MI5:n up­see­ri Fran­cis Bla­ke ja tie­de­mies Phi­lip Mor­ti­mer ovat tär­keimmät Ed­gar P. Ja­cob­sin luo­mat hah­mot, vaik­ka mie­hen työ sar­ja­ku­van sa­ral­la ki­tey­tyy Tint­ti-a­vus­ta­jan työhön Hergén stu­dioil­la. Sa­maan ta­paan tu­li­vat tun­ne­tuik­si Jac­ques Mar­tin (A­lix) ja Bob de Moor (Ba­rel­li).

Tint­tejä yri­tet­tiin siirtää jo 1960-lu­vul­la hy­vin köm­pelös­ti ja 1970-lu­vul­la ai­ka köm­pelös­ti ani­maa­tioik­si. Vas­ta 1990-lu­vul­la Tin­tin seik­kai­lut työs­tet­tiin Muu­mien ta­paan ani­maa­tioik­si si­ten, että har­ras­ta­jat tyy­tyivät mu­rah­te­le­maan suu­ren yleisön ihas­tel­les­sa. Ta­voit­tee­na oli pyr­kiä sar­ja­ku­van kans­sa sa­maan graa­fi­seen il­mee­seen, jos­sa ruu­tu­jen kom­po­si­tioi­ta hyö­dyn­net­tiin yk­si yh­teen liik­ku­vas­sa ku­vas­sa. Tint­ti on­nis­tui­kin lo­pul­ta pal­jon pa­rem­min kuin muut bel­gia­lais-rans­ka­lai­set klas­si­kot Asté­rix ja Luc­ky Lu­ke. Bla­ke ja Mor­ti­me­rin kans­sa py­rit­tiin sa­maan, mut­ta lop­pu­tu­los oli ai­ka jäh­meä.

Mut­ta sel­lai­nen oli al­ku­peräi­nen sar­ja­ku­va­kin: pik­ku­tar­kas­ti nä­per­rel­ty ja dia­lo­gi­tul­vil­laan vä­syttäväs­ti ko­koon­pan­tu. Ani­maa­tio­sar­ja ei to­sin py­ri sa­maan pik­ku­tark­kuu­teen, ja tun­tuu, et­tei hen­kilöillä ole myöskään juu­ri sa­not­ta­vaa.

Par­hais­sa al­bu­meis­sa oli sentään hyvä tun­nel­ma. Ai­he­pii­rit oli­vat ek­soot­ti­sia eikä po­pu­laa­reistä tie­tei­se­lo­ku­vis­ta tut­tua fan­ta­siaa väl­tel­ty. Suu­ren py­ra­mi­din ar­voi­tus 1-2 (Le Mystè­re de la Gran­de Py­ra­mi­de,1954) ja Kel­tai­nen merk­ki (La Mar­que Jau­ne, 1956) ovat bel­gia­lai­sen sar­ja­ku­van klas­si­koi­ta.

Miek­ka­ka­lan ar­voi­tus al­koi il­mes­tyä syys­kuun lo­pul­la 1946 en­simmäi­sessä Tint­ti-leh­den ta­ka­kan­nes­sa sa­maan ai­kaan kuin kes­kiau­kea­mal­la il­mes­tyi Tin­tin seik­kai­lu Au­rin­gon temp­pe­li (Le Temp­le du So­leil) tai oi­keas­taan Seit­semän kris­tal­li­pal­lon so­dan mels­keissä kes­ken jää­nyt lop­puo­sa.

Il­ma­pii­ri oli kään­tymässä kylmän so­dan suun­taan ja Ja­cobs ke­hit­ti kel­tais­ten aa­sia­lais­ten suu­ru­han. Viit­tauk­set kom­mu­nis­ti­seen Kii­naan sii­vot­tiin ani­maa­tio­sar­jas­ta, ja vi­hol­li­set muut­tui­vat ai­kan­sa itäb­lo­kin eu­raa­sia­lai­sek­si ro­duk­si. Tämä vei ai­ka­ta­val­la sar­jan ve­to­voi­mas­ta, jo­ka jo al­ku­peräi­sessä­kin sar­ja­ku­vas­sa tur­han pal­jon pe­rus­tui Mor­ti­me­rin hui­kei­siin len­to­ko­nei­siin. Niistä hie­noin oli yhtä ai­kaa su­kel­lus­ve­ne ja suih­kuhä­vittäjä.

Rans­ka­lais-ka­na­da­lais­ta sar­jaa esi­tet­tiin 2000-lu­vun alus­sa Suo­men­kin te­le­vi­sios­sa. Suo­mek­si nämä eivät ole tain­neet VHS:nä saa­ti DVD:nä il­mes­tyä, enkä ole nii­hin törmän­nyt edes Bel­gias­sa ja Rans­kas­sa, vaik­ka ai­ka-a­join niitä olen et­si­nyt­kin le­vy­kau­pos­sa.

Pää­kon­na Ol­ri­kin ko­meal­la ku­val­la va­rus­tet­tu kuu­den le­vyn ”­Coff­ret Col­lec­tor – L’Intég­ra­le de l’A­ni­ma­tion” –­ko­koel­man han­kin niin­kin myöhään kuin heinä­kuus­sa 2015 an­ti­be­si­lai­ses­ta sar­ja­ku­va­kau­pas­ta. Laa­tik­ko sisältää kaik­ki seit­semän Ja­cob­sin te­kemää seik­kai­lu­ja ryy­di­tet­tynä kuu­del­la mui­den piirtä­miin sar­ja­ku­vaan pe­rus­tu­val­la jak­sol­la. Le­vyt on jao­tel­tu ai­ka eri­koi­ses­ti, sillä Miek­ka­ka­lan ar­voi­tus on saa­nut seu­rak­seen L’af­fai­re du col­lier –­seik­kai­lun (1967), jo­ka on sa­la­po­lii­si­ta­ri­na hy­vin­kin eri­lai­nen kuin sci­fi-pai­not­tei­nen de­byyt­ti.