Jol­lei ter­miä ”s­cien­ce ac­tion” ole vielä kek­sit­ty, ai­na­kin se ku­vaa Trans­for­mers-e­lo­ku­vaa pa­rem­min kuin ”s­cien­ce fic­tion”. Oh­jaa­ja Mic­hael Bayn kä­sissä ava­ruus­ro­bo­tit hyökkäävät maa­pal­lol­le ko­meas­ti, kor­keal­ta ja ko­vaa tu­ho­jaan te­kemään.

T­rans­for­mers pe­rus­tuu 80-lu­vul­ta läh­tien val­mis­tet­tui­hin muun­nel­ta­viin ro­bot­ti­le­lui­hin, joil­la on edel­leen vank­ka fa­ni­poh­ja. Ai­he on vuo­sien var­rel­la poi­ki­nut sar­ja­ku­van, tv-sar­ja-a­ni­maa­tion ja piir­re­tyn elo­ku­van.

Ro­bot­ti­maail­man muo­dos­ta­vat kil­tit au­to­bo­tit ja tuh­mat de­cep­ti­co­nit, joi­den kes­kinäi­nen ka­hi­noin­ti on tu­hon­nut ko­nei­den ko­tip­la­nee­tan. Elin­voi­man ro­bo­teil­le tar­joa­va kuu­tio (älä ky­sy!) pu­toaa Maa­han, jol­loin tur­mion ki­sa jat­kuu ih­mis­ten kes­kellä. Ke­nen hal­tuun tämä ”­mah­ti­ki­pinä” Alls­park jou­tuu, ru­laa kyllä sit­ten ihan glo­baa­lis­ti.

T­rans­for­me­reis­sa on jät­tejä, jot­ka muut­tu­vat vauh­dis­sa vaik­ka pus­kut­rak­to­rik­si tai hyökkäys­vau­nuk­si. Mut­ta muun­tu­jis­ta löy­tyy myös pik­ku­vei­ti­koi­ta, jot­ka voi­vat vaih­taa ole­muk­sen­sa cd-soit­ti­mek­si tai No­kian kän­nykäk­si. (Voi ar­vail­la sen spon­so­ri­ra­han suu­ruut­ta, jol­la elo­ku­vaan on os­tet­tu lau­se ”­No­kia is from Fin­land!”)

In­hi­mil­li­siä omi­nai­suuk­sia – ku­ten mo­raa­lin ja tar­koi­tuk­sel­li­sen tu­hoa­mi­sen — op­pi­neet ro­bo­tit ovat ko­neis­tu­neen ajan fran­kens­tei­ne­ja, joi­den an­siot huo­maa vain tark­kanäköi­nen. Elo­ku­van lop­pu­teks­teissä suu­rim­pi­na lois­ta­vat oh­jaa­ja Mic­hael Bayn ja tuot­ta­ja Ste­ven Spiel­ber­gin ni­met. Niistä voi pää­tellä, että fil­mi­tuo­tan­non liu­ku­hih­nal­la on ta­pah­tu­nut yk­si jos toi­nen­kin trans­for­maa­tio en­nen kuin vas­tak­kai­siin suun­tiin tem­poi­le­va Bayn ja Spiel­ber­gin se­ka­si­kiö on saa­tu en­si-il­taan.

S­cien­ce Ac­tion

Tuot­ta­ja­na Spiel­berg on va­lin­nut oh­jaa­jak­si Bayn, jo­ka osaa tehdä sekä toi­min­nal­lis­ta seik­kai­lua (Al­cat­raz-kaap­paus­ta­ri­na The Rock) ja suu­ren luo­kan hu­paa (B­ru­ce Wil­lis –a­va­ruu­soop­pe­ra Ar­ma­ged­don) että viih­teel­listä so­ta­his­to­ria­pul­lis­te­lua (Pearl Har­bor).

Juo­ni­ku­vion ja hen­kilö­hah­mo­jen yh­dis­te­ly, Spiel­ber­gin omin la­ji, ei Bayn oh­jauk­sis­sa toi­mi. Hä­nen alaan­sa on ta­pah­tu­mien vyö­ryttä­mi­nen jättämättä ai­kaa aja­tuk­sil­le. Par­haim­mil­laan Bay yltää äl­lis­tyttävään ku­vai­lo­tu­li­tuk­seen. Trans­for­mer­sin kau­pun­ki­tais­te­lut ro­bot­tien koh­da­tes­sa tar­joa­vat abst­rak­tia, ker­to­muk­ses­ta ir­ral­lis­ta vi­suaa­lis­ta nau­tin­toa.

