Pyykkäri saa uskonnollisen herätyksen ja päättää, että paskavanojen pesu avannossa saa riittää.
Pyykkäri saa uskonnollisen herätyksen ja päättää, että paskavanojen pesu avannossa saa riittää. Nopealla juoksutuksella tämä johtaa tyttären (Tatjana Vasiljeva) gryndayshuijaukseen, jossa ympäristökohteeseen yritetään rakentaa väkisin lomakylä.
Paratiisin lapset oli aikansa kulttuuriskandaali, joka osoitti 1970-luvun suuren ohjaajan olevan keisari vailla vaatteita muiden kekkoslandian suurten taitelijoiden Reidar Särestöniemen ja Arja Saijonmaan tapaan. Kateellisten puheeksi voi tämän laittaa, mutta Mollberg oli kaikki tyynni jo väsynyt, liian kiireessä ja kokonaan omaisuutensa kiinnittänyt mies tätä ohjatessaan.
Käsikirjoitus tuntuu perin levottomalta, eikä juonta ole nimeksikään. Hauskinta on seurata myöhemmin kukkaan puhjenneita näyttelijöitä nuorina (Pertti Sveholm, Martti Suosalo, Jarmo Mäkinen). Bomfunk MC:stä myöhemmin tuttu Raymond Ebanks pyörähtelee mukana. Ex-kansanedustaja Heikki Riihijärvi on Jumalan äänenä.
Vilahtaapa mukana tämänkin kirjan teossa kortensa kekoon laittanut kokkolalainen kriitikko, pallobokserinen Hannu Björkbacka: ”Mitäs olemattomista repliikeistä, kun sain pitää Helge Heralan ja Tatjanan kanoottia pystyssä Sani-Fanin kylpylässä, kylläkin vedessä, näkymättömissä. Se oli niin kiikkerä, että jouduimme viileään veteen Jarmo Mäkisen kanssa kanootin vastakkaisille puolille kameroilta piiloon, etteivät päänäyttelijät ja pikkulapset putoa veteen. Jarmo kysyi minulta, että kai sinä olet öljynnyt itsesi, että pysyt lämpimänä...”
Rakeinen ja kohinainen eurolaajakuva, eikä 4:3 kuten takakansi väittää. Värillisiä haloprofiileja. Surkea ääniraita on kuin muovilaatikosta. Ekstroissa 29 min. dokumentti. (PS)