Mo­ni ih­met­te­li Pe­ter Jack­so­nin ve­toa ryh­tyä te­kemään King Kon­gin uu­del­leen­fil­ma­ti­soin­tia Sor­mus­ten Her­ra –t­ri­lo­gian jäl­keen, mut­ta lop­pu­tu­los on ta­va­no­mai­sen pul­lis­te­lun si­jaan yllättävän ä­lykkää­no­loi­nen ja viih­dyttävä mons­te­ri­seik­kai­lu, jo­ka var­mas­ti ve­toaa tänä päivänä laa­jem­paan yleisöön kuin aiem­mat pri­mi­tii­vi­semmät fil­ma­ti­soin­nit. Yk­sin­ker­tai­nen ta­ri­na ei ole ko­ke­nut val­ta­via muu­tok­sia, jos­kin go­ril­las­ta on nyt teh­ty hie­man aiem­paa in­hi­mil­li­sem­pi ja si­ten tie­tyssä mää­rin myös vä­hemmän pe­lot­ta­va uh­ka. Sen si­jaan elo­ku­van ku­vas­to on saa­nut hui­man uu­den si­lauk­sen, jo­ka ei ra­joi­tu vain eri­koi­te­hos­tei­siin: elo­ku­van maail­ma on ko­mea ja täynnä elämää niin New Yor­kin ka­duil­la kuin Pää­kal­lo­saa­ren vii­da­kois­sa. Tär­keämpää kui­ten­kin on, että hah­moil­la tun­tuu nyt en­si­ker­taa ole­van to­del­li­sia mo­tii­ve­ja, tun­tei­ta ja luon­teen­mu­kai­sia reak­tioi­ta kai­ken myl­ler­ryk­sen kes­kellä. Viih­dyttävä, jän­nittävä, haus­ka ja lä­hes kos­ket­ta­va elo­ku­va – enempää oli­si vai­kea ku­vi­tel­la mons­te­rie­lo­ku­val­ta toi­vo­van­sa.