Hen­kilö­hah­mois­sa voi ais­tia tuot­ta­jan ää­nen kä­si­kir­joit­ta­jien kor­vis­sa. Vaik­ka Spiel­berg ei it­se ole teh­nyt var­si­nais­ta tei­nie­lo­ku­vaa, nuo­ri Sam on klas­si­nen Spiel­berg-tyyp­pi. Sym­paat­ti­nen, in­no­kas, it­senäis­tyvä mut­ta per­he­kes­kei­nen nuo­ru­kai­nen ha­pui­lee elämänsä seik­kai­lui­hin tyttö­jen ja au­to­jen kans­sa, mut­ta jou­tuu­kin osak­si ul­koa­va­ruu­den maail­man­lo­pun mei­nin­kiä.

Mai­nios­sa nuor­ten elo­ku­vas­sa Paah­de näy­tel­lyt Shia La­Boeuf on Sa­mi­na pu­het­ta pul­put­ta­va pa­ris­to­pu­pu, jol­le ko­ke­mat­to­muu­des­ta ai­heu­tu­vat nöy­ryy­tyk­set eivät ole es­teitä vaan hi­das­tei­ta. La­Boeuf on pie­nestä pitäen teh­nyt stand up –­ko­miik­kaa, mikä nä­kyy not­keis­sa ku­lauk­sis­sa tei­nielämän jat­ku­va­syöt­tei­ses­ti tar­joa­mis­ta mur­heen mal­jois­ta.

Jos san­ka­ri­na on Spiel­berg-poi­ka, rin­nal­le on tuo­tu mal­lin mi­tat täyttävä Me­gan Fox, jo­ta Bay avoi­mes­ti tar­joi­lee silmän­ruo­ka­na. Mi­kae­lan hah­moa sy­ventävät pal­jas­tuk­set ovat sur­ku­hu­pai­sia, kun ne ohi­te­taan si­vu­lau­seis­sa.

Sa­min van­hem­pi­na Ju­lie Whi­te ja Ke­vin Dunn ovat eri­no­mai­sia yrittäessään hol­ho­ta poi­kaan­sa ja yliymmärtää tämän ke­hi­tys­vai­hei­ta. Mut­ta elo­ku­va tuh­laa ideoi­ta ja ih­mi­siä siinä toi­vos­sa, että vi­linästä jo­kin toi­mii ja tart­tuu.

Näem­me John Voigh­tin puo­lus­tus­mi­nis­te­rinä ja kai­man­sa Tur­tur­ron agent­ti­na sekä Ber­nie Ma­cin li­pevänä au­to­kaup­piaa­na. Mus­tat hen­kilöt on tyy­pi­tet­ty räi­keän kaa­va­mai­ses­ti. Rac­hael Tay­lo­rin pak­sua Aust­ra­lian eng­lan­tia pu­hu­va tut­ki­ja­tyttö on lä­pinä­kyväs­ti ylijäämää, ali­kir­joi­tet­tu ja ylie­dus­tet­tu si­vu­hen­kilö, jon­ka mer­ki­tystä on vai­kea hah­mot­taa.

E­lo­ku­van mot­to ”Ei voit­toa il­man uh­rauk­sia” on tym­peä kli­see. Spiel­berg-fil­missä Sa­min tut­ki­mus­mat­kai­li­jai­so-isän ope­tuk­set oli­si ni­vel­let­ty kiin­teäm­min ta­ri­naan.

Bayn elo­ku­vas­sa Sam kaup­paa su­vun pe­rinnön eBayssä. Pe­rin­teitä ei muu­ten­kaan ar­vos­te­ta, vaan käy­tetään vä­li­neenä. Näin päästään il­ta­rus­koi­seen lop­pu­ku­vaan, jos­sa tyttö ja poi­ka suu­te­le­vat Ca­ma­ron ko­ne­pel­lillä puun var­jos­sa.

Eikös se ole tämän­kin vuo­den elo­ku­vis­sa näh­ty jo tur­han mon­ta ker­taa? (HB)