Disneyn 51. Kokoillan elokuva on kuin kahvila, jonka vetonauloina ovat vanhat pelikoneet, flipperit ja tietokonekosolit.
Disneyn 51. Kokoillan elokuva on kuin kahvila, jonka vetonauloina ovat vanhat pelikoneet, flipperit ja tietokonekosolit. Se kunnioittaa pioneeriaikojen tietokonepelejä.
Tarina on puettu allegoriseen kaapuun: yhteiskunnan sosiaalisia pulmia kuvataan erilaisten pelihahmojen välisillä suhteilla. Lähtökohta on hyvä, jos aikoinaan on pitänyt pacmaneista ja supermarioista. Jos ei tai niitä suorastaan inhosi, kokemus voi olla aluksi vieraannuttava.
Joka tapauksessa on myönteistä, että Disney kertoo viihdeteollisuuden tuotteiden kautta syrjäytymisestä ja kannustaa empatiaan yhteisön hyljeksimiä kohtaan. Tämä oli toukokuussa 2013 ajankohtainen aihe Ruotsin lähiömellakoiden takia, mutta minnekäs tämä tarve katoaisi. Oma nokka tuntuu olevan kaikilla ajattelun esteenä. Kun kotona, työelämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa ei tarjota juurikaan vaikutusmahdollisuuksia, omaa valtaa otetaan sitten mistä saadaan: terrorisoidaan naapureita, sekoillaan liikenteessä ja etuillaan kaupan jonossa. Oma etu on kaikki kaikessa, ja vaikutusta toiseen ei vaivauduta ajattelemaan sekuntiakaan. Räyhä-Ralfilla on ansionsa tässä ongelmassa. Jo alkeellinen ystävällisyys tekisi paljon hyvää. Näin on varsinkin Suomessa.
Disney on viime aikoina toteuttanut projekteja, joissa katsoja houkutellaan lapsenomaiseen tilaan kuvittelemaan, että lelut, autot ja nyt pelisankarit ovat todellisia olentoja pelkoineen ja haaveineen.
Oman suolansa antavat hatunnostot muun muassa Tronille, Starship Troopersille ja Liisa Ihmemaassa -klassikolle.
Laadukas kuva ja erinoimainen ääniraita. Ekstroissa Paperman-lyhytelokuva (7 min.), 14 min. poistetut tai vaihtoehtoiset kohtaukset kommentteineen ja elokuvaan tehdyt kuvitteelliset videopelimainokset (3 min.). (PS)