Disneyn ja Pixarin animaatiovelhojen Toy Story 2 viehättää yksityiskohdillaan ja huumorillaan.
Disneyn ja Pixarin animaatiovelhojen Toy Story 2 viehättää yksityiskohdillaan ja huumorillaan. Tietokoneanimaation pioneeri, ohjaaja John Lasseter, hioo lelumaailmansa entistä täydellisempään timmiin. Vauhtia ja veikeyttä piisaa, samoin kuvallista ja sanallista vitsailua. Temmellyksessä ei välttämättä edes huomaa, että tarina, vaikka kekseliäs onkin, ei tällä kertaa vaikuta yhtä vahvalta kuin ykkösosassa.
Andy-poika, Woodyn isäntä, sen kun kasvaa, mutta leluilla on edelleen tärkeä sijansa pikkukaverin elämässä. Leikkihuoneen onnelaa uhkaa vain rusteluksien rikkoutuminen kovassa käytössä. Tämä tietäisi leluparalle ainakin hetkellistä hyllyttämistä, tai pahimmassa tapauksessa – hui kauhistus! – kirpputorille joutumista.
Länkkärisankarimme Woody pelastaa pingviiniystävänsä joutumasta kierrätykseen, mutta joutuu samalla itse vaaraan. Lelukeräilijä Ali on iskenyt silmänsä rehtiin lehmipaimeneemme. Woody täydentäisi harvinaisen 50-luvun kantriaiheisen leikkikalukokoelman. Ali aikoo myydä cowboylelut Jaappaniin saakka säkillisestä jenejä.
Mielikuvitus pääosassa
Koska kauppamies-Ali toimii rahasta eikä rakkaudesta, hänestä on tehty Toy Story 2:n konna. Kuten avaruuspukuinen Buzz Lightyear Woodya muistuttaa, lelujenkin elämä edellyttää rakkautta. Jokainen lelu tarvitsee lapsen huomiota ja leikittämistä. Siksi Buzz kokoaa tehotiiminsä vaaralliseen tehtävään: Woody on pelastettava tunnottoman keräilijän kynsistä, takaisin Andyn turvalliseen kotiin.
Hienovaraisesti elokuva kuvaa lapsen kehitystä, sitäkin vaihetta jolloin ukkelit ja nuket väistämättä unohtuvat nurkkaan ja uudet leikit alkavat kiinnostaa varhaisnuoren mieltä. Mutta astronautti-Buzz uskoo, että lelujen keskinäinen solidaarisuus voittaisi tuonkin katastrofin. Leluveljeä ei jätetä, ystävyys jatkuu loppuun saakka tai pitemmälle: äärettömyyteen ja siitä yli! You’ve Got a Friend, säestää Randy Newmanin tunnussävel.
Myös Toy Story 2 huomioi valloittavasti sen siteen, jonka mielikuvitus synnyttää lapsen ja leikkikalun välille. Pikkuiset eivät olekaan loppumattoman krääsän keräilijöitä, mutta satujen ja tarinoiden tarve on sisäänrakennettu, hauskanpidon ja jännityksen himo ehtymätön.
Täydellistä vai steriiliä?
Aikuistakin miellyttää piirroselokuvan parodinen ote. Silmää isketään heti alussa, kun alkutekstit läjähtävät kankaalle Tähtien sodan tyyliin. Myöhemmin Buzzin deluxe-version ja sen Darth Vaderia muistuttavan arkkivihollisen välille synnytetään samanlaisia siteitä kuin Star Wars-saagassa. Myös Forrest Gumpin vaeltava höyhen eksyy muutamiin kuviin.
Syvissä vesissä liikutaankin sitten, kun resuinen ja hylätty Woody nukahtaa kirjahyllyyn, uneksii ja putoaa putoaa putoaa – ihan Vertigon surrealistiseen malliin! Suomalaiset äänet tekevät hyvää työtä, subtiilit sivumerkitykset tavoittava ilmaisu ei ole ihan helppoa.
Taidokkaasti tehdyn Toy Story 2:n huippujaksoja on Woody-karjapaimenen korjaaminen tarkkuustyönä vanhan lelumestarin ruuvipenkissä. Sykähdyttävä on myös lauluepisodi, jossa tyttöjen muuttuvia leikkejä tarkastellaan Woodyn uuden nukkeystävän riipaisevasta näkökulmasta.
Toy Story 2 on taattua laatua ja tarjoaa mukavan elokuvahetken koko perheelle. Tietokoneanimaation täydellisyyttä tavoittelevan illuusion ongelmia kuvaa se, että kaikki on filmiin (tai digitaaliseen muotoon) luotava alusta saakka: myös varjot, naarmut, lika ja virheetkin. Jos juonipuoli, tyyppien hahmotus tai vitsien rakentelu yhtään herpaantuu, katsoja aistii heti keinotekoisen maailman steriilin elottomuuden. (HB)