Monikkomuotoinen nimi kuvaisi paljon paremmin Anne Frankin muistelmia kuin alkuperäinen.
Monikkomuotoinen nimi kuvaisi paljon paremmin Anne Frankin muistelmia kuin alkuperäinen. Päiväkirjoja on nimittäin vuosien saatossa julkjaistu erilaisina laitoksina, sensuroituina ja pätkittyinä sekä täydellisiksi väitettyinä.
Ne ovat kestäneet aikojen saatossa hyvänä kuvauksena ihmisen henkisen selviytymiskyvyn kuvauksena äärimmäisissä olosuhteissa. Ne ovat edelleen pakollisia koululukemisia. Mutta ennen kaikkea uusnatsit roihauttavat niiden aitoudesta aika-ajoin nettikeskusteluja, johon juutalaisiin hurraahenkisesti suhtautuvat vastaavat rajusti.
Saattaa olla, että totuutta riittää molemmin puolin ja päiväkirjat ovat Leon Urisin Exoduksen tapaan osa juutalaisortodoksien propagandaa. Epäilykset eivät kuitenkaan häivytä kirjojen ja elokuvaversion yleispätevyyttä humanistisina teoksina.
Kolmen tunnin elokuva osaa tihentää ja löysätä jännitystä ihailtavasti. Varsinkin nuoren Millie Perkinsin suoritus panee ihmettelemään, minne tällainen luonnonlahjakkuus Hollywoodin koneistossa hävisi.
Elokuvan kesto ei ihme kyllä ole ongelma. Teatterin näyttämölle tämä soveltui tietysti yhden huoneen kuvauksena jouhevasti. Elokuvan tekijöiltä vaadittiin paljon, jotta katsoja pysyy näin pitkään koukussa.
Laadukas mustavalkokuva toistuu Panavision-suhteessa kauniisti. Selkeä ääniraita. Ekstroissa 87 min. dokumentit, kaksi traileri ja kaksi kuvagalleriaa. (PS)