"Jos­kus he eivät pää­se ulos au­tos­ta."

Ra­ta-au­toi­lu lie­nee län­si­mai­sen kult­tuu­rim­me tuo­tok­sis­ta ää­rimmäi­sin, kun mit­ta­puu­na pi­detään sitä, kuin­ka pal­jon se herättää kak­si­ja­koi­sia tun­tei­ta. Pidän it­se ny­kypäivän au­tour­hei­lua täy­sin yh­den­te­kevänä. Sil­ti kat­soin tämän elo­ku­van suu­rel­la mie­len­kiin­nol­la, mut­ta edel­leen kak­si­ja­koi­sin tun­nel­min. Ja an­noin neljä täh­teä.

Tämä on yk­si par­hai­ta alaan­sa ku­vaa­via elo­ku­via, kos­ka se su­kel­taa edes hie­man pin­nan al­le ja ker­too, mistä ra­ta-au­toi­lus­sa ehkä on ky­se.

Le Man­sin ki­sa vuon­na 1966 on har­ras­ta­jil­le hy­vin­kin tut­tu kään­ne­koh­ta, kun Car­rol Shel­by pis­ti For­din ra­hoit­ta­ma­na Fer­ra­rin voit­to­put­ken poik­ki.

E­lo­ku­va kui­ten­kin ku­vaa Shel­byä ja Ford GT:tä enemmän brit­ti Ken Mi­le­sia, jo­ka oli mes­ta­ris­kus­ki, mut­ta ko­ki en­nem­min­kin ole­van­sa me­kaa­nik­ko. Hän tun­si lä­pi­ko­toi­sin ajet­ta­van­sa. Tie­si, mikä pettää missä­kin olo­suh­teis­sa. Tie­si, mil­loin ris­kin pys­tyi ot­ta­maan. Sil­ti ris­ti­rii­ta kuu­luu tähän­kin. Ris­ki vei mie­hen men­nessään. Tai­pu­ma­ton tait­tuu sit­ten ker­ral­la. Tällä ker­taa tait­tu­mi­nen tar­koit­taa it­sensä ylittä­mistä siinä, mikä on Akil­leen kan­tapää.

Mi­les syn­tyi pa­ri vuot­ta myö­hem­min siitä, kun nuo­ri isoisä­ni sai vuon­na 1919 Yh­dys­val­lois­ta Suo­meen muut­taes­saan en­simmäi­sen au­ton­sa, avo­mal­li-Ma­xwel­lin ("kos­ka se oli hal­vem­pi kuin um­piau­to"). Sit­tem­min hän toi­mi lii­kennöit­sijänä ai­na Pet­sa­moa myö­ten. Myös toi­nen isoisä­ni toi­mi alan yrittäjänä La­pis­sa. Ka­lus­toa oli kuor­ma-au­tois­ta tak­sei­hin.

Au­toi­hin liit­tyvä lii­ke­toi­min­ta on sa­man­lais­ta kuin vii­nin­vil­je­ly. An­sait­se me­luum­min en­sin omai­suus. Toi­sinpäin se on jo vai­keam­paa. Niinpä jyr­sijä-isä­ni kylläs­tyi ai­nai­siin il­mai­sek­si teh­tyi­hin moot­to­ri­re­mont­tei­hin ja siir­tyi pyörä­lijäk­si jo 1960-lu­vul­la. Sa­maan ai­kaan kerä­sin Match­box-pik­kuau­to­ja ja aje­lin Fast­rack-sil­mu­kois­sa. Sil­ti ajoin kor­tin vas­ta työn pa­kot­ta­ma­na.

Tint­ti-al­bu­min ruos­teen­pu­nai­nen Ja­guar Mark X pa­laut­ti neljän­kym­pin vil­li­tyk­sessä in­to­ni au­toi­hin. Vii­mei­sen käyttöau­to­ni os­tin 20 vuot­ta sit­ten. Har­ras­teau­to­ja on käytössä­ni kol­me, ja he­vos­voi­mia löy­tyy kai­ken jär­jen vas­tai­ses­ti pitkäl­ti yli 1000. Mut­ta ei mi­nul­la tu­li­si mie­leenkään kat­sel­la ny­kypäivän F1-a­jo­ja.

Tätä taus­taa vas­ten Le Mans ’66 osoit­taa voi­man­sa. Se ve­toa nos­tal­giaan, mut­ta myös ker­too ku­vaa­vas­ti, mikä on pie­nen dy­naa­mi­sen ke­hi­ty­syh­tiön suh­de isoon, by­rok­raat­ti­seen teh­taa­seen. Yh­tymä­koh­tia löy­tyy jo­kai­sen elämään ja jo­kai­sel­le elämä­na­lueel­le.

Fi­lo­so­fi­ses­ti ja psy­ko­lo­gi­ses­ti elo­ku­va on haus­kal­la ta­val­la ai­he­pii­rinsä mu­kai­ses­ti kak­si­ja­koi­nen. Au­ton ra­ken­ta­mi­seen ja au­ton tun­te­mi­seen sekä ki­saa­mi­seen kes­kit­tyvä osio on maal­li­kon näkö­kul­mas­ta syvä­luo­taa­vaa. Osa­not­ta­jien yk­si­tyi­selämään liit­tyvä on sit­ten ai­ka­moi­sen kli­seistä. Jot­ta ym­pyrä sul­keu­tui­si, lo­pun kak­sio­sai­nen draa­ma ja jo­pa sen­ti­men­taa­li­nen lo­pe­tus on to­teu­tet­tu tyy­lillä.

On­gel­mak­si mu­dos­tu­nee se, että vin­ta­ge-au­toi­lun ul­koi­siin tun­nuk­siin vieh­ty­neet eivät mal­ta seu­ra­ta draa­maa, kun asiaan­kuu­lu­vat kel­lot (Ro­lex Day­to­na Ze­nit­hin ko­neis­tol­la), bei­get au­rin­ko­la­sit (Ray-Ban) ja ai­kan­sa au­toi­lu­ku­teet vi­lah­ta­vat tämän tästä ku­vas­sa.

Har­mi, et­tei oh­jaa­ja us­kal­tau­tu­nut te­kemään suo­ra­vii­vas­ta ja an­ka­ran pu­ri­taa­nis­ta au­toe­lo­ku­vaa, vaan mu­kaan pi­ti so­lut­taa per­hed­raa­maa. Tai­teel­li­sen jyrkkää il­mai­sua ei to­sin oli­si 20th Cen­tu­ry Fox luul­ta­vas­ti hyväk­sy­nyt. Ei, vaan oli­si pistä­nyt ka­pu­laa rat­tai­siin siinä missä For­din ark­ki­tyy­pin nilk­ki Leo Bee­be (Jos Lu­cas) kam­pit­ti Shel­byn pa­jaa.

”­Ni­me­ni on Car­roll Shel­by. Ra­ken­nan kil­pa-au­to­ja."

"Että myyvät au­to­ja?" "Sitä ne te­kevät."