Leo­nar­do di Cap­rion to­dennäköi­sellä Os­car-pys­tillä mark­ki­noi­tu The Re­ve­nant vel­loo kau­nii­den ku­vien luo­mis­sa mys­ti­sissä fii­lik­sissä, mut­tei van­git­se täy­del­li­seen trans­siin kuin kor­kein­taan vi­suaa­li­suu­del­laan. Met­su­ri­sek­suaa­li­ku­vas­tos­ta re­vit­ty Di Cap­rio hal­lit­see metsän ku­jeet, mut­ta yli­sa­no­jen koh­dal­la suo­sit­tai­sin pientä hil­lintää. Tom Har­dyn piirtämä ku­va olo­suh­teis­ta riip­pu­mat­to­mas­ta ystä­vyy­destä on hie­no­va­rai­suu­des­saan mer­kittäväm­pi kuin pri­mi­tii­vi­nen, ja aa­vis­tuk­sen yk­siu­lot­tei­nen di­cap­rio­lai­nen läähä­tyk­seen ja kar­jun­taan poh­jaa­va soo­lo­per­for­mans­si. Sy­vem­millä tun­tei­den ta­soil­la Di Cap­rio on­nis­tuu sil­ti pal­jas­ta­maan sydän­li­hak­sen­sa, teh­den elo­ku­vas­ta mat­kan elämän­ha­lun ja ää­rimmäis­ten tah­to­ti­lo­jen sfää­rei­hin.

Hui­kai­se­vis­sa tal­vi­sis­sa vuo­ris­to- ja metsä­mai­se­mis­sa käydään pit­kit­ty­nyttä tais­te­lua elämästä – ja ma­ja­van­na­hois­ta. The Re­ve­nant ei löydä lo­pul­lis­ta ryt­miä, ede­ten pitkä­ve­tei­ses­ti, tar­ra­ten si­vu­juo­niin, me­nettäen het­kittäin joh­to­lan­kan­sa. Ve­ris­ten tais­te­lui­den, ystä­vyy­den ja pe­tok­sen, sekä jo­pa koo­mi­siin sfää­rei­hin kas­va­van eloonjää­mis­seik­kai­lun rin­nal­la käydään ikui­nen kos­to­tais­te­lu. In­tiaa­nit tuo­vat mu­ka­naan tun­nus­tuk­sel­lis­ta ku­vas­toa, ma­gia on pääl­le lii­mat­tua ja puh­ki ku­lu­nut­ta. (VA)