Ly­hen­netäänkö päältä? Swee­ney Todd edus­taa am­mat­ti­kun­tan­sa terä­vintä kär­keä. John­ny Depp ja Alan Rick­man lau­la­vat omat roo­lin­sa kau­hu­mu­si­kaa­lis­sa.

On­ko Swee­ney Todd mu­si­kaa­li vai oop­pe­ra, ku­ten on myös väi­tet­ty? Vai on­ko se ope­ret­ti? Niin tai näin, sen kau­neim­mat lau­lut, ku­ten Not whi­le I’m around tai Jo­han­na säi­lyvät lois­toe­si­merk­keinä ajat­to­mas­ta lau­lun­te­ko­tai­dos­ta niin kauan kuin ih­mis­ten sydä­met syk­kivät.

Mu­siik­ki­teat­te­rin te­kijänä Step­hen Sond­heim tu­li kuu­luk­si kir­joit­ta­mal­la ly­rii­kat West Si­de Sto­ryyn. Sit­tem­min hä­nen omis­ta mu­si­kaa­lisä­vel­lyk­sistään on jää­nyt elämään mm. iki­vih­reä, mo­nien le­vyttämä klas­sik­ko Send in the clowns.

Swee­ney Tod­din mu­siik­ki on par­haim­mil­laan sa­maa ta­soa. Esi­tyk­sen jul­met­tu ta­ri­na on var­mas­ti tai­teen­la­jin oma­peräi­sim­piä ja val­lan­ku­mouk­sel­li­sim­pia. Van­ha le­gen­da päitä pät­kivästä par­tu­ris­ta ja rius­kas­ta nai­ses­ta, jo­ka pais­taa uh­rit pii­raik­si, on tie­tys­ti kuin luo­tu Tim Bur­to­nil­le, viis­to­jen fan­ta­sia­maail­mo­jen elo­ku­vit­ta­jal­le.

Kau­hu­sa­dun kau­neut­ta

G­ro­tes­keim­mat piir­teet kau­lan­kat­ko­mi­si­neen ja ve­ri­ryöp­pyi­neen ovat an­sain­neet elo­ku­val­le K18-mer­kinnän. Kau­hu­fan­ta­sian tyy­lit­te­ly ja teat­te­ri­mai­suus kui­ten­kin loi­ven­ta­vat kar­ri­koi­tu­ja vä­ki­val­lantöitä Grim­min tyy­li­sen sa­dun suun­taan. Elo­ku­va on vä­li­neenä kuin luo­tu mu­si­kaa­lia var­ten. Kun vi­suaa­li­nen ote pitää, voi ta­pah­tua mitä ta­han­sa. Mu­siik­ki ”­myy” kat­so­jal­le epäus­kot­ta­vim­mat­kin juo­nenkään­teet.

Sä­veltäjä Sond­heim it­se ar­vos­taa Bur­to­nin so­vi­tus­ta, jo­ka on ai­don fil­mil­li­nen. Lau­lu voi kat­ke­ta luon­te­vas­ti vuo­ro­pu­he­luun sii­vittäen elas­ti­ses­ti mu­sii­kil­li­sen ker­to­muk­sen kul­kua. Ro­mant­tis­ten hel­mien, ku­ten pii­rak­ka­rou­van ja apu­po­jan (He­le­na Bon­ham-Car­ter, Edward San­ders) due­ton tai fil­min nuor­ten ra­kas­ta­vais­ten Jo­han­nan ja Ant­ho­nyn (Jay­ne Wi­se­ner, Ja­mie Camp­bell Bower) lem­men­lau­lun kau­neus ko­ros­tuu, kun ympä­rillä vel­lo­vat Sond­hei­min elo­ku­vasä­veltäjä Ber­nard Herr­man­nia kun­nioit­ta­vat, hyytävät or­kes­te­ri­soin­nit.

O­man ly­hyt­fil­minsä muo­dos­taa Fleet St­ree­tin lei­vos­tuo­tan­non teol­lis­ta ket­jua do­ku­men­toi­va al­ku­teks­ti­jak­so. Sen ai­ka­na jou­set vi­rittävät kor­kei­ta rii­ta­soin­tu­ja, ku­ten Herr­man­nin Psy­ko-mu­sii­kis­sa. Bur­ton jat­kaa vii­tettä ku­val­li­ses­ti, kun Alan Rick­ma­nin esittämä il­keä tuo­ma­ri tir­kis­te­lee Jo­han­naa Nor­man Ba­te­sin ta­paan seinän­raos­ta.

Depp lau­laa!

Ni­minäyt­te­lijöistä lau­la­ji­na sel­viy­tyvät par­hai­ten juu­ri Rick­man ja John­ny Depp Swee­neyn roo­lis­sa. Dep­pin pu­he­lau­lus­sa on Da­vid Bowien mu­si­kaa­li­nu­me­roi­den pe­rib­rit­tiläistä tyy­liä, mikä on yllättävää, kun tietää Dep­pin ame­rik­ka­lai­sek­si. Näyt­te­lijä on myös va­kuut­ta­va ris­ti­rii­tai­se­na pa­ho­lais­par­tu­ri­na, jon­ka hir­mu­työt ovat seu­raus­ta yhtä epäin­hi­mil­li­sistä vää­ryyk­sistä.

Swee­ney Tod­dis­sa on men­neil­le vuo­si­sa­doil­le etään­ny­tet­tyä kriit­ti­syyttä. Ra­han mah­ti kyy­kyttää 1800-lu­vun Lon­toon kur­ja­lis­toa. So­siaa­li­set epä­koh­dat rat­kais­taan an­ka­ril­la tuo­mioil­la hir­teen tai hul­lu­jen­huo­neel­le. Esi­val­lan kat­vees­sa ku­kois­ta­vat Swee­neyn, lei­pu­ri-Lo­vet­tin ja elik­sii­ri­mes­ta­ri Pi­rel­lin (mai­nio koo­mik­ko Sac­ha Ba­ron Co­hen) vil­li, mark­ki­na­hen­ki­nen yrittä­jyys.

Vaik­ka Sond­heim on sa­no­nut, että mu­siik­ki aut­taa yleisöä nie­lemään juo­nen yl­tiöpäi­set kään­teet, on Swee­ney Todd tai­do­kas ja rat­kai­suis­saan ne­ro­kas ker­to­muk­se­na­kin. Pa­ha saa palk­kan­sa ja toi­vo­kin herää, mut­ta tra­ge­dias­ta al­kun­sa saa­nut kos­ton kier­re vie syö­ve­rei­hinsä myös viat­to­mat.

Kylmä­kis­koi­siin, sisäänpäin kään­ty­nei­siin maail­moi­hin­sa (Bat­man, Mars hyökkää!, Päätön rat­su­mies, Ja­li ja suk­laa­teh­das) toi­si­naan se­koa­va oh­jaa­ja löytää Sond­hei­min mes­ta­ri­luo­kan mu­si­kaa­lis­ta ylei­sin­hi­mil­listä tun­net­ta tin­kimättä eri­kois­laa­dus­taan. Swee­ney Todd nou­see oh­jaa­jan par­haim­mis­toon Sak­sikä­si-E­dwar­din, Ed Woo­din ja Big Fis­hin rin­nal­le. (HB)