa­sias­sa elo­ku­van ni­men mu­kai­ses­ti van­han vir­ren Stars in My Crown muun­nel­mia – useim­mi­ten seu­ra­kun­nan yh­dessä lau­la­mi­na, mut­ta myös or­kes­te­roi­tui­na mil­loin hau­ta­jais­saat­to­mai­sik­si, mil­loin voi­ton­rie­mui­sik­si ver­sioik­si. Raa­ma­tul­li­suut­ta, siis Sa­nan mu­kai­suut­ta, elo­ku­vas­sa on ta­vas­sa, millä pas­to­ri ta­ri­nas­sa kut­suu kir­kos­sa käymätöntä Jed Is­bel­liä ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen kol­meen eri ker­taan.

Far­ma­ri Is­bell on pro­fes­so­ri Jo­ne­sin ta­voin pas­to­ri Grayn vas­ti­ne toi­sel­ta elämä­na­lueel­ta. Jed Is­bel­lin ja pas­to­rin tiuk­ka yh­teys se­lit­tyy jo sisäl­lis­so­dan ko­ke­muk­sil­la, mut­ta myös sillä ko­ko­nais­val­tai­sel­la kun­nol­li­suu­del­la ja reh­tiy­dellä, jol­la kum­pi­kin omal­la ta­val­laan ot­taa vas­tuu­ta yh­teisöstään, Jo­siah seu­ra­kun­nas­taan ja Jed naa­pu­reis­taan. Pas­to­rin ohel­la far­ma­ri on vah­vin syr­ji­tyn Unc­le Fa­mou­sin puol­ta­ja ah­net­ta kaup­pias­ta ja hä­nen Ku Klux Kla­nia muis­tut­ta­vaa ”K­night­ri­ders”-ros­vo­jouk­kio­taan vas­taan. Aluk­si ateis­til­ta vai­kut­ta­va, us­kon­nos­ta pe­rus­ta­ma­ton ja kir­kos­sa käymätön Jed Is­bell osoit­tau­tuu käytännön kris­ti­tyk­si: hän an­taa au­liis­ti omas­taan, kun Fa­mou­sin ti­la on pol­tet­tu ja hä­vi­tet­ty. Jed myös koh­te­lee per­hettään sil­miin­pistäväs­ti sa­mal­la ar­vos­ta­val­la, kiu­soit­te­le­val­la rak­kau­del­la kuin pas­to­ri omaan­sa: mo­lem­mat pau­kaut­ta­vat ti­lai­suu­den tul­len poi­kiaan reip­paas­ti pyl­lyl­le.

Tour­neur vä­littää vä­ri­so­keu­ten­sa myös yleisöl­le esi­tel­lessään en­simmäistä ker­taa far­ma­ri Is­bel­lin. Pas­to­rin tul­les­sa kylään, Is­bell te­kee sepäntöitä ku­van etua­lal­la tal­lis­sa. Isäntä on niin ra­ken­nuk­sen ja paah­depäivän var­jos­sa, että kat­so­ja het­ken luu­lee ky­seessä ole­van mus­tan näyt­te­lijän ja hen­kilö­hah­mon, far­ma­rin puo­les­ta ruu­miil­lis­ta työtä te­kevän pal­kol­li­sen. Hie­no­va­rai­nen vii­te – ih­mis­ten ta­sa-ar­vo ja vel­jeys — se­lit­tyy myö­hem­min, kun far­ma­ri Jed aset­tuu pas­to­rin ta­voin Unc­le Fa­mou­sin puo­lel­le omai­suus­rii­dois­sa.

Vai­vih­kaa, mitään ko­ros­te­le­mat­ta, Tour­neur on­nis­tuu poh­jus­ta­maan ro­tu­sor­toa viit­teel­li­ses­ti mut­ta vä­keväs­ti kä­sit­te­levän elo­ku­van­sa tär­keimmät po­liit­ti­set tee­mat. Ra­sis­min­vas­tai­suus – elo­ku­van­te­koai­kaan roh­kea ai­he suu­ren yleisön elo­ku­val­le — ei missään vai­hees­sa pei­ty näennäi­sen jän­ni­tys­juo­nen, nuor­ten rak­kaus­ta­ri­nan sen enempää kuin ihan­teel­li­sen per­he- ja ke­hi­tys­ker­to­muk­sen po­si­tii­vi­sen ame­ri­ca­nan al­le. Tour­neu­rin eri­kois­laa­tui­nen elo­ku­va on wes­tern-gen­ren poik­kea­ma mo­nes­sa­kin mie­lessä.

