Pedro Almodóvarin elokuvista tulevat ensimmäisenä mieleen värit, musiikki – ja naiset.
Pedro Almodóvarin elokuvista tulevat ensimmäisenä mieleen värit, musiikki – ja naiset. Naiset ovatkin taas kovin miehisen Huonon kasvatuksen (2004) jälkeen palanneet espanjalaisohjaajan huomion kohteiksi.
Penélope Cruz, 32, palkittiin pääosastaan elokuvassa Volver – Paluu parhaana näyttelijänä Cannesissa ja viikonloppuna vielä parhaana naisnäyttelijänä Euroopassa. Cruz on ehtinyt esiintyä jo useammassakin Pedro Almodóvarin filmissä, tosin pienemmissä rooleissa.
Volverin toisen pääroolin Carmen Maura, 61, taas on niin leimautunut Almodóvarin tähdeksi mestariteoksesta Naisia hermoromahduksen partaalla (1988), että on vaikea uskoa, ettei Maura ole tällä välin näytellyt yhdessäkään espanjalaisohjaajan elokuvassa.
Joka toinen vuosi elokuvan pyöräyttävän Almodóvarin uutuudessa Maura ja Cruz esittävät äitiä ja tytärtä, Ireneä ja Raimundaa. Volverin aiheena ovatkin äitien ja tyttärien väliset sukurasitteet.
Penélope Cruzin Raimunda on niin verevä tahtonainen, että on vaikea uskoa hänen rakastuneen Paco-nimiseen renttuun (Antonio de la Torre). Onneksi Raimunda ja elokuva jättävät hänelle pikaiset jäähyväiset, jotta voimme keskittyä itse asiaan. Tarinan aikana selviää, miksi äidin ja tyttären suhde on ollut niin vaikea, ja kuinka he – ehkä turhankin sopivasti ja sattumalta – toistavat samat laiminlyönnit vieläpä yhtä traagisin seurauksin.
Almodóvar käynnistää elokuvansa nautittavasti ja saa muutamassa sekunnissa vuoropuhelun ja kuvan yhdistelyllä esiteltyä filminsä keskeiset teemat. Alkukuvassa ryhmä naisia harjaa ja huhkii ulkona tuulessa. Ei kuitenkaan mattorannalla, vaan hautausmaalla. Naiset kuuraavat viimeisiä leposijoja, menneitten omaistensa — ja tulevia omiansa.
Kuolema ja hautajaiset ovat Volverin keskeistä kuvastoa. Surutalo täyttyy mustien viuhkojen suhinasta ja suikattujen poskisuukkojen muiskeista. Filmin nimi kuvaa Carmen Mauran Ireneä, joka palaa menneisyyden haamuna avaamaan suvun naisten muistojen portteja ja solmuun menneitä sydämiä.
Vaikka Volver on kepeätä, lämmintä ja niin naisellista Almodóvaria, mukaan mahtuu myös tappoja ja tulipaloja, raiskauksia, verisiä veitsiä ja ruumiin piilottelua. Jännityselementeissään Volver tassuttelee Hitchcockin ja Clouzot´n suurissa saappaissa vähän puolivillaisesti, kuin käsikirjoitusta tunnollisesti seuraten. Vaikka asetelmat ovat tiukkoja ja kiinni jääminen uhkaa, ei katsoja juuri vaivaudu jännittämään naisten puolesta. Nämä tilanteet kun on nähty niin monesti ennenkin.
Raimundan yritteliäisyys ravintola-alalla jää irralliseksi elementiksi. Pysäyttävä hetki olisi voinut olla juhlissa esitetty teemalaulu (äänenä Estrella Morente). Jostakin syystä se vain ei liikuta siinä määrin kuin Cucurrucucu elokuvassa Puhu hänelle (1999) Caetano Veloson esittämänä – tai edes Moon River edellisessä filmissä Huono kasvatus. Joka ei sekään ollut aivan kärkitöitä seuratessaan samoja latuja kuin alku-uran loistava Intohimon laki (1987).
Volverissa ollaan monesti suurten hetkien kynnyksillä, mutta maali jää tavoittamatta. Elokuva hypistelee aiheitaan vaivautumatta kaivautumaan syvemmälle. Vaikka otokset seuraavat toisiaan silmää lumoten ja hämäten, ohjaajan teosten rankkauksessa kokonaisuus jää jälkeen sellaisista huipputöistä kuin Kaikki äidistäni, Puhu hänelle tai Naisia hermoromahduksen partaalla.
Silti Volver kannattaa katsoa ihan sen takia, kuinka Almodóvar näyttää eri ikäiset naiset tyttösistä vanhoihin mummoihin keskustelemassa keskenään, omintakeisina persoonallisuuksina, joilla on kaikilla tarinansa, muistonsa ja ainutkertainen elämänsä. Cannesissa tärkein ymmärrettiin, kun Cruzin lisäksi Volverin viisi muutakin naisroolia nuorimmasta vanhimpaan sai parhaan näyttelijän palkinnon. (HB)
Kuva ja ääni edustavat Europpaa eli sisältö on alistettu pinnalle. Keskitason tarkkuutta tarjotaan. Ekstroissa 55 min. dokumentit ja traileri. (PS)