B­la­ke Edward­sin luo­ma rans­ka­lai­set­sivä Jac­ques Clou­seau ko­hel­taa jo yh­deksättä ker­taa val­ko­kan­kaal­le. Tai kym­me­nettä, jos las­ke­taan Vaa­lean­pu­nai­sen pant­te­rin poi­ka (1993), jos­sa Ro­ber­to Be­nig­ni esit­ti Clou­seau ju­nio­ria.

Vain Pe­ter Sel­ler­sin (1925-1980) tul­kit­se­mat pant­te­ri­fil­mit muis­te­taan. Hel­pos­ti jää mie­lestä, että Edwards oh­ja­si ja kir­joit­ti sar­jaan perä­ti kah­dek­san elo­ku­vaa. Toi­vot­to­man kes­kin­ker­tai­si­na ja aut­ta­mat­to­man van­ha­nai­kai­si­na nämä ko­me­diat oli­si­vat jo vai­pu­neet an­sait­tuun unoh­duk­seen il­man Sel­ler­sin tar­kas­ta­ja­hah­mon it­se­pin­tais­ta ja vas­toinkäy­mis­ten suh­teen tef­lon­pin­tais­ta Clou­seau­ta.

Sel­lers eh­ti törmäillä vir­tuoo­si­mai­ses­ti vii­dessä Pant­te­ris­sa eläessään ja yh­dessä pos­tuu­mis­ti. Vaa­lean­pu­nai­sen pant­te­rin jäl­jillä (1982) koot­tiin ylijäämäo­tok­sis­ta vä­kinäi­sek­si kun­nia­no­soi­tuk­sek­si mes­ta­ri­koo­mi­kol­le, jon­ka ru­tii­neis­ta on riittä­nyt pu­res­kel­ta­vaa ny­kypäivän­kin haus­kut­ta­jil­le. Mi­ke Myer­sin roo­li­vaih­dok­set Aus­tin Powers-e­lo­ku­vis­sa lie­nevät ne­kin vel­kaa Sel­ler­sin pio­nee­ri­työl­le.

Jo täh­den eläessä, kah­den en­simmäi­sen Pant­te­rin jäl­keen, teh­tiin en­simmäi­nen jat­ko-o­sa il­man Sel­ler­siä ja Edward­sia. Bud Yor­ki­nin oh­jaa­mas­sa Tar­kas­ta­ja Clou­seaus­sa (1968) po­lii­si­hah­mo­na tö­pek­si Alan Ar­kin. Ja myö­hem­min it­se Ja­mes Bond, Ro­ger Moo­re, vie­rai­li roo­lis­sa Edward­sin oh­jauk­ses­sa Vaa­lean­pu­nai­sen pant­te­rin ki­rous (1983).

Vaih­tu­vat esittäjät on kai pak­ko hyväk­syä, sillä ko­ko pro­jek­tia ei alun pe­rin suun­ni­tel­tu sen enempää Clou­seaun kuin Sel­ler­sinkään va­raan. En­simmäi­sessä Vaa­lean­pu­nai­ses­sa pant­te­ris­sa (1963) Da­vid Ni­ve­nillä oli pääo­sa ti­mant­ti­var­kaa­na ja po­lii­sik­si Edward­sin en­simmäi­nen va­lin­ta oli sit­tem­min Her­cu­le Poi­rot’­na tun­net­tu Pe­ter Us­ti­nov.

Ru­tii­ni­suo­ri­tus

S­hawn Le­vyn oh­jaa­mas­sa uu­tuu­des­sa Sel­ler­sin, tuon ”­no­ja­pui­den Pav­lo­van”, suu­riin saap­pai­siin (puu­ja­lois­ta nyt pu­hu­mat­ta­kaan) as­tuu Ste­ve Mar­tin. Pink Pant­her –­ti­mant­ti on mur­han jäl­jiltä taas ka­teis­sa. Yli­tar­kas­ta­ja Drey­fus pistää Clou­seaun asial­le. Mut­ta vain an­sai­tak­seen it­se mi­ta­lin ri­kok­sen rat­kai­si­ja­na alai­sen­sa en­nal­ta var­mis­te­tun epäon­nis­tu­mi­sen jäl­keen.

Le­vyllä ei oh­jaa­ja­na ole Edward­sin ko­me­dian­te­kijän ko­ke­mus­ta ja ko­ko­nais­ta­jua. Uus­ver­sios­ta tu­lee­kin vain sar­ja sket­sejä, jois­sa Mar­tin saa esi­tellä ver­baa­li­sia ky­kyjään. Haus­kim­mil­laan elo­ku­va on­kin muis­tu­mi­na koo­mi­kon stand up –­ru­tii­neis­ta. Mar­ti­nin va­kio­vit­sin ta­paan Clou­seaul­la on vai­keuk­sia saa­da lentä­viä lau­sei­taan len­toon ja kok­ka­pu­hei­taan kok­kaa­maan.

Kun Mar­ti­nin oma kä­si­kir­joi­tus­kin on lai­mea yri­telmä Sel­ler­sin tyy­li­sen slaps­tic­kin suun­taan, eikä ai­sa­pa­rik­si ta­ker­tu­neel­le Jean Re­nol­le riitä te­ke­mistä, tu­lee kat­so­jal­la ikävä al­ku­peräi­siä Pant­te­rei­ta.

On­nis­tu­nein koh­taus ta­pah­tuu kar­ta­non juh­lis­sa, jos­sa Mar­tin ja Re­no ta­pet­ti­ku­vioik­si naa­mioi­tu­nei­na (älä ky­sy!) us­kot­te­le­vat ole­van­sa lau­la­jatäh­ti Beyoncén show­tans­si­joi­ta. Hyvät het­kensä on myös Ke­vin Kli­nel­la kat­ke­roi­tu­nee­na esi­mie­henä. To­sin tämä­kin päi­vi­tys­ver­sio on al­ku­peräi­sestä talt­tu­nut. Her­bert Lo­min psy­koot­ti­sen tul­kin­nan rin­nal­la Kli­nen yli­tar­kas­ta­ja Drey­fus on pelkkä by­rok­raat­ti. (HB)