Us­kon­nol­li­set tee­mat voi­si­vat run­sau­des­saan tun­tua jo tu­put­ta­mi­sel­ta, mut­ta tämän Stars in My Crown välttää sub­tii­lil­la kä­sit­te­ly­ta­val­laan. Vain ker­ran vuo­ro­pu­he­lu särähtää. Pas­to­ri to­teaa Is­bel­lil­le, että tällä on selväs­ti Luo­ja puo­lel­laan. Jed to­teaa naa­ma po­ke­ri­na, et­tei ole näh­nyt ti­lal­la ”y­limääräi­siä kä­si­pa­re­ja”. Hän vielä ky­syy pas­to­ril­ta, mitä hän us­kol­la te­kee, kun muu­ten­kin pärjää. ”Pärjäähän sitä il­man sil­miä­kin, vaik­kei näe”, Gray vas­taa mel­ko vä­kinäi­ses­ti. Far­ma­rin ja hä­nen poi­kan­sa ih­met­te­levät il­meet tun­tu­vat myötäi­levän myös kat­so­jan mie­li­pi­dettä kor­nis­ta ver­tauk­ses­ta.

Tour­neu­rin tyy­li­ta­ju kui­ten­kin ylittää pie­net ka­ri­kot. Ta­pa yh­distää tähän eri­kois­laa­tui­siin pa­si­fis­mi-wes­ter­niin jän­ni­tys­mo­ment­te­ja ja film noi­ria Ku Klux Kla­nin ro­tu­kiih­koi­lua muis­tut­ta­vis­sa yö­koh­tauk­sis­sa on mes­ta­ril­li­nen. Hu­puil­la hen­kilöl­li­syy­tensä peittä­neet rois­tot tuo­vat mie­leen Tour­neu­rin Leo­par­di­mie­hen mys­ti­sen kul­kueen hup­pupäät. Tuon elo­ku­van pi­meä uh­ka voit­taa­kin Stars in My Crow­nis­sa het­kittäin alaa, kun Unc­le Fa­mou­sin ko­ti ja hen­ki ovat vaa­ras­sa.

Tour­neu­rin ja ku­vaa­ja Sc­hoen­bau­min yh­teis­pe­li kan­taa ko­meaa he­delmää yöl­li­sessä hyökkäyk­sessä, kun Fa­mou­sin ava­tes­sa mök­kinsä oven ka­me­ra kul­kee sen raa­meis­ta ulos ja tar­ken­tuu pa­la­vaan puu­hun, jo­ka pal­jas­tuu ris­tik­si. Ris­ti­ku­va vaih­taa ajan seu­raa­vaan aa­muun pas­to­rin pi­hal­le. Kes­kus­te­lun taus­tal­la nou­see kui­ten­kin sa­vu – Joh­nin ja Har­rie­tin polt­taes­sa pi­han leh­tiä – kuin jäl­ki­ku­va­na yöl­li­sestä pai­na­jai­ses­ta.

Aiem­min silmää miel­lyttä­viä ase­tel­mia on syn­ty­nyt vaik­ka­pa pik­ku-Joh­nin ja Unc­le Fa­mou­sin ol­kapääl­le no­jaa­vis­ta on­gis­ta. Mi­se-en-s­ce­ne mer­kit­see Tour­neu­ril­la jo­tain yk­sin­ker­tai­sen luon­te­vaa ja kau­nis­ta si­joit­tu­mis­ta otok­siin. Pas­to­ri siir­tyy huo­nees­ta toi­seen as­tu­mal­la ku­mar­tu­neen Joh­nin yli. Myö­hem­min poi­ka it­se suk­ku­loi puun juu­rel­le on­ki­maan is­tu­neen Fa­mou­sin pol­vien vä­listä ja yli. Näin­kin pie­nillä siir­ty­mi­sen ta­voil­la on mer­ki­tystä sil­le, mi­ten rik­kaa­na ais­tim­me pääl­li­sin pie­ni­muo­toi­sel­ta näyttävän elo­ku­van.

E­ri­koi­sil­la esi­neillä on oma viehä­tyk­sensä Tour­neu­ril­la. Voim­me olet­taa wa­les­bur­gi­lais­ten edis­tyk­sel­li­sem­pien kan­sa­lais­ten tuo­na ai­ka­na hank­ki­neen ko­tiin­sa tren­dikkäimmät apuvä­li­neet. Stars in My Crown esit­te­lee Grayn ko­to­na ele­gan­tin pöytä­tuu­let­ti­men – jo­ka sa­mal­la ajaa myös kärpä­set pois ka­kun päältä – sekä ome­na­kuo­ri­ma­lait­teen. Mut­ta kuin­ka mo­nes­sa muus­sa wes­ter­nissä kat­so­jan huo­mio­ta on kiin­ni­tet­ty täl­lai­siin? Vas­taa­vas­ti kiin­nos­tum­me Joh­nin sai­ras­vuo­teen vie­reen tuo­dus­ta it­sestään liik­ku­vas­ta puu­le­lus­ta, jos­sa nuk­ke sa­haa tuk­kia. (Tour­neur huo­leh­tii myös siitä, et­tei kat­seen­van­git­si­ja ole huo­neen ai­noa le­lu: po­jan seinällä roik­kuu ta­sa­pai­not­ta­vas­ti myös pe­rin­tei­nen jou­si­pys­sy.)

La­van­tau­ti on koet­te­le­mus, jo­ka erot­taa het­kek­si Wa­les­bur­gin asuk­kaat toi­sis­taan ja pas­to­rin lau­mas­taan. Vas­tak­kai­na­set­te­lu kär­jis­tyy pas­to­ri Grayn ja nuo­ren toh­to­ri Har­ri­sin kiis­te­lyssä us­kon­nos­ta ja tie­teestä. Dan Har­ris (roo­lis­sa vuon­na 2010 kuol­lut Ja­mes Mitc­hell) on val­mis­tu­nut isänsä ta­voin lääkä­rik­si ja saa­pu­nut kau­pun­kiin hoi­taak­seen van­hem­paa Har­ri­sia. Kun la­van­tau­ti puh­keaa, Har­ris ju­nior jou­tuu as­tu­maan isän suu­riin saap­pai­siin. On­gel­ma­na ei ole tie­to eikä osaa­mi­nen, vaan ih­mis­tun­te­muk­sen puu­te. Kun pas­to­ri hoi­taa sa­nan voi­mal­la ih­mi­siä, Har­ris pa­ran­taa vain sai­rauk­sia. Wa­les­bur­gi­lai­set eivät he­vin läm­pe­ne muual­ta tuo­te­tuil­le me­to­deil­le.

Toh­to­ri Har­ris, jol­la isänsä mu­kaan on ”­pal­jon op­pia, vähän ymmär­rystä”, ei näe pas­to­rin eri­kois­laa­tua ja rat­kai­se­vaa eroa tämän su­ku­lais­hah­moon pro­fes­so­ri Jo­ne­siin näh­den. Har­ris pitää Grayn sa­no­maa ja ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta sa­man­lai­se­na tai­kaus­ko­na ja silmänkääntä­mi­senä kuin ko­mel­jant­ta­rin show. Kun Jo­ne­sin ih­meet ovat tai­do­kas­ta viih­dettä ja hie­noa hu­pia, Grayssä sa­na tu­lee kuin tu­lee­kin li­hak­si. Ai­na­kin wa­les­bur­gi­lai­sil­le pas­to­ri on Sa­nan­sa mit­tai­nen mies. Jo­siah Do­ziah omis­tau­tuu asial­leen ja seu­ra­kun­nal­leen ta­val­la, jon­ka Har­ris ul­ko­puo­li­se­na, ko­ko ajan poislähtöä te­kevänä, op­pii vas­ta vä­hi­tel­len.

Har­ris on är­syyn­ty­nyt, kun sai­ras­tu­neet kut­su­vat pai­kal­le lääkä­rin lisäk­si ai­na myös pa­pin. Lo­pul­ta, la­van­tau­tie­pi­de­mian niittäessä kuo­le­maa, Har­ris kieltää Graytä tu­le­mas­ta su­ru­ta­loi­hin. Hän jo­pa syyttää pas­to­ria siitä, että tämän on täy­ty­nyt le­vittää sai­raus kou­lu­lai­siin ja mui­hin, kos­ka John oli en­simmäi­nen, jo­hon tau­ti tart­tui. Tätä lo­giik­kaa pas­to­rin­kin on vai­kea ku­mo­ta ja en­simmäistä ker­taa is­kee­kin epäi­lys. Jos­pa hä­nen pyr­ki­myk­sensä yh­teisöl­li­syy­teen on­kin saa­nut ai­kaan tämän pa­han? Gray sul­kee kir­kon, jot­tei tau­ti enää le­viäi­si, ja vetäy­tyy ko­tiin­sa.

Kun Har­ri­sin ra­kas­tet­tu, kou­lun opet­ta­ja­tar Faith Sa­muels (A­man­da Bla­ke) sai­ras­tuu va­ka­vas­ti, eivätkä lääk­keet au­ta, toh­to­ri tai­puu vih­doin kut­su­maan pas­to­rin pai­kal­le. Har­ri­sin as­tues­sa sai­ras­vuo­teen vie­restä käytävään, ta­lon kel­lo lyö sa­mal­la ta­val­la kuin toh­to­rin ja opet­ta­jat­ta­ren so­pies­sa en­sit­ref­feistä. Soin­nit voi ku­vi­tel­la jo­ko en­teek­si suh­teel­le mah­dol­li­ses­ti koit­ta­vas­ta lo­pus­ta, tai mer­kik­si siitä, että jo­tain ai­van muu­ta rat­kai­se­vaa on ta­pah­tu­mas­sa.

Aiem­min olem­me näh­neet, mi­ten nuo­ren toh­to­rin opit eivät liian teo­reet­ti­ses­sa jär­ke­vyy­dessään tah­do tep­siä. Hän olet­ti, että on­gen­kou­kun sai­si kou­lu­po­jan sää­restä kä­teväs­ti ir­ti il­man it­kua ja ki­pua, kun vain näyttäi­si en­sin ha­vain­nol­li­ses­ti, mitä ai­koo tehdä. (Näinhän toi­mi­taan ny­kyi­sin­kin.) Opet­ta­jat­ta­ren hat­tu­neu­lan ja ome­nan avul­la hän näyttää po­jal­le, mi­ten help­poa kou­kun ir­rot­ta­mi­nen on hoh­ti­mil­la kat­kai­se­mal­la. Mut­ta po­jan it­ku ja huu­to vain kas­va­vat hoh­ti­mien nä­ke­mi­sestä. Rat­kai­sun tuo muu­hun kuin jär­keen ja näköais­tiin ve­toa­mi­nen. Po­ti­laan aja­tuk­set saa­daan pois ope­raa­tios­ta lau­la­mal­la ja ar­vuut­te­le­mal­la – ja leik­kaus on­nis­tuu! Ei voi ol­la miet­timättä, eikö Tour­neur tässä rin­nas­ta toh­to­rin kek­simää me­to­dia pas­to­rin sinänsä epä­ra­tio­naa­li­sil­ta vai­kut­ta­viin sie­lun­hoi­dol­li­siin ja sitä kaut­ta ruu­mis­ta­kin eheyttä­viin ri­tuaa­lei­hin.

Jac­ques Tour­neur jär­jestää Faith (Us­ko!) Sa­muel­sin ma­kuu­huo­nees­sa ih­meen, jo­ka hol­lywoo­di­lai­se­na hen­gel­li­syy­den il­men­tymänä vetää ver­to­ja niil­le, joi­ta nähdään eu­roop­pa­lais­ten mes­ta­rien Dreye­rin, Bres­so­nin tai Tar­kovs­kin elo­ku­vis­sa. Vuo­teen ää­reen pol­vis­tu­nut pas­to­ri tai­puuu ru­kouk­seen. Vä­lillä ko­ko­ku­va huo­nees­ta vaih­tuu lä­hi­ku­vaan McC­reas­ta silmät sul­jet­tui­na. Seu­raa­va nä­kymä on huo­neen eri kul­mas­ta, nyt pas­to­rin si­vul­ta. Char­les Sc­hoen­bau­min ku­vauk­sen vi­suaa­li­suus saa­vut­taa kol­miu­lot­tei­sen te­hon. Ku­van va­sem­mas­sa kul­mas­sa ver­ho värähtää, kun toi­sel­ta puo­lel­ta huo­net­ta ole­vas­ta ik­ku­nas­ta käy ve­to. Tuu­lah­dus hei­laut­taa pait­si vas­tak­kais­ten ik­ku­noi­den ver­ho­ja, myös ku­van kes­kellä, vuo­teen pää­dyssä ole­vaa lii­naa. Kau­nii­seen sy­vyys­vai­ku­tel­maan liit­tyy myös tuu­len henkäyk­sestä syn­tyvä as­so­siaa­tio hen­keen. Pas­to­rin vielä ru­koil­les­sa näem­me Fait­hin pään lii­kah­ta­van ja kään­tyvän, kä­den tart­tu­van Grayn kä­teen. Va­lo nai­sen tyy­nyllä säestää herkän­voi­mak­kaan hy­myn va­loi­suut­ta. Mu­siik­ki voi­mis­tuu ää­rim­mil­leen, kun pas­to­ri Gray päästää toh­to­ri Har­ri­sin to­dis­ta­maan ih­mettä ta­pah­tu­neek­si.